fbpx

Saunasynttäreillä yli 200 saunojaa

Ensimmäistä kertaa järjestetyt Mikkelin kaupungin saunasynttärit lauantaina 7.3.2020 onnistuivat yli odotusten.

Tapahtuma-alueella kävi arvioiden mukaan reilut tuhat kävijää. Heistä yli parisataa uskaltautui tutustumaan alueen saunamaailmaan, joka koostui useammasta saunasta ja paljusta. Alueelle oli järjestetty myös pukuteltat ja narikka. Kaikki alueen toiminnot olivat päivän ajan kaupunkilaisten käytössä maksutta.

Tapahtuman talkoolaiset koostuivat Mikkelin seudun partiolaisista sekä Eläkeliiton Mikkelin yhdistyksen väestä. ”Ilman talkoolaisia ei tätä tapahtumaa olisi voitu järjestää. Heille suuri kiitos”, järjestelyvastuussa ollut kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen painottaa.

Tapahtuma-alueella jaettiin päivän aikana tuhat makkaraa ja mehuannosta. Lisäsi D.O. Saimaa – verkosto maistatti satoja maisteluannoksia paikallisia herkkuja.

Useat sauna- ja paljutoimijat olivat itse paikalla tapahtumassa esittelemässä tuotteitaan. Sekä yleisön että toimijoiden kommenteista paistoi läpi tyytyväisyys. Tällaista halutaan Mikkelin torille lisää. Osa paljupanelisteista kertoi, että jos kyse olisi ollut tavallisesta paneelikeskustelusta, olisi vastaus ollut kielteinen. Uusi tulokulma paneelikeskusteluihin sai kuitenkin lauantain osalta mielen muuttumaan. Paljupaneelikeskusteluja Mikkelin torilla seurasi sadoittain kaupunkilaisia.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy suunnitteli ja toteutti tapahtuma-alueen sekä vastasi tapahtuman yritysyhteistyöstä.

Kuva: Pihla Liukkonen

Mikkelin kaupunki on jättänyt tarjouspyynnön rakennusoikeudesta Graanin uudella kerrostaloalueella

Mikkelin kaupunki on jättänyt tarjouspyynnön rakennusoikeudesta Graanin uudelle asuinalueelle, tulevaan osoitteeseen Ankkurikatu 13. Tontti sijaitsee Graanintien vieressä TeknoGraanin rakennuksen vieressä.

Tarjouspyyntöön voi tutustua tarkemmin Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa.

Päästäksesi tarjouspyynnön tarkkoihin tietoihin, sinun tulee olla rekisteröitynyt Tarjouspalveluun.
Maksuton rekisteröityminen onnistuu osoitteessa tarjouspalvelu.fi/mikkeli.

Heinäkuussa järjestettävä Farmari on uudistuneen Kalevankankaan ensimmäinen suurtapahtuma

Farmari-maatalousnäyttely järjestetään Mikkelissä Kalevankankaalla 2.–4. heinäkuuta. Tapahtuma on kesän suurin Etelä-Savossa.

– Kyseessä on aito ja oikea maatalousnäyttely, joka on alueellisesti painottunut. Tapahtuma vaatii paljon logistiikkaa, budjettimme on puolitoista miljoonaa euroa, kertoo Farmari 2020 -näyttelyn johtaja Heikki Pahkasalo.

Farmarin päävastuullisena järjestäjänä on ProAgria Etelä-Savo. Pääyhteistyökumppaneina Mikkelin kaupungin lisäksi ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK), LähiTapiola, Metsä Group, Valio ja Viestilehdet. Farmari on asettanut tavoitteekseen 75 000 kävijää ja 500 näytteilleasettajaa.

– Näin isoa tapahtumaa ei voi järjestää yksin. Pääyhteistyökumppanit tuovat Farmarille merkittävää lisäarvoa. Olemme yhdessä löytäneet parhaita ratkaisuja Kalevankankaan alueen hyödyntämiseen, Heikki Pahkasalo sanoo.

Mikkeli on ylpeä isäntä

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen sanoo, että kaupunki on ylpeästi isännöimässä merkittävää maataloustapahtumaa.

