fbpx
Kuljetusliike Krivetz Oy:n Aki, Mikko ja Saija Krivetz

Kuljetusliike Krivetz muuttaa Tuskuun

Mikkeliläinen Krivetzin perhe rakennuttaa parhaillaan kuljetusyritykselleen Tuskun Sorvarinkadulle uusia toimitiloja, jotka valmistuvat kesään mennessä.

Hulppealle 6000 neliön tontille on alkanut nousta noin 250 neliön toimitilarakennus, johon tulee toimistotilojen lisäksi varastoja ja tiloja, joissa voi hienosäätää kuljetuskalustoa.

Kesällä 2018 toteutetussa sukupolvenvaihdoksessa toimitusjohtajan ja ajojärjestelijän tehtävät siirtyivät Mikko Krivetzille. Hänen veljensä Aki toimii hallituksen puheenjohtajana ja vastaa liikenteessä olevasta kalustosta. Akin vaimo Saija Krivetz pyörittää yrityksen hallintoa ja toimii kuljettajien yhteyshenkilönä.

”Ehdimme toimia entisessä meijerirakennuksessa kolmisenkymmentä vuotta, mutta nyt alueelle mietitään uusia käyttötarkoituksia”, Mikko Krivetz kuvaa lähtötilannetta.

Tuskuun rakentuu parhaillaan merkittävä logistiikkayritysten keskittymä, joten muutto sinne jo muuttaneiden tai muuttavien asiakasyritysten lähelle on luonteva ratkaisu.

”Kun merkittävät asiakkaamme päättivät siirtyä Tuskuun, aloimme etsiä täältä toimitiloja. Kartoitimme vaihtoehtoja, mutta emme löytäneet toimitiloja, joihin olisi kuulunut riittävän iso tontti.”

Historian suurin investointi

Oman tontin hankinta ja rakennusinvestointi alkoivat houkutella, kun Mikkelin kehitysyhtiö Miksein yritysneuvoja Hannele Hynninen oli aloitteellinen ja kertoi tonttivaihtoehdoista.

”Hän ehdotteli erilaisia vaihtoehtoja, saimme häneltä nopeasti vastaukset kysymyksiin ja hän vei asioita hyvin eteenpäin. Löysimme toivomamme kokoisen tontin ja pääsimme piirtämään itse sen rajat. Meille tämä on yrityksen historian suurin investointi, isompi kuin yhdenkään yhdistelmän hankinta”, Krivetzit kertovat.

Tuskusta löydetty tontti on sikälikin ihanteellinen, että maasto on tasaista ja liikenneyhteydet hyvät.

”Pystymme liikkumaan Tuskusta hyvin joka suuntaan, ja pääsemme varsin suoraan liikkeelle valtatie 5:lle. Kun olemme lähellä asiakkaitamme, saamme erilaisia synergiaetuja.”

Elintarvikekuljetusten erikoisosaamista

Maidon kuljettamisella vuonna 1967 aloittanut yritys on erikoistunut vuosikymmenten varrella erilaisten elintarvikkeiden kuljetuksiin. Raskasta kalustoa on 22 ajoneuvoa ja lisäksi on pienempää kalustoa.

”Meillä on paljon kalustoa ja eri toimialojen asiakkaita. Tuskun tontti antaa meille kasvuvaraa, kun kuljetuskaluston koko suurenee koko ajan. Lähivuosina meilläkin voi olla tarvetta investoida myös HCT-ajoneuvoyhdistelmiin”, Aki Krivetz arvioi.

Mikkeli on yritykselle sijainniltaan erinomainen, koska täältä pystytään saman päivän aikana hoitamaan kuljetukset Kuopiosta pääkaupunkiseudulle ja takaisin.

”Kun ajetaan Kuopio-Iisalmi -akselilta Etelä-Suomeen, 12 tunnin työpäivä riittää. Mikkeli on ideaali vaihtopaikka autoille, ja meidän kuljettajamme pystyvät nukkumaan yönsä kotona.”

Laaja palveluvalikoima

Yritys työllistää 45 täysipäiväistä ammattikuljettajaa ja lisäksi muutamia tarvittaessa töihin tulevia.

”Autamme isoja toimijoita tiukoissa tilanteissa, joten saamme myös pikakeikkoja. Nekin onnistuvat, sillä kuljettajamme ovat todella joustavia. Yhteistyöllä homma toimii”, Saija Krivetz kuvaa.

Yrityksellä on asiakkainaan myös julkishallinnon toimijoita ja kuluttaja-asiakkaita, joille tehdään muun muassa muuttoja.

”Olemme myös paikallinen muuttoyritys ja hoidamme liki päivittäin erilaisia muuttoja. Eniten sillä puolella työllistävät julkishallinnon asiakkaat.”

Perheyritys tarjoaa ketterästi palveluita myös pienimuotoisten kuljetustarpeiden hoitoon.

”Teemme erilaisia pieniäkin erikoiskuljetuksia, vuokraamme muuttolaatikoita ja meiltä saa vaikka juhliin vuokralle kalustoa esiintymislavoiksi tai kylmävarastoiksi.”

Muutto keväällä uusiin tiloihin innostaa perheyrityksen vetäjiä.

