fbpx
Rivejä valkoisia energiakontteja

Suomen suurimmalle akkuenergiavarastolle rakennuslupa Mikkeliin

Neoen Renewables Finland Oy on saanut rakennusluvan akkuenergiavarastolle Mikkeliin Visulahteen. Suunniteltu akkuenergiavarasto on pitkäkestoinen ja teholtaan 120 megawattia. Akkuenergiavaraston on suunniteltu koostuvan noin 320 akku- ja muuntamokontista sekä muista laitteistoista.

”Lupaprosessi oli sujuva ja yhteistyö Mikkelin kaupungin kanssa projektin aikana on edennyt erinomaisesti. Neoenin Lappeenrannassa Yllikkälässä sijaitseva 30 megawatin energiavarasto oli valmistuessaan Manner-Euroopan suurin ja rakenteilla on toinen, Suomen suurin akkuenergiavarasto, jonka teho on 56 megawattia. Olemme iloisia, että pääsemme nyt suunnittelemaan Mikkeliin vielä huomattavasti suuremman kokoluokan akkuenergiavarastoa”, kertoo projektipäällikkö Erika Forstén Neoen Renewables Finland Oy:stä.

Mikkelin kaupungin myöntämä rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi 18.4.2024. Yhtiö on vuokrannut Mikkelin kaupungilta 6,3 hehtaarin tontin syyskuussa 2023.

”Uusiutuvan energian hankkeet ovat vahvassa myötätuulessa Mikkelissä. Esimerkiksi aurinkovoimahankkeita on meneillään useampia”, kuvaa ohjelmajohtaja Jussi Heinimö Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Mikkeliä halkoo valtakunnallinen sähköverkko, jossa on merkittävästi kapasiteettia. Mikkelistä löytyy myös hyviä sijaintipaikkoja vihreän siirtymän hankkeille.

Akkuenergiavarastoja käytetään tasaamaan uusiutuvan energian tuotannon vaihteluita sekä sähköverkon taajuuden säätöön, jotta valtakunnan kantaverkko saadaan pidettyä vakaana. Akut toimivat nopeasti reagoivana varavoimana.

Lisätiedot

Neoenia koskevat yhteydenotot Ville Perttula, viestintätoimisto Tekir, p. 050 523 6494, ville.p@tekir.fi

Jussi Heinimö, ohjelmajohtaja, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, puh. 040 544 0936,
jussi.heinimo@mikseimikkeli.fi

Vuonna 2008 perustettu Neoen on yksi maailman johtavista riippumattomista yksinomaan uusiutuvan energian tuottajista. Yhtiöllä on vankkaa osaamista aurinkoenergian, tuulivoiman ja akkuvarastojen alalla sekä aktiivinen rooli energiasiirtymässä, koska se tuottaa ja toimittaa kilpailukykyistä, vihreää ja paikallista energiaa neljässä eri maanosassa. Yhtiön kapasiteetti on kuusinkertaistunut kuuden viime vuoden aikana. Toiminnassa ja rakenteilla oleva kapasiteetti on 8 GW.

Neoenin lippulaivatoiminnot ovat Ranskan tehokkain aurinkovoimapuisto (300 MWp) Cestasissa, Suomen suurin tuulipuisto (404 MW) Mutkalammella, yksi maailman kilpailukykyisimmistä aurinkovoimaloista Meksikossa (El Llano, 375 MWp) ja kaksi maailman tehokkainta suuren mittakaavan akkulaitosta Australiassa: Hornsdale Power Reserve (kapasiteetti 150 MW/193,5 MWh) ja Victorian Big Battery (300 MW/450 MWh).

Neoen on kasvuyritys, joka tähtää 10 gigawatin toiminnassa tai rakenteilla olevaan kapasiteettiin vuoden 2025 loppuun mennessä. Neoen on listattu Euronextin säänneltyjen markkinoiden A-listalla Pariisissa (ISIN: FR0011675362, pörssikoodi: NEOEN) ja indeksit: SBF 120 ja CAC Mid 60.

Lisätietoja on osoitteissa: www.neoen.com ja finland.neoen.com

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy  uo elinvoimaa Mikkelin seudulle tukemalla yritysten, matkailun ja toimintaympäristön kehittymistä. Yhtiö palvelee vuosittain 1200 yritysasiakasta ja tarjoaa kokonaisvaltaista tukea Mikkeliin sijoittumisessa. Yhtiössä työskentelee hybridimallilla 40 eri alojen asiantuntijaa.

Yhtiö toteuttaa Investointien edistäminen Etelä-Savossa EAKR-hanketta, jonka tavoitteena on hakea ja edistää investointeja Etelä-Savoon.

