fbpx

Viitostien turvallisuus paranee Huruksen ja Hietasen välillä Mikkelin eteläpuolella

Mikkelin eteläpuolinen osa Viitostietä Huruksen ja Hietasen välillä parannetaan Väyläviraston hankkeessa.

Rakentamissuunnittelu on edennyt ja rakennuttajakonsultiksi on kilpailutuksessa valittu Ramboll CM Oy. Suunnitelmia esitellään yleisötilaisuudessa helmikuun lopulla.

Hankealueella on viime keväästä lähtien tehty pohjatutkimuksia ja maastomittauksia. Tulevaa rakentamista ennakoiden alueelta on jo poistettu puustoa. Varsinainen rakentaminen alkaa loppukesällä.   

Väylävirasto järjestää 23.2. kello 17.30–19.30 yleisötilaisuuden, joka pidetään etäyhteyksin Teams-kokouksena. Tilaisuudessa esitellään hankkeen rakentamissuunnitelmien luonnoksia, aikataulua, seuraavia vaiheita ja vaikutuksia. Osallistujilla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Ilmoittautumislinkki tilaisuuteen.    

Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden parantaminen Viitostiellä kohentaa merkittävästi liikenneturvallisuutta erityisesti uuden, noin seitsemän kilometrin mittaisen keskikaiteen ansiosta. Sen ansiosta ajonopeus voidaan pitää talvellakin turvallisesti 100 kilometrissä tunnissa. Lisäksi hankkeessa rakennetaan yksi uusi eritasoliittymä, jota pitkin on turvallisempaa liittyä valtatielle. Hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.  

VT5 Hurus-Hietanen perusparannus. Kuva: Väylävirasto
Valtatie 5:n perusparannus välillä Hurus-Hietanen. Kuva: Väylävirasto

Julkaistu: 14.02.2022