”Mikkeli tuntuu olevan meidän toimialallamme nosteessa. Rakennetaan uutta ja logistiikka-alalla tapahtuu paljon. Me pääsemme Tuskussa nyt pelipaikoille, lähelle asiakkaitamme.”

Kansikuva: Aki, Mikko ja Saija Krivetz rakennuttavat perinteikkäälle kuljetusyritykselle uusia toimitiloja Tuskuun Sorvarinkadulle. Kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

MikseiMikkeli TUMA henkilöstökuva

Rekry: Etsimme ruoriimme toimitusjohtajaa

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy luo työtä mikkeliläisille ja elinvoimaa Mikkelin seudulle tukemalla yritysten kehitystä, kasvua ja vientiä.

Asiantuntijamme auttavat yrityksen perustamisessa, yrityksien sijoittumisessa, työvoiman löytämisessä, liiketoiminnan kehittämisessä sekä kansallisten ja kansainvälisten verkostojen rakentamisessa. Viime vuonna palvelimme 1550 yritysasiakasta. Palveluksessamme on noin 45 eri alojen asiantuntijaa kahdessa toimipisteessä.

Yhtiömme tuottaa sopimusperusteisesti Mikkelin kaupungin yrityspalvelut, elinkeinomarkkinoinnin ja matkailupalvelut. Lisäksi hallinnoimme laajaa kehittämishankeportfoliota, jossa työn ulottuvuus voi hankkeesta riippuen olla alueellinen, seudullinen, maakunnallinen, kansallinen tai kansainvälinenkin.

Jaamme toimintamme kolmeen pääalueeseen, jotka ovat yrityspalvelut, toimintaympäristön kehittämispalvelut ja matkailu. Edistämme toiminnallamme Mikkelin kaupungin elinkeinostrategian toteuttamista sekä markkinoimme ja myymme Mikkeliä, Mikkelin seutua ja Saimaata yrityksille, sijoittajille, osaajille ja matkailijoille Suomessa ja kansainvälisesti.

ETSIMME NYT RUORIIMME TOIMITUSJOHTAJAA

Toimitusjohtajan tehtävässä vastaat Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n operatiivisesta toiminnasta sekä sen tuloksellisuudesta ja kehittämisestä. Vastaat siitä, että mikkeliläisyritysten menestystä tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja että tehokkaiden toimintojemme avulla Mikkeliin syntyy ja sijoittuu uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Pääset vaikuttamaan keskeisesti koko Mikkelin seudun kehittämiseen ja hyödyntämään näkemyksiäsi oman organisaation kehittämisessä. Johdat kokeneella, tavoitteellisella, motivoivalla ja kehittämishakuisella otteella asiantuntijaorganisaatiotamme.

Työssäsi osallistut Mikkelin kaupungin elinvoimatyön strategiseen johtamiseen ja toteuttamiseen eri ryhmissä ja verkostoissa. Teet aktiivista ja tuloksellista yhteistyötä niin yrityselämän kuin julkisen sektorin sidosryhmien kanssa.

Ymmärrät mitä yritykset odottavat alueen yritysympäristöltä ja lähdet aktiivisesti johtamaan ympäristön kehitystyötä. Hahmotat kokonaisuuksista olennaiset asiat ja sinulla on konkreettisia näyttöjä onnistumisista eri organisaatioiden johtajana. Tehtävässäsi raportoit Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallitukselle.

Odotamme sinulta korkeakoulututkintoa ja monipuolista aiempaa kokemusta yrityselämästä, erilaisten organisaatioiden strategisesta johtamisesta sekä asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta. Arvostamme kokemusta myös muutosjohtamisesta sekä kansainvälisestä työympäristöstä. Menestyksekäs työtehtävän hoitaminen edellyttää erinomaisia neuvottelutaitoja, epäsuoran vaikuttamisen taitoja ja aktiivisuutta. Arvostamme myös erinomaisia verkostoitumistaitoja, esiintymis- ja kommunikaatiovalmiuksia sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Tarjoamme sinulle työtehtävää, jossa saat mahdollisuuden vaikuttaa alueemme yritysten ja yritysympäristön toimintaan. Toimesi kautta voit vahvasti vaikuttaa Etelä-Savon maakunnan elinvoimaisuuteen.

Pyydämme lähettämään CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 19.12.2021 osoitteessa www.mercuriurval.fi, viite FI- 16579.

Lisätietoja tehtävästä antavat Mercuri Urvalilta Joonas Pehkuri, puh. 040 352 1171 ja Juha Laurila, puh. 044 975 7848 sekä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Sikanen, puh. 050 592 7942. Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen ja CV:si viimeistään 19.12. osoitteessa www.mercuriurval.fi, viite FI-16579.

Hae paikkaa osoitteessa:
https://mercuriurval.com/fi-fi/opportunity/?jobadid=66865&refno=

Liikeideat palkittiin Kultainen jousi -liikeideakilpailun finaalissa

Maakunnallinen Kultainen Jousi -liikeideakilpailu huipentui Mikkeli-Karagella ja etänä järjestettyyn finaalitilaisuuteen 25.11.2021. Kilpailu muodostui kaikille suunnatusta avoimesta sarjasta sekä seutukunnittaisista oppilaitossarjoista.