 

kaksi henkilöä seisoo liiketilassa edessään lasivitriini

LuxJewellen salainen ase verkossa on asiantuntijuus

Mikkeliläinen merkkilävistyskorujen verkkokauppa LuxJewelle on kasvanut kahdessa vuodessa nollasta yli 200000 euron liikevaihtoa tekeväksi ja alallaan tunnetuksi yritykseksi.

– Laadukkaiden tuotteiden lisäksi asiakkaat kaipaavat verkossa tietoa ja henkilökohtaista palvelua, yrittäjät Hanna Paakkari ja Eveliina Konsti sanovat.

Keväällä 2022 perustettu LuxJewelle Oy syntyi asiakkaiden selkeään tarpeeseen.

– Asiakkaat kyselivät usein, mistä voisi ostaa laadukkaita ja turvallisia lävistyskoruja. En osannut suositella heille mitään ostopaikkaa. Itse tilasimme korut valmistajilta, mutta he eivät myy suoraan kuluttajille, kertoo lävistäjä Eveliina Konsti.

Konsti tuli tekemään lävistyksiä tatuointistudio Pinky Inkyn tiloihin Mikkeliin pari vuotta sitten. Pian Pinky Inkyn yrittäjä, tatuoija Hanna Paakkari ehdotti, että kaksikko perustaisi yhdessä merkkilävistyskorujen verkkokaupan.

– Olin tatuoijana päässyt tiettyyn kehityspisteeseen ja halusin jotain uutta, ja siitä syntyi ajatus alan verkkokaupasta. Minulle yrittäjyys tarkoittaa sitä, että voin tehdä uusia asioita ja kehittää työtäni itse, Paakkari kertoo.

Tavoitteena on miljoonan euron verkkokauppa

LuxJewelle-verkkokauppa avattiin kesäkuussa 2022. Kasvu on ollut nopeaa. Ensimmäisenä vuonna – joka oli oikeastaan puolivuotinen – yrityksen liikevaihto oli noin 70 000 euroa. Vuoden 2023 liikevaihto on arviolta kolminkertainen, noin 210 000 euroa.

– Jo ennen verkkokaupan avaamista sanoin, että vuodessa pääsemme 20 tonnin kuukausimyyntiin. Ammattilaiset sanoivat, että onpa kova tavoite, mutta se täyttyi, Hanna Paakkari sanoo.Markkinointiin ja varaston kasvattamiseen on panostettu paljon.

– Seuraava tavoite on tehdä miljoonan euron verkkokauppa viiden vuoden sisällä. Summa kuulostaa hurjalta, mutta kun asettaa itselleen selkeitä tavoitteita ja laskee luvut paperille, se on saavutettavissa.

verkkokaupan etusivu, jossa erilaisia värikkäitä lävistyskorujaPaakkarin ja Konstin mukaan laadukkaat tuotteet ovat yksi syy LuxJewellen menestykseen. Yritys myy verkossa merkkilävistyskoruja. Ne eroavat monella tapaa monilla verkkosivuilla ja esimerkiksi festivaaleilla myytävistä halvoista merkittömistä lävistyskoruista.

– Merkkikoruissa on sertifikaatti ja valmistajan takuu. Niiden materiaalit, valmistusmaa ja valmistustapa tiedetään ja pystytään jäljittämään. Valmistuksessa pyritään läpinäkyvyyteen, eettisyyteen ja työntekijöiden hyvinvointiin, Paakkari ja Konsti luettelevat.

Halvat merkittömät lävistyskorut voivat sisältää esimerkiksi nikkeliä, kattilametallia ja muovia, jotka voivat aiheuttaa allergisia reaktiota ja erilaisia komplikaatioita: esimerkiksi keho voi alkaa hylkiä korua.

– Meillä myytävät korut valmistetaan esimerkiksi kullasta ja lääketieteessä käytettävästä implanttitason titaanista, jotka ovat käyttäjän keholle turvallisia, Konsti kertoo.

– Koruihin on saatavilla myös aitoja timantteja, helmiä ja opaaleja ja ne ovat aidosti hienoja, Paakkari sanoo.

LuxJewellellä ei juuri ole suomalaisia kilpailijoita. Paakkarin ja Konstin mukaan jotkut lävistysliikkeet myyvät merkkikoruja omille asiakkailleen joko paikan päällä tai pienimuotoisesti verkossa, mutta vain merkkilävistyskoruihin keskittynyttä ja lävistäjän palveluita tarjoavia verkkokauppoja ei ole muita.