– Mikkeli on sekä kaupunkia että maaseutua. Maaseudun elinkeinojen menestys on meille tärkeää, Halonen tuumii.

– Meillä täällä on merkittävässä asemassa myös vapaa-ajan asuminen, joka elää paljolti maaseutuympäristöstä. Lisäksi Farmari luo hyvää mielikuvaa Mikkelistä tapahtumakaupunkina.

Halosen mielestä Farmari on Mikkelissä omimmillaan.

– Olemmehan Etelä-Savoa ja maakuntamme on Suomen metsäisin. Kaikilla meillä täällä on jonkinlainen yhteys luontoon ja lisäksi kaupungissamme on paljon luonto-, metsä- ja maatalousalan ammattilaisia.

Erityisen tyytyväinen Halonen on Kalevankankaan alueen kehittymiseen hyvinvoinnin, liikunnan ja urheilun keskittymänä. Alueelle myös on kaivattu suuria tapahtumia, joten Farmari asettaa Kalevankankaan toimijat vilkkaaseen yhteistyöhön. Näyttelyaluetta ovat raviradan, Saimaa-stadiumin ja jäähallin ympäristö.

Kuluttajat ja ammattilaiset tapaavat Farmarissa

Farmari 2020 tarjoaa asiaa ja elämyksiä sekä ammattilaisille että kuluttajille. Näyttelyssä ovat esillä muun muassa maa- ja metsätalouden vastaaminen ilmastonmuutokseen, biotalouden ja energiatuotannon uudet mahdollisuudet, suomalaisen ruokaketjun kehittäminen sekä uusin tieto ja teknologia.

Farmarin nettisivut ovat osoitteessa farmari.net.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia

Sodan ja rauhan keskus Muistin tilojen muutostyöt valmistuvat ajallaan

Sodan ja rauhan keskus Muistin perustaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Päämajatalona tunnetun rakennuksen muutostyöt ovat alkaneet ja keskus valmistuu aikataulussaan keväällä 2021.

Muistin tulevien tilojen muutostyöt aloitettiin joulukuussa 2019 ja ne valmistuvat syksyllä 2020.

– Myös Päämajakouluna toimineen rakennuksen kattoremontti on nyt loppusuoralla ja valmistuu alkuvuodesta 2020. Rakennusta tulee joka tapauksessa huoltaa ja vesikate oli tullut tiensä päähän, Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen kertoo.

– Muutostöiden valmistumisen jälkeen alkaa näyttelyiden rakentaminen. Meille tulee hienot ja näyttelytoimintaan hyvin soveltuvat tilat, joissa on suuria, korkeita huoneita. Saamme tiloihin käytännössä kaikki palvelut, joita keskukseen tarvitaan. Tiloissa myös toimiva Päämajamuseo ja Muisti muodostavat aikanaan kiinnostavan kokonaisuuden, Leskinen jatkaa.

Rakennuksen muutostöistä vastaa mikkeliläinen Jalon Rakentajat Oy, joka voitti kilpailutuksen loppuvuodesta 2019.

Rakennuttajana hankkeessa toimii Mikkelin kaupunki. Muistista tulee kaupungin vuokralainen.

– Muistin muutostöiden urakkalaskenta herätti hyvin mielenkiintoa. Positiivisena asiana nähdään, että lähes kaikki tarjoukset olivat paikallisten urakoitsijoiden tekemiä. Tarjouskilpailu oli hintakilpailu, jossa laatuvaatimukset oli asetettu jo vähimmäisvaatimuksena tarjoajille. Kohteeseen saatiin todella hyvät tekijät ja kustannusarvion mukaiseen hintatasoon. Tällä osaavalla porukalla on ollut helppo viedä hanketta eteenpäin, kuvailee hankkeen rakennuttaja Saija Himanen.

– Muistin tiloiksi muutettava päämajatalo on näkyvä arvokiinteistö, joten on hienoa, että siihen löytyi arvoon sopivaa toimintaa. Remontissa saadaan vielä korostettua rakennuksen historiaa sekä yhdistettyä hyvällä maulla uutta tekniikka ja vanhoja rakenteita. Kohteen pääsuunnittelija on tehnyt hienoa työtä miettiessään vaativan kokonaisuuden sijoittamista valmiiseen kuoreen niin, että tulevan käyttötarkoituksen toiminnallisuus on ollut alusta asti suunnittelua ohjaavana tekijänä, jatkaa Mikkelin kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen.