Avoimen sarjan finaalipaikan lunastivat innovatiivisilla ideoillaan Emmi Lemmetty-Garcia, Marjo Leväniemi tiimeineen sekä Veikko Malkki. Voittajaksi valikoitui Lemmetty-Garcia, jonka Skandino-tuotteet ovat luonnonkuiduista valmistettuja lasten design-astioita.

Toisen asteen sarjoissa Mikkelin seudun sarjan ideoista palkittiin Haye NY Mikkelin lukiosta, Savonlinnan seudun sarjan Joulunviettoa yhdessä (Samiedu) ja Pieksämäen toisen asteen sarjan voitti KauppaMauto (Pieksämäen lukio). Pieksämäen yläkoulusarjan ideoista palkittiin Digi-Tuke (Hiekanpään koulu).

Kilpailun tuomareina toimivat paikalliset yrittäjät sekä yrittäjyyden tukijat ja edistäjät.

Kultainen Jousi -liikeideakilpailun pääyhteistyökumppanina toimi Suur-Savon Osuuspankki. Kaikki sarjat tuomaroinut pankinjohtaja Mikko Antikainen toteaa, että ”Tällaisia liikeideakilpailuja tarvitaan ehdottomasti, maakuntamme kaipaa uutta yritystoimintaa. Kun uusia ideoita syntyy, niitä voi aina tarvittaessa jalostaa eteenpäin.”

Huikean menestystarinan luonut yrittäjä Andrei Koivumäki (Neliöt Liikkuu LKV) jakoi tilaisuudessa tarinaansa.

Kultainen Jousi –liikeideakilpailu järjestettiin yhteistyössä Etelä-Savon alueen oppilaitosten kanssa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Etelä-Savoon ja Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hankkeet, jotka saavat Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta Euroopan sosiaalirahaston osarahoitusta, mahdollistivat kilpailun.

Kultainen Jousi -liikeideakilpailun tarkoituksena on rohkaista innovatiivisuuteen ja luovuuteen palkitsemalla ideoita ja innovaatioita. Kilpailu pyrkii vahvistamaan kestävään elinkeinotoimintaan, osaamiseen ja hyvinvointiin perustuvaa Etelä-Savon alueen kilpailukykyä.

Työpalaveri Observis Oy:n toimistolla

Vuoden edelläkävijä 2021 -palkinto myönnettiin Observis Oy:lle

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy on myöntänyt Vuoden edelläkävijä 2021 -palkinnon Observis Oy:lle. Palkinto jaettiin Etelä-Savon Yrittäjägaalassa Pieksämäellä lauantaina 20.11.2021.

-Observis Oy perustettiin Mikkelissä vuonna 2010. Puoli vuotta ideaa ja mukaan lähteviä henkilöitä pyöriteltiin ennen kuin firma oli pystyssä. Kävimme alkuvaiheessa Kanervan Villen kanssa Graanilla sijainneessa Miktechissä keskustelemassa yrityksen perustamisesta. Tarvittavan avun saatuamme perustimme sitten yhtiön yhdessä Villen ja Isotaluksen Heikin kanssa. Vuokrasimme silloiselta Mamkilta pienen työhuoneen, jossa sitten istuttiin vastakkain kiinni toisissamme, toimitusjohtaja Tommi Kainulainen kertoo.

Observiksen kaksi liiketoiminta-aluetta ovat viranomaisille suunnatut tilannekuvajärjestelmät ja kumppaniyritysten ohjelmistokehitystyö. Toiminnan kulmakiviä ovat oma softa ja osaaminen. Kesäkuussa 2021 päättyneellä tilikaudella yrityksen liikevaihto oli 2,8 miljoonaa euroa ja liiketulos 4,7 %. Osaajia yritys työllistää 26, joista suurin osa työskentelee Mikkelissä.

-Meidän taustassamme on paljon CBRN-osaamista. Alkuperäinen ajatus oli, että näihin hommiin ei palata. Nyt kuitenkin kävi niin, että toiminnan pääpaino on nykyään juuri CBRN-tilannekuvasovelluksissa, Kainulainen jatkaa.

Vuosikymmeneen mahtuu monenlaista

Ohjelmistotalona Observis on nähnyt monenlaisia vaiheita. Vuosikymmenen alun mobiiliapplikaatioaallossa yhtiö teki mm. kymmeniä festariapplikaatioita eri toimijoille. Paljon aikaa ja resursseja käytettiin myös ympäristöpuolen IOT-sovelluksiin, joissa yhtiö oli aikaansa edellä. Vuonna 2014–2015 oltiin hyvin lähellä yhtiön kaatumistakin, Kainulainen muistelee.

Tällä hetkellä yhtiön näkymä on hyvä ja paranee edelleen koronan hellittäessä. Myös Mikkelin seudulla yritys vauhdittaa eri toimialojen digitalisoitumista.

Softaakin pitää myydä kasvokkain

Tilannekuvaliiketoiminnan osalta korona jäädytti kaupankäynnin. Merkittävä osa Observiksen tilauksista tulee Lähi-Idästä ja Aasiasta, joissa kaupankäynti vaatii matkustamista. Koronan hellittäessä useita jonossa olleita projekteja on saatu vihdoin käynnistettyä.