– Meille oli selvästi hyvä markkinarako.

Verkossa myydään myös palvelua, neuvoja ja asiantuntemusta

Paakkari ja Konsti ovat molemmat kokeneita kehonmuokkauksen ammattilaisia. Paakkari aloitti tatuointien opettelun vuonna 2008 ja yrittäjänä alalla 2010. Konsti on toiminut lävistysalalla vuodesta 2019. Yrittäjille on tärkeää, että he eivät myy verkossa ainoastaan tuotteita, vaan myös palvelua, neuvoja ja asiantuntemustaan.

– Kun asiakas tilaa korua verkkokaupasta, hän ei välttämättä tiedä, minkä kokoinen tai niminen koru on hänelle sopivin.

Verkkokaupassamme toimii live chat -päivystys, jossa kannustamme asiakasta olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos hänellä on kysymyksiä tai ongelmia aiemman lävistyskorun kanssa, Paakkari kertoo.

– Asiakkaat ovat tykänneet siitä, että voivat olla kanssamme yhteydessä ja saavat verkkokaupasta kaiken tarvittavan avun, Konsti lisää.

Asiakasta muistetaan myös verkko-ostoksen jälkeen: korun mukana lähetetään kiitos tilauksesta ja tarkat ohjeet korujen käyttöön.

– Emme jätä asiakasta yksin tuotteen tilaamisen jälkeen vaan kerromme, mitä koruilla kannattaa tehdä. Olemme hänelle ikään kuinlävistäjä etänä.

Omaleimaista on myös oma kanta-asiakasohjelma, johon rekisteröitymällä asiakkaat saavat muun muassa erilaisia etuja, kuukausittaisen uutiskirjeen ja muuta ekstraa.

– Kanta-asiakkaaksi liittyy keskimäärin 5–10 uutta asiakasta päivässä. Kanta-asiakkuus ei tarkoita meille vain sitä, että haalimme sähköposteja tai annamme alennuksia, vaan muistamme uskollisia asiakkaita tarjoamalla heille parempaa ja henkilökohtaisempaa palvelua. Esimerkiksi uutiskirjeessä tarjoamme konkreettisia vinkkejä ja tietoa lävistyksen hoitoon, Paakkari sanoo.

“Kaikkien asiakaskunta on TikTokissa”

Some-kanavat ovat LuxJewellelle tärkeä markkinointikanava, jolla ohjataan asiakasliikennettä verkkokauppaan. Yrityksen asiakaskunta on pitkälti Instagramissa ja TikTokissa. Markkinointia kohdistetaan eri kanaviin osittain tuotteiden ja asiakaskunnan mukaan. Esimerkiksi hintavampia kultakoruja markkinoidaan enemmän Instagram-julkaisuilla, kun taas TikTok-videoilla kannattaa kertoa nuorempien suosimista korumalleista.

– Julkaisujen aiheet johtavat usein ostopäätökseen. Esimerkiksi napakoru-aiheisen TikTok-liven tai -videoiden jälkeen on tilattu paljon napakoruja. Myös Google-analytiikan kautta näemme, kuka on tullut sivuillemme TikTokin kautta.

Hanna Paakkarin mukaan Google-mainontaan tarvitaan paljon rahaa ja aikaa, kun taas esimerkiksi TikTok on markkinoinnin kannalta edullisempi ja tehokkaampi tapa saada näkyvyyttä.

– Moni yrittäjä vähättelee TikTokia ja ajattelee, että oma asiakaskunta ei ole siellä, mutta mielestäni siellä on kaikkien asiakaskunta. Eri ikäryhmien ihmiset käyttävät nykyään samoja palveluita. TikTok on tuonut meille tunnettuutta: esimerkiksi messuilla käydessä moni tietää meidät juuri TikTokin kautta.

– Jotkut asiakkaat myös kertovat löytäneensä meidät paremmin TikTokin kuin Googlen kautta. Uudistamme verkkokauppa-alustaa parhaillaan, ja silloin sivuista on tulossa paremmin hakukoneoptimoidut.

Myös somessa yrittäjät haluavat pelkän tuotemarkkinoinnin lisäksi jakaa tietoa.

– Jaamme videoilla tai live-lähetyksissä tietoa esimerkiksi lävistysten komplikaatioista ja vastailemme yleisiin ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Seisomme ylpeästi tuotteiden takana ja kerromme, keitä olemme ja mitä osaamme. Läpinäkyvä tiedon jakaminen on tuonut meille luotettavuutta: asiakkaat tietävät, että meillä on hyvät tuotteet ja hyvä palvelu.

