Hae sivustolta

Kun sinä menestyt, myös Mikkeli menestyy

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy eli tuttavallisemmin MikseiMikkeli auttaa yrityksiä olipa kyse yrityksen perustamisesta, omistajanvaihdoksesta, rahoituksesta, kasvusta tai kansainvälistymisestä. Edistämme kestävää matkailua ja mökkeilyä. Markkinoimme Mikkeliä yrityksille, jotka etsivät uutta sijaintia, ja autamme tekemään Mikkelistä paremman paikan yrittää.

Autamme yrityksiä kasvamaan

MikseiMikkeli on Mikkelin kaupungin omistama kehitysyhtiö. Teemme työtä alueen elinvoiman ja yritysten menestyksen eteen kaupungin kanssa sovitun palvelusopimuksen mukaisesti.

Kaksi naista ja kaksi miestä kävelee ryhmänä valkoisen rimaseinän vieressä.

Kehitämme matkailua ja mökkeilyä vastuullisesti

Rakennamme matkailun ja vapaa-ajan asumisen tulevaisuutta hankkeiden ja yhteistyön kautta. Työmme perustuu kaupungin matkailustrategiaan, kasvuohjelmaan ja meille rakkaan Saimaan alueen yhteiseen suuntaan.

Matkailu ja mökkeily
Hattupäinen nainen istuu jalat suorana laiturilla ja katsoo järvimaisemaa.

Työmme jälki näkyy ympäri kaupunkia

Etelä-Savon Pääomarahasto, Sodan ja Rauhan keskus Muisti, Mikkelin kiertotalouspäivät ja vesiteknologian maisteriohjelma LUTissa eivät ole sattumaa. Luomme puitteita yritystoiminnalle, palveluille ja kestävälle kasvulle.

MikseiMikkelin hallinnoimat brändit