-Tilannekuvapuolella ihmiset haluavat tavata ja sopia suurimmat asiat kasvotusten. Ohjelmistopuolella etäpalaverit soveltuvat onneksi paremmin, Kainulainen kertoo.

Tällä hetkellä mielen päällä on erityisesti Kansainväliselle atomienergiajärjestö IAEA:lle tehtävä projekti, jonka toimitus on loppumetreillä. Projekti on Observikselle myös tärkeä tulevaisuuden referenssi.

Työ vei perheen Abu Dhabiin

Kainulainen asuu tällä hetkellä perheineen Abu Dhabissa. Muutto tuli eteen käytännön sanelemana.

-Kun myynti Lähi-itään alkoi vetää, asiakkaat alkoivat vaatimaan läsnäoloa alueella. Abu Dhabista käsin on hyvä tehdä myös myyntiä ja uusasiakashankintaa lähialueille, Kainulainen kertoo.

Koronatilanne Abu Dhabissa on tällä hetkellä hyvä ja rokotekattavuus on yli 93 prosenttia. Yli vuoden etätyöjakson jälkeen liikkuminen ja asiakaskohtaamiset ovat enemmän kuin tervetulleita.

—–

Tietoa Vuoden edelläkävijä -palkinnosta:

Vuoden edelläkävijä -palkinto jaetaan vuosittain Mikkelissä toimivalle ja toimintaansa kehittäneelle yritykselle. Palkinnon jakaa Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy.

Edelläkävijä kehittää toimintaansa aktiivisesti ja tiedostaa megatrendien, kuten digitalisaation, merkityksen liiketoiminnassaan. Edelläkävijäyrityksen toiminnassa ilmentyy uudistumiskyky, ennakointi- ja reagointikyky sekä ketteryys. Yrityksen uudistumiskyvystä vaihtuvissa markkinatilanteissa on selvää näyttöä.

Edelläkävijä on muutoskykyinen ja pyrkii lamaantumisen sijaan hyödyntämään yllättävätkin liiketoiminnan muutostilanteet. Yrityksen liiketoiminta on kannattavaa, ja mahdollisesti kansainvälistymishakuistakin. Palkinnon edellytyksenä on, että yrityksellä on toimipaikka Mikkelissä.

Kansikuva: Työpalaveri Observiksen toimistolla. Kuvassa pöydän päässä Heikki Isotalus ja vieressä oikealla Ville Kanerva.

STT, MikseiMikkeli uutiset

Mikkelin kaupungin vuoden 2021 yrityspalkinto myönnettiin Suomen Talotekniikalle

Mikkelin kaupungin vuoden 2021 yrityspalkinto on myönnetty Suomen Talotekniikalle. Palkinto julkistettiin maakunnallisessa yrittäjägaalassa Pieksämäellä lauantaina 20.11.

Vuonna 2009 perustettu Suomen Talotekniikka eli STT tunnetaan uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistuneena täyden palvelun asiantuntijayrityksenä. Suomen Talotekniikka palvelee yksityisasiakkaita, yrityksiä, kiinteistöyhtiöitä, uudis- ja saneerauskohteiden rakennuttajia, julkisyhteisöjä ja kuntia.

Yritys työllistää Mikkelissä satakunta ihmistä, Pieksämäellä työskentelee parikymmentä ja loput muualla Suomessa. Historiansa aikana Suomen Talotekniikka -yhtiöt on kasvanut eri paikkakunnilla toimivaksi konserniksi, jolla on toimipisteet Etelä-Savon lisäksi Jyväskylässä, Mäntsälässä, Pieksämäellä, Helsingissä ja Tampereella. Konsernin toiminnoista esimerkiksi tarjouslaskenta on keskitetty kokonaan Mikkeliin.

– Palkinto tuntuu erityisen hyvältä näin korona-ajan jälkeen, vaikkei se missään nimessä ohi olekaan. Tämä on tunnustus koko konsernillemme hyvästä työstä ja menestyksestä, sanoo Suomen Talotekniikka Oy:n hallintojohtaja, mikkeliläinen Jani Räsänen.

STT joutui koronan koulimaksi, kun työmaita suljettiin ja henkilöstöön vaikuttivat karanteenit ja poissaolot. Räsäsen mukaan ennen epidemiaa tehdyt digitaaliset ratkaisut ja muun muassa uusi, yksinoikeudella konsernille räätälöity toiminnanohjausjärjestelmä osaltaan auttoivat pois koronakuopasta. Hallinnon henkilökunta myös sujahti jouhevasti etätyöhön.

– Meidän hyväksi koetut käytäntömme ovat alalla kilpailuetu. Loppujen lopuksi meillä on ollut hyvä tuuri ja olemme joutuneet aika maltillisesti tekemään erityistoimenpiteitä koronan vuoksi, Räsänen sanoo.

Tuleva vuosi tulee olemaan hyvä mutta rakennusbuumi lienee hiipumassa

Vuosi 2022 näyttää Jani Räsäsen mielestä hyvältä. Tuloksesta tullee parempi kuin kahtena edellisenä koronavuonna. STT on tullut tunnetuksi suurten rakennusyhtiöiden luottokumppanina. Myös toistuvan työn automaatioastetta pyritään edelleen nostamaan.