Some mahdollistaa myös matalan kynnyksen markkinointikokeilut.

– Olemme kertoneet some-kanavilla esimerkiksi tekevämme tilausta Yhdysvalloista tietyltä valmistajalta, ja asiakas on voinut tilata itselleen koruja valmistajalta samalla.

Apua Uusrityskeskuksesta, Digiportailta ja Mikseistä

Vielä pari vuotta sitten Paakkarilla ja Konstilla ei ollut minkäänlaista käsitystä, miten verkkokauppaa tehdään. Osakeyhtiön perustamisessa heitä auttoi Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus, josta vinkattiin Digiportaat-hankkeen koulutuksista ja digisparrauksesta.

– Koulutuksissa käytiin läpi muun muassa toimivaa verkkokauppapohjaa ja vinkkejä tuoteteksteihin, kuviin, digimarkkinointiin sekä myyvään verkkokauppaaan. Myös Googlen työkaluja ja analytiikkaa opeteltiin. Verkkokaupan rakentamisesta ei olisi tullut mitään ilman Digiportaiden koulutusta ja sparrausta, tai ainakin se olisi ollut paljon hitaampaa, Paakkari ja Konsti kiittävät.

Lisäksi verkkokauppiaaksi ryhtyminen on vaatinut paljon itseopiskelua.

– Paljon on kahlattu nettiä ja opeteltu, miten oma verkkokauppa rakennetaan, esimerkiksi lisätään kauppaan toimituksia ja muita palasia. Työmäärä on ollut todella iso, mutta meitä on motivoinut kova oppimisen jano. Jos nämä asiat eivät kiinnostaisi, ei bisneskään lähtisi käyntiin.

LuxJewelle on mukana myös Mikkelin verkkokauppiasklubissa, jossa verkkokauppaa tekevät yritykset jakavat tietoa ja vertaistukea toisilleen. Hyvänä tukena on ollut myös yritysneuvoja Sari Kujala Mikseiltä.

– Sarin kanssa olemme olleet koko ajan yhteydessä ja meille on tullut tiivis side. On sellainen olo, että aina voi soittaa. On hienoa, että Mikkelissä uudelle yrittäjälle annetaan paljon tukea.

Ulkomaillakin on markkinarakoa

Osaltaan yrityksen kasvun on mahdollistanut ensimmäinen työntekijä, joka on työskennellyt LuxJewellessä syksystä 2022 ja vastaa muun muassa mainonnasta, some-sisällöistä ja -yhteistyökumppaneista sekä asiakaspalvelusta. Työntekijän palkkaamiseen on saatu puolentoista vuoden mittainen palkkatuki.

– Isomman volyymin verkkokauppa tarvitsee työntekijän, sillä jos yrittäjät tekevät myös muuta työtä, omat voimat eivät riitä. Verkkokauppaa ei myöskään voi tehdä “siinä sivussa”, koska muuten se ei kehity.

Hanna Paakkari tekee edelleen lähes kokopäiväisesti tatuointeja ja Eveliina Konsti lävistyksiä Mikkelissä. Yrittäjät ottavat työaikaa verkkokaupalle sieltä mistä ehtivät.

– Olemme kuitenkin hieman vähentäneet muita asiakastöitä, jotta verkkokaupan kehitykselle jää aikaa. On tärkeää, että verkkokauppaa ei päästä remissioon. Isoin homma on, että sitä käydään koko ajan läpi ja myllytetään sisältä: teemme mainosmateriaaleja, uusimme tekstejä ja otamme uusia kuvia.

Seuraavaksi ajatus on laajentaa verkkokauppa kansainväliseksi.

– Palvelemaan EU-alueen kuluttajia, jotka etsivät koruja EU-alueelta. Meidän tyyppisiä verkkokauppoja on maailmallakin vain muutamia, joten markkinarakoa on myös ulkomailla.

Verkkokauppa löytyy osoitteesta luxjewelle.com.

Teksti ja kuvat: Elina Jäntti
Verkkokaupan kuva: Kuvakaappaus LuxJewellen verkkosivuilta.

messuseinäke jossa iskulauseita

Yritykset rohkeasti mukaan Ukrainan jälleenrakentamisen urakkaan

Elinkeinoelämän, valtioiden, alueiden ja kaupunkien edustajat kokoontuivat 14.-15.11. Varsovassa hakemaan ratkaisuja Ukrainan jälleenrakentamiseksi. Urakka on valtava, sillä Maailmanpankki, Euroopan Unioni ja Ukrainan valtio ovat yhdessä arvioineet tämän hetkisten tarpeiden ja kustannusten olevan 700-800 miljardia euroa.

