fbpx

Yritykset rohkeasti mukaan Ukrainan jälleenrakentamisen urakkaan

messuseinäke jossa iskulauseita

Elinkeinoelämän, valtioiden, alueiden ja kaupunkien edustajat kokoontuivat 14.-15.11. Varsovassa hakemaan ratkaisuja Ukrainan jälleenrakentamiseksi. Urakka on valtava, sillä Maailmanpankki, Euroopan Unioni ja Ukrainan valtio ovat yhdessä arvioineet tämän hetkisten tarpeiden ja kustannusten olevan 700-800 miljardia euroa.

Erityiset painopisteet olivat energiaratkaisut, vesihuolto ja muu yhteiskunnan kannalta kriittinen infrastruktuuri. Kaikki eurooppalaiset maat ja kymmenet yritykset kustakin maasta esittäytyivät omilla osastoillaan. Etenkin Pohjoismaat olivat vahvasti esillä Varsovan messukeskuksen halleissa. Suomella oli isot osastot kahdessa eri messuhallissa.

Verkostoitumisesta saimme jälleen hyvän oppitunnin. Me suomalaiset ajattelemme herkästi hyvin yksioikoisesti verkostoitumisesta vain ennalta määritettyjen tavoitteiden pohjalta. Tällaisissa suurissa tapahtumissa ei kuitenkaan voi etukäteen aina tietää, mistä maista ja miltä toimialoilta potentiaaliset kumppanit voivat lopulta löytyä. Tapasimme sattumalta muun muassa Buchan kaupungin pormestarin, suomalaisia Ukrainan kaupan ammattilaisia ja skandinaavis-puolalaisen kauppakamarin johtoa. Erityisesti mieleemme jäi Ukrainan energiaministerin Herman Halushchenkon pitämä puhe ajankohtaisista sotatuhojen aiheuttamista infrastruktuurin rakentamistarpeista.

-Verkostoitumisen merkitystä ei voi väheksyä. Pitää olla rohkeasti yhteydessä ja tutustua uusiin eri maista tuleviin kontakteihin. Omaa asiaa ei kannata väkisin puskea läpi eikä lukkiutua vain oman yrityksen tuotteiden suorituskykyyn, rohkaisee yrittäjä Tero Sensio Sensio Oy:stä.

Keskustelut Suomen ulkoministeriön edustajien, muun muassa Ukrainan jälleenrakennuksen erityisedustaja Antti Vänskän, kanssa olivat erittäin valaisevia. Taustakeskusteluja käytiin myös Business Finlandin johtavien asiantuntijoiden kanssa.

-Viennin edistäminen sotaa käyvään maahan on haasteellista, mutta nyt on oltava liikkeellä, jotta kauppasuhteet on luotu valmiiksi, kun jälleenrakentaminen lähtee toden teolla vauhtiin, toteaa ohjelmakoordinaattori Heikki Silvennoinen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.

Kolme miestä seisoo messuseinän edessä
Olli Marjalaakso (vas.), Tero Sensio ja Heikki Silvennoinen.

Kahden päivän aikana kävimme runsaasti keskusteluja eri maalaisten yritysten edustajien kanssa yhteistyömahdollisuuksista mikkeliläisten yritysten kanssa. Keskeisenä johtopäätöksenä käydyistä keskusteluista havaitsimme, että suomalaisten yritysten tulisi nyt luoda suoria kontakteja joko puolalaisiin yrityksiin, jotka jo toimivat Ukrainassa tai ukrainalaisiin yrityksiin, joille suomalaiset yritykset voivat tarjota ratkaisun.

Kaiken kaikkiaan kansainvälinen yhteisö hakee vielä rakenteita ja toimintamalleja, miten Ukrainan jälleenrakentaminen tullaan toteuttamaan. Juuri nyt haetaan aloitteita ja hyviä käytänteitä valtioiden, alueiden ja yritysten välillä. Nyt Varsovassa järjestetty tapahtuma on vasta alkusykäys yhteisessä haasteessamme.

Kun nyt kokoamme Suomesta yrityskonsortioita Ukrainan jälleenrakentamisen merkeissä, on yrityksellä oltava erityisen hyvät valmiudet kolmesta eri näkökulmasta: erottautuminen, lisäarvo ja kumppanit. Yritysten tulee pystyä erottumaan kilpailijoista, sillä kilpailu on globaalia ja raakaa.

Kauppaa käydään kuitenkin ihmisten välillä. Tuotteen tulee olla kunnossa joka tapauksessa, mutta ihmiset valitsevat kauppakumppanit ja tekevät lopulliset ostopäätökset. Tässä tapahtumassa tuli esille, että mahdollinen kumppani ei välttämättä löydy suoraan Ukrainasta, vaan se voi olla myös mistä tahansa Euroopan maasta.

Tärkeä lopputulema on se, että eteläsavolaisten yritysten kannattaa lähteä kokeilemaan siipiään vientimarkkinoille. Tässä työssä MikseiMikkeli auttaa mielellään kaikkia alueen yrityksiä.

teksti: Heikki Silvennoinen ja Olli Marjalaakso, Varsova.

Julkaistu: 17.11.2023