– Tilauskantamme on riittävä, mutta ikuisuuksiinhan esimerkiksi rakennusbuumi ei kestä. Meillä on ollut viime aikoina paljon isoja projekteja muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Mikkelissä muun muassa Essoten kohteet ovat olleet isoja. Rakentamisen toimialalla on kohtalaisen raskaat kiinteät kulut ja muutokset voivat olla yllättäviä. Siihenkin täytyy siis varautua, että rakentaminen hiipuu ja ettemme joudu ottamaan liikaa iskuja vastaan. Rakentaminen on hyvin syklinen toimiala, joten muutoksiin varautuminen on pitkälti kiinni siitä, mitä ratkaisuja yritys tekee, sanoo Räsänen, jolla on kokemusta riskienhallinnasta myös aiemmalta työuraltaan.

STT tekee Mikkelissä tiivistä yhteistyötä Etelä-Savon ammattiopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa. Näin tulevista tekijöistä saadaan jo varhaisessa vaiheessa haettua sopivia osaajia.

– Työvoimaa saa, kun on suhteellisesti parempi kuin kilpailijat. Olemme havainneet, että kokonaiskompensaation lisäksi tärkeä seikka työntekijälle on lähin esimies. Olemmekin kiinnittäneet esimiesten koulutukseen erityistä huomiota, Räsänen kertoo.

Suomen Talotekniikka -konserni työllistää yhteensä noin kolmesataa ihmistä. Emoyritys on Suomen Talotekniikka Oy ja tytäryhtiöitä ovat Suomen Talotekniikka Mikkeli Oy, Suomen Talotekniikka Sähkö Mikkeli Oy, Kaarirakennus Oy, Suomen Talotekniikka Pieksä Oy, Suomen Talotekniikka Jyväskylä Oy, Suomen Talotekniikka Sähkö Jyväskylä Oy, Suomen Talotekniikka Kuopio Oy, Suomen Talotekniikka Mäntsälä Oy, Suomen Talotekniikka Helsinki Oy, Suomen Talotekniikka Sähkö Helsinki Oy ja Suomen Talotekniikka Tampere Oy. Yhtiöiden kokonaisliikevaihto oli vuonna 2020 noin 63 miljoonaa euroa.

**

Mikkelin kaupungin yrityspalkinto on perinteinen kaupunginhallituksen osoittama tunnustus Mikkelissä toimivalle yritykselle. Esitykset kaupunginhallitukselle tekee Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy. Myönnettäessä palkinto yritykselle suoritetaan arviointi muun muassa seuraavien seikkojen perusteella:

– yrityksen toiminnan kannattavuus
– yrityksen toiminta-ajatus ja tuoteideat
– yrityksen toiminnan jatkuva, pitkäjänteinen kehitys
– yrityksen tarjoamat työpaikat ja niiden pysyvyys
– markkina-alueen laajuus
– merkitys myönteisen Mikkeli-kuvan kehittymiselle

Kansikuva: Suomen talotekniikan Mikkelin toimistolla tehdään mm. koko Suomen tarjouslaskenta. Kuvassa keskellä hallintojohtaja Jani Räsänen. Kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen.

Yrittäjägaala

Viikonloppuna vietetään Yrittäjägaalaa

Etelä-Savossa vietetään viikonloppuna Yrittäjägaalaa. Tänä vuonna maakunnan yrittäjät kokoontuvat Pieksämäelle.

Yrittäjägaala on valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään samana viikonloppuna ympäri Suomen. Gaalavuosi 2021 on myös Etelä-Savon kauppakamaritoiminnan 80-vuotisjuhlavuosi.

Yrittäjägaalassa ei vatvota menneitä, vaan nautitaan upeasta illasta ja katsotaan tulevaisuuteen. Ilta huipentuu kaupunkien, Yrittäjien ja Kauppakamarin palkinnonjakoon, jonka päätteeksi tanssitaan vielä tanssit.

Mikkelin kaupunki ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei julkaisevat yrityspalkintojen saajat sivuillaan palkintojenjaon jälkeen.

Kansikuva: Yrittäjägaala valmisteilla, kuva: Etelä-Savon Yrittäjät

MikseiMikkelin Aki Hakala ja Kimmo Haapea

Miksei löytää mainiot yrityskumppanit

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:llä on käytössään monipuolinen työkalupakki, josta löytyy ratkaisuja yritysten etsiessä rahoitusta kasvuun, tuotekehitykseen tai vaikkapa vientiin.

Yritysneuvojista Aki Hakala ja Kimmo Haapea ovat olleet kätilöimässä useita maakuntien rajat ylittäviä yhteistyöverkostoja, jotka ovat synnyttäneet uutta työtä ja tulovirtaa Etelä-Savoon. Uutta alkaa rakentua, kunhan yritysten tarpeet tulevat näkyviksi.

”Yrittäjien kannattaa sanoa ääneen, mitä kaipaavat. Kahvikupposen ääressä yhdellekin uudelle yrittäjälle löytyi saman tien kaksi yhteistyökumppania. Olemme huomanneet, miten tärkeää on järjestää yrityksille vapaamuotoisia tilaisuuksia ja päästä tutustumaan toisten yritysten toimintaan ja tiloihin. Myös erilaisilla vientimatkoilla syntyy yllättäviäkin uusia avauksia. Korona-aikana olemme järjestäneet nettityöpajoja, joissa eri asiantuntijoiden kanssa ratkotaan pienten yritysten mitä erilaisimpia pullonkauloja ja hyvinkin nopeasti”, Aki Hakala sanoo.