Myös näyttelysuunnittelu on hyvässä vauhdissa. Muistin näyttelyt toteutetaan vuorovaikutteisiksi ja luvassa on myös virtuaalitodellisuutta.

– Virtuaalitodellisuuden sisällöistä vastaa Teatime Research Oy, joka niin ikään tuli valituksi tehtävään kilpailutuksen kautta. Olemme innoissamme siitä, mitä saamme tarjota kävijöille ensi vuonna, Leskinen sanoo.

Linkki: Päämajatalo saa uuden ilmeen tiedekeskuksen myötä

Venäjän uusiutuvan energian markkinoilta avautumassa mahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy yhteistyökumppaneineen järjesti suomalaisille uusiutuvan energian teknologioita tarjoaville yrityksille Road Show tapahtuman Suomen konsulaatin tiloissa, Pietarissa 27.2.2020. Venäjän uusiutuvan energian markkinoista on selkeää bisnespotentiaalia suomalaisille teknologian toimittajille.

Mukana tapahtumassa oli Suomesta yhteensä viisi yritystä, joista neljä Etelä-Savosta. Tapahtuman lähtökohtana oli MikseiMikkelin tilaama uusiutuvan energian teknologioiden markkinamahdollisuuksien kartoitus Venäjällä. –Kartoituksessa löytyi suomalaisten teknologiatoimittajien kannalta kiinnostavia valmisteluvaiheessa olevia investointiprojekteja, minkä perusteella päätettiin järjestää tämä tapahtuma, kertoo ohjelmajohtaja Jussi Heinimö MikseiMikkelistä.

Tapahtuman aluksi järjestettiin tiivis uusiutuvan energian edistämiseen ja ratkaisuihin keskittynyt bisnesseminaari, jonka jälkeen suomalaisilla ja venäläisillä yrityksillä oli etukäteen valmisteltuja kahdenvälisiä bisnestapaamisia, markkinakartoituksen toteuttaneen MangEastin Tapio Riihinen kertoo.
Venäläiset kumppanit hämmästelivät suomalaisten toimijoiden innovaatioiden edistyksellisyyttä, kaikki osallistujat totesivat oppineensa paljon uutta ja hyödyllistä.  Esimerkiksi moni venäläisyritys kuuli ensimmäistä kertaa teollisuuskoon aurinkokeräimistä. Tapaamiset tuottivat uusia kontakteja ja ainakin tarjousvaiheeseen eteneviä projekteja, Riihinen jatkaa.

Tapahtumassa tapaamisia oli kahdesta viiteen per yritys. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 12 venäläisyritystä ja osallistujia tapahtumassa oli kaikkiaan noin 40.

-Saimme tapahtumassa ja B2B tapaamisissa ajantasaista tietoa venäjän liiketoimintamahdollisuuksista. B2B tapaamisissa löytyi myös konkreettisista yhteistyömahdollisuuksista potentiaalisten venäläispartnereiden kanssa. Kiittelee liiketoiminnan kehitysjohtaja Tarmo Karhapää Casemet Oy:stä.


Business-to-Business tapaamiset. Kuvat Jussi Heinimö ja Olga Kalchenko.

Suomalaisyritysten Road Show tapahtuma Pietariin toteutettiin osana uusiutuvien energian ratkaisuiden käyttöönottoa edistävää Kaakkois-Suomi-Venäjä CBC ohjelman GreenReMark hanketta. 

Lisätiedot

Jussi Heinimö, Ohjelmajohtaja, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, 040 544 0936, jussi.heinimo@mikseimikkeli.fi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy luo työtä mikkeliläisille tukemalla yritysten kehitystä, kasvua ja vientiä. Miksei palvelee yrittäjiä liiketoimintasuunnitelman laatimisvaiheesta alkaen, kaikissa kehitysvaiheissa. Asiantuntijamme auttavat yrityksiä sijoittumaan, löytämään työvoimaa, kehittämään liiketoimintaa sekä luomaan kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja. Lisää meistä www.mikseimikkeli.fi .

