fbpx

Karagessa voi haudutella yritysideoita

Mikkeli-Karagen vetäjä Veera Ullah

Keväällä avautui maakuntaradion entisissä tiloissa Mikkeli-Karage, yrittäjyyden synnytysosasto, tapahtuma-areena ja kohtaamispaikka. Karagen vetäjä Veera Ullah kuuntelee herkällä korvalla käyttäjien toiveita.

Karage perustettiin, kun huomattiin, ettei kaupungista löydy startup-yrityksille sopivaa alkuvaiheen esihautomo- ja verkostoitumispaikkaa.

”LUT tutki paikallisen yrittäjyysekosysteemin kattavuutta ja huomattiin, että täältä puuttuu esihautomotyyppinen toiminta, missä omaa ideaa voi kehittää yritystoiminnaksi. Syntyi Karage, joka tarjoaa tilat eri taustoista tulevien ihmisten kohtaamisille. Täällä yrittäjyydestä kiinnostuneet ihmiset pääsevät pallottelemaan ideoitaan myös yhdessä yritysneuvojien kanssa joko fyysisesti paikan päällä tai virtuaalisesti”, Ullah sanoo.

Toiminta-alustaa rakentamaan lähti laaja joukko oppilaitoksia ja yrittäjyyttä tukevia kehittäjäorganisaatioita ajatuksena edistää opiskelijayrittäjyyttä. Mukana perustamisessa ovat olleet MikseiMikkelin lisäksi muun muassa Xamk, Esedu, Mikkelin yliopistokeskus, Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon yrittäjät, Osuuspankki ja Osuuskauppa Suur-Savo.

”Oppilaitoksissa opiskelee paljon myöhemmällä iällä aloittaneita opiskelijoita ja alanvaihtajia, joten opiskelijayrittäjyys ei välttämättä viittaa vain iältään nuoriin ihmisiin. Opiskelijayrittäjyyttä ja startup-kulttuuria pystyy hyvin edistämään molempia rinnan. Tavoitteenamme on rakentaa täällä erilaisia polkuja yrittäjyyteen. Taustayhteisömme toivovat, että myös senioriyrittäjyys eli jo eläkkeelle jääneiden ihmisten yrittäjyysideat alkaisivat jalostua täällä.”

Mikkelin malli hioutuu

Alusta asti on tiedostettu, että uudentyyppisen toimintakulttuurin syntyminen vie 2-3 vuotta, ja vasta sen jälkeen nähdään tuloksia.

Korona-ajasta huolimatta Karagen ovia on pidetty auki jäsenille. Tällä hetkellä jäsenyys on maksuton. Jäsen saa itselleen avaimen, jolla pääsee käyttämään tiloja. Tiistai-iltapäivisin on tavattavissa yritysneuvoja ilman ajanvarausta. Ylen peruina tiloissa on äänieristettyjä studioita, jotka sopivat hyvin neuvottelutiloiksi jo toimiville yrityksillekin.

”Korona on jarruttanut tilojen käyttöä, mutta silti täällä on ehditty järjestää tapahtumia niin paikan päällä kuin verkon varassa. Tilan ovat löytäneet vaikkapa Aalto-yliopiston englanninkielisen ohjelman opiskelijat, jotka tekevät täällä opiskelijaprojektejaan. Täällä käy myös juuri yrittäjinä aloittaneita ihmisiä ja jo yrittäjinä toimivia.”

Kävijät ovat yleensä yli 20-vuotiaita, mutta ovet ovat auki myös 2. asteen opiskelijoille.

Veera Ullah tekee töitä sen eteen, että ensi keväänä tiloilla olisi entistä enemmän käyttöä, mikäli koronarajoitukset eivät sitä estä.

”Etäopetuksessa olevia opiskelijoita on ollut aika hankala tavoittaa. Olen kuitenkin käynyt puhumassa opiskelijoille lähiopetuksena järjestetyillä kursseilla. Esimerkiksi Esedulta on käynyt paljon opiskelijoita tutustumassa täällä. Haluaisin kuulla, miten ihmiset toivovat Karagea ja sen tiloja kehitettävän. Toivoisin tänne myös luovien alojen ihmisiä verkostoitumaan ja toimimaan.”

Tilaa tuulettaa ideoita

Veera Ullah vakuuttaa, että Karagen kävijälle ei luoda paineita yrityksen perustamiseen, vaikka siihen tarjotaankin monipuolisesti tukea.

”Tämä on tila, jossa voi kokeilla vaikkapa NY- eli nuori yrittäjyys -toimintaa ja luoda itselleen yrittäjyyteen liittyvää verkostoa.”

Karageen saa yhteyden Instagram-sivuston kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä Veera Ullahiin.

”Parhaita hetkiä tähän mennessä ovat olleet, kun parisenkymmentä ihmistä tekee yhtä aikaa omia juttujaan ja käy hedelmällisiä keskusteluja. Tapahtumiin tänne mahtuu kerrallaan jopa 40-50 ihmistä. Emme kilpaile kaupallisesti toimivien tahojen kanssa.”

Karagen kehittämiseen pyritään jatkossa hakemaan hankerahoitusta niin, että vastaavia esihautomoympäristöjä olisi myös Savonlinnassa ja Pieksämäellä tukemassa maakunnan kaupunkien elinvoimaisuutta.

Pieksämäellä asuva, yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoaan viimeistelevä Veera Ullah toimii paikallisen yrittäjäjärjestön varapuheenjohtajana ja vetää nuorkauppakamarin paikallisosastoa.

Palkkatyön ohessa hän toimii yrittäjänä. Ensimmäisen koronavuoden alussa hän oli perustamassa tapahtumatuotantoon, kuten messujen järjestämiseen, keskittyvää yritystä.

Karagesta hän haluaa luoda kaikille avoimen toimintaympäristön, joka on jo lähtökohtaisesti kansainvälinen.

”Haluaisin Karagesta kehittyvän paikan, jossa kansainväliset osaajatkin tuntevat itsensä tervetulleiksi. Omassa sisäisen viestinnän kanavassamme käytämme jo pelkästään englannin kieltä. Parhaimmillaan Karage voi olla yksi niistä yhteisöistä, jotka sitouttavat tänne jo muuttaneita tai täällä opiskelevia jäämään tänne. Vaikka kehittäminen on vasta alussa, meillä on isoja haaveita tukea alueen elinvoimaisuutta.”

Kansikuva: Veera Ullah kehittää Karagesta kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille avointa toimintaympäristöä Ylen maakuntaradion entisissä tiloissa Maaherrankadun varrella.

Teksti ja kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Julkaistu: 01.02.2022