Korona-aika toi uusia haasteita

Mikkeliläiset tuotannolliset yritykset valmistautuvat talvikauteen yrittäen selvitä rahoituksen pullonkauloista. Monien yritysten asiakasyritykset ovat pidentäneet maksuaikojaan jopa 3-6 kuukauteen. Kun kassavirtaa ei synny entiseen tahtiin, kyky ostaa raaka-aineita ja maksaa laskuja vaikeutuu.

”Samaan aikaan raaka-aineiden, kuten teräksen tai sahatavaran, hinnat ovat nousseet, ja komponenttien toimitukset maailmalta ovat vaikeutuneet. Nyt ollaan tilanteessa, jossa yritysten raaka-ainevarastot alkavat tyhjentyä, ja tilausten toimitusajat voivat venyä. Seudun yrityksillä on kuitenkin hyvä tilauskanta, ja uusillekin tilauksille on kapasiteettia”, Kimmo Haapea kuvaa.

Mikkelin seudulla on valtakunnallisestikin vahvaa LVI-, sähkö- ja automaatioteknologian ja rakennusalan osaamista.

”Juuri nyt on kysyntää ratkaisuille jotka vähentävät päästöjä ja tuottavat energiapihejä ratkaisuja”, Haapea muistuttaa.

Alueen yritykset ovat kuitenkin jo pidempään varoitelleet työvoimapulasta.

”Mistä vaikkapa kone- ja automaatiotekniikan osaajat löytyvät, jos meillä ei ole kotimaakunnassa omasta takaa koulutusta heille? Koulutusratkaisuja tarvittaisiin pian. Ei auta, vaikka naapurikaupungeissa tarjotaan koulutusta, koska niistä valmistuneet eivät yleensä tule tänne. Joustoa tuo vuokratyövoima, vaikka siihenkin sisältyy riski, että työvoima liikkuu nopeasti yrityksestä toiseen”, Hakala ja Haapea ovat huomanneet.

Verkostoissa syntyy uutta

Mikseiläiset ovat usein taustalla tukena, kun yritykset kehittävät liiketoimintaansa. Kokemus on osoittanut, että työvoimapulan yllättäessä paikallisista vahvoista yhteistyöverkostoista voi löytyä puskuria tilausten kotiuttamiseen.

”Jo kymmenisen vuotta täällä on ajateltu, ettei joka yrityksen tarvitse ostaa vaikkapa omaa sorvia. Meiltä löytyy esimerkkejä siitä, miten yhteistyöverkostot pystyvät auttamaan, jos yritys ei ehdi tehdä kaikkia toimeksiantojaan tai sillä ei ole tarpeeksi työntekijöitä.”

Uudet rahoitusohjelmat tukevat ylimaakunnallisten, toimialakohtaisten yritysverkostojen syntyä. Eteläsavolaisilla on jo hyviä kokemuksia etenkin eri teollisuuden alojen ja ICT-yritysten kotimaisista verkostoista, jotka hyödyttävät kaikkia osallistujia. ICT-alan verkostoja toimii jo muun muassa pirkanmaalaisten ja kymenlaaksolaisten kanssa.

”Rahoittajilta toivoisi laajempaa näkemystä verkostoyhteistyöhön. MikseiMikkelillä voisi olla annettavaa myös teollisuuden ja Business Finlandin välisenä sillanrakentajana.”

Mikseiläiset ovat olleet raivaamassa monille maakunnan yrityksille oikopolkuja myös vientimarkkinoille, mikä on säästänyt yrityksiltä niin aikaa kuin rahaakin.

”Kehittämiseen erikoistuneena asiantuntijaorganisaationa toimimme uuden yhteistyön luotsina. Kunhan yritykset vain viestivät meille, mitä niiltä puuttuu, meillä on kyllä ehdottaa erilaisia ratkaisuja ja rahoituskanavia”, Hakala kiteyttää.

Tuotekehitykseen löytyy rahoitusta

Hakala ja Haapea muistuttavat, että tuotekehityksen ei tarvitse olla yksin toimitusjohtajan harteilla, eikä tuotekehitys aina vaadi laajoja hankkeita.

”Tälläkin hetkellä täällä tehdään tuotekehitystä niin, että omia tuotteita kehitetään, parannetaan ja sovelletaan uusien toimialojen tarpeisiin eli tehdään tuotteista paranneltuja versioita ja etsitään niille uusia käyttäjäryhmiä.”

Digitalisaatiota seudulla vauhdittaa joukko ICT-alan yrityksiä, jotka pystyvät tarjoamaan yksin ja yhdessä muille yrityksille räätälöityjä, kasvua vauhdittavia digitaalisia ratkaisuja.

”Tunnemme hyvin näidenkin yritysten osaamisen. Meihin kannattaa ottaa yhteyttä, kun yrityksessä herätään miettimään, mitä asioita asiakas voisi hoitaa netissä. Digitalisaatiohankkeissakin on usein kyse usean yrityksen yhteistyöstä, joka synnyttää täysin uusia digitaalisia palveluita.”