GreenReMark hankkeen tavoitteena on edistää vihreä energian markkinoiden kehitysmahdollisuuksia KaakkoisSuomen ja Pietarin alueella. Green Energy Regional Markets Development (Green ReMark) hanke alkoi 1.12.2018 ja sen toteutus jatkuu 30.11.2020 saakka. Hanketta rahoittavat Euroopan Unioni, Venäjän Federaatio ja Suomen Tasavalta. Lisätietoa hankkeesta ja vierailuohjelmasta Mikkeliin www.greenremark.com .

 

MikseiMikkeli peruu osallistumisensa kahteen tapahtumaan turvallisuusarvion perusteella

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei peruu osallistumisensa kahteen matkailualan tapahtumaan Koronavirusepidemiasta johtuvan tartuntariskin vuoksi

Yhtiö on perunut osallistumisensa Saksan Berliinissä pidettäville ITB Berlin -messuille 4.-8.3.2020 sekä matkailualan Be Nordic -ammattilaistapahtumaan Italian Milanossa 18.3.2020.

Epidemian ajan yhtiön henkilöstön ulkomaille suuntautuvista työmatkoista tehdään erillinen matkakohtainen turvallisuusarviointi. Nyt tehdyt toimet perustuvat yhtiön omaan turvallisuusarviointiin.

Lisää tietoa Koronaviruksesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ylläpitää ajantasaista tilannetiedotusta verkkosivuillaan.

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia. Virus aiheuttaa influenssaa muistuttavia hengitystieoireita. Osa tartunnan saaneista voi myös saada keuhkokuumeen. Suurin osa sairastuneista saa kuitenkin vain lieviä oireita. Tähän mennessä tapauksia on todettu yhteensä noin 81 000, joista Manner-Kiinan ulkopuolella noin 3 000.

Katso: Uuden koronaviruksen tyypilliset oireet

Euroopan tilanne

  • Euroopassa on todettu yhteensä noin 380 tapausta.
  • Tämän hetken tiedon mukaan Euroopassa todettuihin tapauksiin ei ole yleisesti liittynyt merkittäviä määriä jatkotartuntoja, mutta lähikontaktien seuranta jatkuu edelleen
  • Italiassa selvitetään parhaillaan tartuntaketjuja etenkin Lombardian alueella. Tapauksia on tähän mennessä todettu noin 320. Useissa eri maissa on todettu matkailijoiden tapauksia, jotka liittyvät Italian tartuntaketjuihin.

Suomen tilanne

  • Koronavirusinfektion mahdollisuus on tärkeää tutkia kaikilta henkilöiltä, jotka täyttävät THL:n terveydenhuollon toimenpideohjeessa mainitut näytteenottokriteerit. Suomessa on tutkittu 24.2.2020 mennessä noin 30 näytteenottokriteerit täyttävän potilaan näytteet.
  • Tähän mennessä Suomessa on todettu kaksi laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamaa tautitapausta
  • Tarkista ulkoministeriön verkkosivuilta uusimmat matkustustiedotteet. Sivuilla on tärkeää tietoa matkustamisesta ja ohjeet matkustusilmoituksen tekemiseen.

Tietoa taudista: Koronavirus COVID-19

Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19

Mikkelin yrityspalvelujen asiakasmäärät kasvussa

Asiakasmäärä Mikkelin yrityspalveluissa kasvoi 24 % vuonna 2019. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:llä oli vuoden aikana yhteensä 1112 asiakasta. Myös asiakastyytyväisyydessä saavutettiin uusi ennätys.

Vuonna 2019 erityisesti omistajanvaihdospalvelujen kysyntä Mikkelissä kasvoi. Mikkelin seudulla on noin 2500 yli 55-vuotiasta yrittäjää, joista merkittävä osa on harkinnut omistajanvaihdosta. Heinäkuussa 2019 avattu Yrityskaupat-osio on noussut nopeasti yhdeksi käytetyimmistä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n palveluista. Tähän mennessä yhtiö on avustanut 12 toteutuneessa omistajanvaihdoksessa.