Erityiset painopisteet olivat energiaratkaisut, vesihuolto ja muu yhteiskunnan kannalta kriittinen infrastruktuuri. Kaikki eurooppalaiset maat ja kymmenet yritykset kustakin maasta esittäytyivät omilla osastoillaan. Etenkin Pohjoismaat olivat vahvasti esillä Varsovan messukeskuksen halleissa. Suomella oli isot osastot kahdessa eri messuhallissa.

Verkostoitumisesta saimme jälleen hyvän oppitunnin. Me suomalaiset ajattelemme herkästi hyvin yksioikoisesti verkostoitumisesta vain ennalta määritettyjen tavoitteiden pohjalta. Tällaisissa suurissa tapahtumissa ei kuitenkaan voi etukäteen aina tietää, mistä maista ja miltä toimialoilta potentiaaliset kumppanit voivat lopulta löytyä. Tapasimme sattumalta muun muassa Buchan kaupungin pormestarin, suomalaisia Ukrainan kaupan ammattilaisia ja skandinaavis-puolalaisen kauppakamarin johtoa. Erityisesti mieleemme jäi Ukrainan energiaministerin Herman Halushchenkon pitämä puhe ajankohtaisista sotatuhojen aiheuttamista infrastruktuurin rakentamistarpeista.

-Verkostoitumisen merkitystä ei voi väheksyä. Pitää olla rohkeasti yhteydessä ja tutustua uusiin eri maista tuleviin kontakteihin. Omaa asiaa ei kannata väkisin puskea läpi eikä lukkiutua vain oman yrityksen tuotteiden suorituskykyyn, rohkaisee yrittäjä Tero Sensio Sensio Oy:stä.

Keskustelut Suomen ulkoministeriön edustajien, muun muassa Ukrainan jälleenrakennuksen erityisedustaja Antti Vänskän, kanssa olivat erittäin valaisevia. Taustakeskusteluja käytiin myös Business Finlandin johtavien asiantuntijoiden kanssa.

-Viennin edistäminen sotaa käyvään maahan on haasteellista, mutta nyt on oltava liikkeellä, jotta kauppasuhteet on luotu valmiiksi, kun jälleenrakentaminen lähtee toden teolla vauhtiin, toteaa ohjelmakoordinaattori Heikki Silvennoinen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Kolme miestä seisoo messuseinän edessä
Olli Marjalaakso (vas.), Tero Sensio ja Heikki Silvennoinen.

Kahden päivän aikana kävimme runsaasti keskusteluja eri maalaisten yritysten edustajien kanssa yhteistyömahdollisuuksista mikkeliläisten yritysten kanssa. Keskeisenä johtopäätöksenä käydyistä keskusteluista havaitsimme, että suomalaisten yritysten tulisi nyt luoda suoria kontakteja joko puolalaisiin yrityksiin, jotka jo toimivat Ukrainassa tai ukrainalaisiin yrityksiin, joille suomalaiset yritykset voivat tarjota ratkaisun.

Kaiken kaikkiaan kansainvälinen yhteisö hakee vielä rakenteita ja toimintamalleja, miten Ukrainan jälleenrakentaminen tullaan toteuttamaan. Juuri nyt haetaan aloitteita ja hyviä käytänteitä valtioiden, alueiden ja yritysten välillä. Nyt Varsovassa järjestetty tapahtuma on vasta alkusykäys yhteisessä haasteessamme.

Kun nyt kokoamme Suomesta yrityskonsortioita Ukrainan jälleenrakentamisen merkeissä, on yrityksellä oltava erityisen hyvät valmiudet kolmesta eri näkökulmasta: erottautuminen, lisäarvo ja kumppanit. Yritysten tulee pystyä erottumaan kilpailijoista, sillä kilpailu on globaalia ja raakaa.

Kauppaa käydään kuitenkin ihmisten välillä. Tuotteen tulee olla kunnossa joka tapauksessa, mutta ihmiset valitsevat kauppakumppanit ja tekevät lopulliset ostopäätökset. Tässä tapahtumassa tuli esille, että mahdollinen kumppani ei välttämättä löydy suoraan Ukrainasta, vaan se voi olla myös mistä tahansa Euroopan maasta.

Tärkeä lopputulema on se, että eteläsavolaisten yritysten kannattaa lähteä kokeilemaan siipiään vientimarkkinoille. Tässä työssä MikseiMikkeli auttaa mielellään kaikkia alueen yrityksiä.

teksti: Heikki Silvennoinen ja Olli Marjalaakso, Varsova.