Rahoituksestakaan tuotekehitys ei jää kiinni. Mikseiläisten kanssa yhdessä voidaan laittaa vireille kehittämisprojekteja, joihin etsitään tarvittavat avustukset ja rahoitus.

”Olemme aika hyviä paperihommissa. Toimimme kuin luotsit eli etsimme avustuksia, kumppanuuksia ja myyntikanavia. Meiltä kannattaa hakea vinkkejä, kun suunnittelee uusia avauksia. Tunnemme rahoituskanavat ja olemme aktiivinen linkki eri toimijoiden välillä. Koska tunnemme paljon yrityksiä ja ihmisiä Etelä-Savosta ja muualta Suomesta, pystymme nopeasti rakentamaan yhteyksiä osaajien välille, jolloin yhteistyöstä voi syntyä uutta liiketoimintaa, kannattavuutta tai tuottavuutta olipa kyse sitten digitalisaatiosta tai tuotannollisesta yhteistyöstä.”

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Kaverukset Jutta Hämäläinen (vas) ja Suska Siponen avasivat oman kampaamon.

Kaverukset ostivat itselleen kampaamon

Suska Siponen ja Jutta Hämäläinen perustivat itselleen toiminimet ja ostivat heti viime keväänä valmistuttuaan perinteikkään mikkeliläisen kampaamon.

Ydinkeskustassa Mikonkatu 10:ssä on hoidettu mikkeliläisten hiuksia jo vuodesta 1972.  Kesäkuussa aloittaneet uudet yrittäjät ovat jo kolmatta yrittäjäpolvea samalla liikepaikalla.

”Huomasimme tämän kampaamon olevan myynnissä kesällä ennen kolmannen opiskeluvuoden. Kiinnostuimme, mutta ajattelimme odottaa, onko se myynnissä vielä vuoden kuluttua, kun ei ollut varmaa, valmistuisimmeko koronan takia aikataulussa.”

Kun puskaradio kertoi, että kampaamo etsi uutta yrittäjää vielä viime keväänä, parikymppiset hius- ja kauneusalan osaajat innostuivat toden teolla.

”Kävimme tässä 25 vuotta yrittäneen Raija Piispasen juttusilla selvittämässä, mitä kauppaan kuuluisi. Raija oli yrittänyt myydä tätä jo kolme vuotta. Poikkesimme useita kertoja juttelemassa. Hinta oli tippunut vuosien varrella. Raija määritti meille hinnan, ja aloimme valmistella kauppaa.”

Siponen ja Hämäläinen perustivat kumpikin itselleen oman toiminimen toukokuussa. Hämäläisen äiti on yrittäjä ja suvusta löytyy luottokirjanpitäjä, mikä vauhditti kaupan syntyä. Uusille yrittäjille siirtyivät kampaamon kalusteet, tuotteet, puhelinnumero ja brändi. Myös alkuperäinen valomainos haluttiin säilyttää liikkeen ulkopuolella.

Kun nimet olivat paperissa, tuoreet yrittäjät suuntasivat Mikkelin seudun Uusyrityskeskukseen kysymyslistansa kanssa varmistamaan, että kaikki oleellinen oli huomattu ja tehty.

”Mentiin kyllä tosi myöhään sinne eli vasta sen päivän aamuna, kun allekirjoitettiin kauppakirjat. Monta asiaa pitkästä kysymyslistasta oli pitänyt selvittää itse jo aiemmin. Vinkkinä muille voisi sanoa, että jos haluatte perustaa yrityksen ilman stressiä, niin kannattaa varata tähän vaiheeseen enemmän aikaa.”

Yrittäjät alkoivat myös selvittää, kannattaisiko starttirahaa sittenkin hakea, vaikka koulun yrittäjyysopinnoissa oli tehty selväksi, ettei starttirahoja myönnetä alan yrittäjille Mikkelissä.

”Kun soitin TE-toimistoon, että olemme siirtymässä yrittäjiksi suoraan koulun penkiltä ja ikää meillä on 19 vuotta, niin vastaanotto oli positiivista ja saimme starttirahat. Olimme käyneet koulussa Nuori yrittäjä (NY) -kurssin, joten meidän ei tarvinnut käydä enää yrittäjäkurssiakaan.”

Uudistunut kampaamo avasi ovensa kesäkuun puolivälissä. Sitä ennen tehtiin remonttia parisen viikkoa yötä myöten.

”Taloyhtiö kustansi tarvikkeita ja työt teimme itse. Aikataulu oli aika kireä, ja vielä avajaisia edeltävänä iltana maalasimme seiniä. Lattioita ja listoja laittamassa meillä oli talkoolaisia, mutta muuten teimme kaiken itse mahdollisimman paljon vanhaa säilyttäen.”

Vaikeimmasta päästä asioita oli löytää kampaamolle uusi nimi. PääMaijat löytyi lopulta sekin lähipiirin ideoista. Kampaamossa käy paljon pitkäaikaisia vakioasiakkaita ja muutenkin asiakaskuntaa kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä. Varaukset hoituvat pääosin puhelimitse, mutta myös sosiaalisen median kanavien, kuten Facebookin tai Instagramin kautta, voi ottaa yhteyttä.

”Markkinointia voisi tehdä aina enemmän. Yllättävän hyvin tämä on lähtenyt pyörimään koronasta huolimatta.”

Tuoreet yrittäjät arvioivat, että alan kilpailu on Mikkelissä kovaa. He aikovat säilyttää hius- ja kauneudenhoitopalvelujensa hintatason kohtuullisena. Käytössä on myös eläkeläisalennus. Yksi erikoisuuksista on, että kaikki käytössä olevat hiustenhoitotuotteet ovat kotimaisia ja vegaanisia.

”Meille oli jo opiskeluaikana selvää, että haluamme olla itsenäisiä yrittäjiä. Katsomme alkuun kahdelleen, miten tämä lähtee menemään. Yhdessä yrittäminen antaa meille pelivaraa aikataulutukseenkin, sillä palvelemme asiakkaita sopimuksen mukaan myös iltaisin.”

Yrityskauppa samalla paikalla liki 50 vuotta toimineesta kampaamosta toi mukanaan jo myös valmiin asiakaskunnan.

”Jatkamme perinteikästä yritystä itsenäisinä yrittäjinä palveluita kehittäen.”

Etelä-Savossa on parhaillaan käynnissä Rebuild Business -hanke, joka antaa konkreettisia työkaluja yritykselleen jatkajaa etsiville yrittäjille sekä yrityksen ostamisesta kiinnostuneille. Samalla hanke auttaa yrityksiä varautumaan toimintaympäristön häiriötilanteisiin.

”Usein yritysneuvojana törmää siihen, että yrityksen perustamista ja ostamista ollaan innolla edistetty omatoimisesti jo pitkälle ennen kuin havahdutaan siihen, että kaikkeen olisi apua tarjolla helposti. Välttämättä ei omaa aikaa kannata käyttää sellaiseen, johon ulkopuolisella avulla saa nopeasti selvyyden tai jopa uusia vinkkejä. Yritysneuvojan kanssa on hyvä käydä läpi esimerkiksi kaupan yksityiskohtia, rahoitusvaihtoehtoja ja tulevaa yrittäjyyttä. Saattaa olla, että neuvonnan avulla saa selkeitä etuja silloin, kun kokonaisuus katsotaan ajoissa yhdessä”, yritysneuvoja Heli Tavasti Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksesta muistuttaa.

Hanketta vetää Itä-Savon Uusyrityskeskus ry., ja sen osatoteuttajia ovat Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja Mikkelin seudun Uusyrityskeskus ry., joista löytyy myös tietoja seudulla myytävänä olevista yrityksistä.  Syksyyn 2023 jatkuvaa hanketta rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto.

Lisätiedot:

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Pasi Laitinen, puh. 040 837 6257
Kirsi Mättölä, puh. 0440 361 606 ja

Mikkelin seudun Uusyrityskeskus ry.
Heli Tavasti, puh. 050 350 2055.

Kansikuva: Puolisen vuotta sitten perinteikkään mikkeliläiskampaamon ostaneet Jutta Hämäläinen (vas.) ja Suska Siponen remontoivat tiloihin kaksi valoisaa liki identtistä asiakastilaa, kummallekin oman.

Kuvat ja teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Sinustako yrittäjä kaupungin virastotalon ravintolaan?

Mikkelin kaupunki hakee kaupungin virastotalon henkilöstöravintolan (Maaherrankatu 9-11) tiloihin yrittäjää, joka tuottaa arkipäivisin lounasateriapalveluita ja kaupungin virastotalon korttelissa tarvitsemat tilaustarjoilupalvelut. Yrittäjän on mahdollista kehittää toimintaa esim. kahvilapalveluilla ja/tai laajentaa toimintaa ilta-aikoihin ja viikonloppuihin. Myös virastotalon, kaupungintalon ja pääkirjaston keskelle jäävää Pikkutoria on mahdollista käyttää palvelu- ja tapahtumatuotannossa.

Lue lisää osoitteesta https://tarjouspalvelu.fi/mikkeli/?id368959 ja jätä tarjous 15.11.2021 klo 11:00 mennessä.

Mikkeliläinen MetForce Oy on valittu Vuoden uusyrittäjä 2021 -kilpailun finaaliin – osallistu yleisöäänestykseen!

Mikkeliläinen metallialan yritys MetForce Oy on valittu kuuden parhaan joukkoon Vuoden uusyrittäjä 2021 -kilpailussa. MetForce Oy on vaativien koneistus-, hitsaus- ja muiden metallialan töiden huippuosaaja.

Valtakunnallisessa Vuoden Uusyritys 2021 -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä lähivuosina Uusyrityskeskuksen avustuksella ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä.

Alueelliset Uusyrityskeskukset ovat ilmoittaneet kilpailuun oman ehdokkaansa, joista kilpailun raati on valinnut kuusi finalistia yritysidean, yrittäjäasenteen ja yrityksen tunnuslukujen perustella.

Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan myös yleisön suosikki – käydään yhdessä äänestämässä paikallinen voittoon!

Siirry äänestämään tästä:
https://uusyrityskeskus.fi/suomen-uusyrityskeskukset-ry/vuoden-uusyrittaja/ 

Katso lisää MetForce Oy:stä:
http://metforce.fi/