Mikkelin seudulle muualta sijoittuneiden yritysten määrä oli hienoisessa kasvussa. Vuonna 2019 yrityksiä sijoittui 12. Sen sijaan Uusyrityksen kautta perustettujen yritysten määrä hieman pieneni ja oli yleisesti laskussa maakunnissa.

Matkailun osalta Mikkelin seudulla rekisteröitiin vuonna 2019 yhteensä 269 478 majoitusvuorokautta – määrä on aiempaa enemmän, vaikka venäläisten matkailijoiden määrä laski yhä voimakkaasti. AirBnb-majoituksen arvo kasvoi lähes 22 % noin 1,6 miljoonaan euroon, mikä vastaa noin 15 000 majoitusvuorokautta.

mikseimikkeli.fi

Kaupunki juhlistaa syntymäpäiväänsä saunomalla Mikkelin torilla

Mikkelin kaupunki täyttää 182 vuotta lauantaina 7.3.2020.  Synttäreitä juhlitaan saunomalla Mikkelin torilla. Torille on tulossa seisemän saunaa ja viisi paljua. Tilaisuus on kävijöille maksuton.

Synttärijuhlien teemana tänä vuonna on kesän odotus ja yhteisöllisyys. Tämän teeman ympärille torille rakentuu synttäreiden kunniaksi saunakylä paljuineen vaatteenvaihtotelttoineen ja oheisohjelmineen. Paikalle on tulossa muun muassa saunarekka, josta löytyy 15 hengen saunan lisäksi kabinettitilat ja suihkut. Savonlinja Oy tuo paikalle saunabussin. Lisäksi paikalle tulee pienempiä saunoja peräkärrysaunoista telttasaunoihin. Tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Paljupaneeleissa keskustellaan ajankohtaisista teemoista

Tapahtuman ensimmäisellä tunnilla ohjelmassa on paneelikeskusteluja, jotka päivän teeman mukaisesti toteutetaan paljuissa. Keskustelujen teemoja ovat torin kehittäminen, vapaa-ajan asukkaiden rooli kaupunkikuvan rakentajina sekä kaupungin tuleva tapahtumatarjonta. Paljupaneeleissa mukana muun muassa ovat kaupunginjohtaja Timo Halonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä sekä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen. Päivän ohjelman juontaa kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen. Kaupunkilaiset voivat vapaasti tulla seuraamaan paljupaneeleja.

Saunat tapahtuman keskiössä

Saunat pidetään lämpimänä koko tapahtuman ajan. Saunamajureina toimivat kaupungin ja Miksein työntekijät sekä joukko vapaaehtoisia. Saunojat voivat vaihtaa vaatteensa erillisissä vaatteiden vaihtoteltoissa ja viedä ne sitten tapahtumaa varten perustettuun narikkaan. Narikkaa hoitavat Mikkelin seudun partiolaiset. Saunoissa ja paljuissa käytetään uima-asua.

Saunoissa teematunteja

Tapahtuman aikana saunoissa järjestetään erilaisia teematunteja, jolloin alansa asiantuntijat ovat keskustelemassa muiden saunojien kanssa. ”Suunnitelmissa on teematunti nuorille, järjestöväelle ja kulttuuri-ihmisille”, kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen kertoo. ”Yksi tunti pyhitetään Saimaalle, sillä kuuluvathan vesistöt ja saunat tiiviisti yhteen”, Hänninen jatkaa. Vaikka saunoihin on rakennettu teematunteja, ovat kaikki tervetulleita saunomaan oman aikataulunsa mukaan.

Rantapallojumppaa sekä selfie-seinä

Synttäreiden teemana on kesän odotus ja yhteisöllisyys. ”Mietimme ohjelmaa, johon voisi osallistua, vaikka ei saunoisikaan. Näin syntyi idea rantapallojumpasta.”, Hänninen kertoo. Kaupunki jakaa 182 ensimmäiselle Mikkeli-aiheiset rantapallot, joiden kanssa voi jumpata uikkarissa tai vaikka toppahaalarissa. Mukaan voi myös tuoda oman rantapallon. Jumpan vetää kaupungin liikuntapalvelut.

Torialueelle rakentuu tapahtuman ajaksi selfie-seinä. Sitä voi käyttää saunojat, mutta myös muut torin käyttäjät. Kaupungin toiveissa on, että seinää voitaisiin käyttää uudelleen muissa tapahtumissa synttäreiden jälkeen.

Tapahtumaa rakennetaan yhteistyössä

Tapahtuman idea syntyi helmikuun alussa kaupungin syntymäpäivän suunnittelukokouksessa, johon oli kutsuttu mukaan kaupungin eri palvelualueiden, kaupungin konserniyhtiöiden sekä yhteistyökumppaneiden edustajia. Tapahtumaa on alusta asti rakennettu yhteistyössä eri toimijoiden kesken.

Synttärisaunoja rakentamassa Mikkelin kaupungin lisäksi ovat muun muassa Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Mikkelin seudun partiolaiset, Eläkeläisliiton Mikkelin yhdistys ry, Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry, Savonlinja Oy, D.O. Saimaa -hanke sekä Meijän Mikkeli -hanke.

Synttärisaunat Mikkelin torilla lauantaina 7.3.2020 klo 14 – 21.
Paljupaneelit klo 14.15 alkaen.
Sanojen teematunnit klo 15, 17, 18 ja 19.
Rantapallojumppa klo 16.
Paljut sulkeutuvat klo 20 ja saunat klo 20.30.

Spekulointi Itäradasta kiihtyy – Uusi ratayhteys toisi Itä-Suomen lähemmäksi Helsinkiä

Uusi mahdollinen raideyhteys Helsingistä itäiseen Suomeen puhuttaa. Itärata nähdään suurena mahdollisuutena sekä itäiselle Suomelle että pääkaupunkiseudulle.

Saavutettavuuden parantuminen on elinehto itäiselle Suomelle niin yritysten sijoittumisen, päivittäisen matkustamisen kuin yritysinvestointien kannalta. Itärata nopeuttaisi merkittävästi yhteyttä itäisestä Suomesta Helsinkiin sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Nopea ratayhteys lisää asumisen ja työpaikan sijainnin valinnan joustavuutta ja työmarkkinoiden toimivuutta. Raideyhteyksien parantaminen on keskeinen edellytys myös itäisen Suomen teollisuusinvestoinneille, yliopistoille, muille oppilaitoksille ja tutkimuslaitoksille. Itäisellä Suomella on lisäksi merkittävä, osaksi vielä toteutumaton potentiaali matkailussa. Nopeat ratayhteydet lisäisivät alueen matkailuvirtoja.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan Itärata parantaisi sekä tavallisten ihmisten että liike-elämän arkea.

– Sujuva ja nopeutettu yhteysväli nostaa houkutusta valita ympäristöystävällinen juna. Itäisen Suomen suhteellinen sijainti on viime vuosina heikentynyt muuhun maahan verrattuna. Tämä korostaa entisestään Itäradan tärkeyttä. Rata toisi myös itäisen Suomen ja siellä asuvien ihmisten osaamisen lähemmäksi muuta Suomea ja mahdollistaisi paremman työvoiman saatavuuden ja yritysten sijoittumisen radan varrelle, Mikkonen sanoo.

Mikkelistä Helsinkiin matkustaminen Itäradalla lyhenisi noin puolella tunnilla.

 

Itärataa ovat tukemassa Mikkelin kaupungin lisäksi muun muassa Kouvola, Kuopio, Porvoo, Pieksämäki ja Kajaani sekä joukko maakuntaliittoja.

itärata.fi

Mikkelin seudun matkailun kehitys ylitti tavoitteet vuonna 2019

Mikkelin seudulla rekisteröitiin vuonna 2019 lähes edellisen vuoden verran majoitusvuorokausia, vaikka venäläisten matkailijoiden määrä laski yhä voimakkaasti. Kotimaisten ja muiden ulkomaalaisten matkailijoiden kasvu paikkasi venäläisten vähenemistä – suurin kasvu kirjattiin Aasian markkinoilta. Euroissa mitattu majoitusmyynti kasvoi merkittävästi, mikä kertoo, että matkailijat jättivät seudulle aikaisempaa enemmän euroja per henkilö. Myös tilastoinnin ulkopuolelle jäävän AirBnb-majoituksen arvo kasvoi yli 20 prosenttia.

Majoituksen tilastointi kattaa vain kohteet, joissa on yli 20 vuodepaikkaa. Merkittävä osa Mikkelin seudun majoituskapasiteetista jää tämän ulkopuolelle, mutta tilastot kertovat kehityksen suunnan. Ennakkotilastojen mukaan Mikkelin seudun rekisteröidyn kapasiteetin majoitusmyynti vuonna 2019 kasvoi 6,8 prosenttia (noin 800 000 euroa) edellisestä vuodesta. Yhteensä myynti oli yli 12 miljoonaa euroa.

Rekisteröityjen majoitusvuorokausien määrä supistui 0,3 prosenttia (805 vuorokautta). Tämä selittyy venäläisten majoitusvuorokausien 20 prosentin laskulla (5 236 vuorokautta). Kotimaisten matkailijoiden majoitusvuorokaudet kasvoivat prosentilla (2 039 vuorokautta) ja muiden ulkomaisten majoitusvuorokaudet yli seitsemällä prosentilla (2 392 vuorokautta).

Aasian markkinoilla kasvu oli jopa 166 prosenttia, ja majoitusvuorokausia kirjattiin yhteensä 7 920. Saksalaisten määrä kasvoi yli viisitoista prosenttia ja majoitusvuorokausia kertyi 5 999. AirBnb-majoituksen arvo kasvoi lähes 22 prosenttia, mikä vastaa noin 15 000 majoitusvuorokautta.

Monia saavutuksia matkailun kehittämisessä

Mikkelin seudun matkailua ja vapaa-aikaa edistettiin monipuolisesti kehittämisohjelman mukaisesti. Vuonna 2019 laadittiin Anttolan luontokeskuksen ja Astuvansalmen kalliotaidekeskuksen erillinen kehittämisohjelma yhteistyössä alueen asukkaiden, yritysten ja yhdistysten kanssa. Ohjelmaan perustuva kehittämishankehakemus jätetään Etelä-Savon maakuntaliittoon 14.2.2020 ja toivotun myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen työt aloitetaan välittömästi. Tavoitteena on saada molempiin kohteisiin toimintaa jo tulevana kesänä.

Etelä-Savo monipaikkaisen asumisen edelläkävijäksi -hanke sai rahoituksen syksyllä 2019, joten vapaa-ajan asumisen kehittämistyö jatkuu maakunnallisena yhteistyönä. Hankkeessa haetaan ratkaisuja vahvistaa maakunnan elinvoimaa vapaa-ajan asumisena ilmenevän monipaikkaisen asumisen avulla ja edistetään kestävää mökkeilyä.

Mikkelin Kaihun alueen monipuolinen tarjonta koottiin Saimaa Central Park -sivustolle. Alueen kehitystyö jatkuu ja tavoitteena on vetovoimainen keskuspuisto, joka palvelee paikallisia asukkaita, vapaa-ajan asukkaita ja matkailijoita elämys-, harrastus- ja hyvinvointikeskittymänä keskellä kaupunkia.

Merkittäviä askelia olivat myös Lake Saimaa ry:n perustaminen, Saimaa Gastronomy -viikonloppujen valinta Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi, Saimaan valinta Suomen johtavan matkailulehden Mondon kotimaan suosittelukohteeksi 2020 ja Saimaan tunnettuuden nousu kotimaassa ja kansainvälisesti muun muassa lukuisien matkanjärjestäjä- ja mediavierailujen sekä aktiivisen myyntityön tuloksena. Astuvansalmen kalliomaalaukset hyväksyttiin ensimmäisenä suomalaisena kohteena Euroopan neuvoston Prehistoric Rock Art Trails -kulttuurireittiin. Mikkelin seudun matkailupalvelu ry:n vuoden 2019 Matkailuteko-palkinto myönnettiin D.O.Saimaa-verkostolle merkittävästä työstä paikallisten laadukkaiden ja puhtaiden raaka-aineiden esiin nostamiseksi ja Saimaan ruokamatkailun edistämiseksi.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia