Metsän takaa kajastava valo herättää Jeren ennen kelloa. Hän nousee hitaasti vuoteesta ja katselee ikkunasta levittäytyvää näkymää. Yöllä maahan satanut ensilumi kimaltelee aamuauringossa. Raollaan olevasta ikkunasta erottuu Saimaan aaltojen loiske. Maisemasta Jeren katse siirtyy puhelimen näytölle ponnahtaneeseen viestiin, ja hän puhkeaa hymyyn. “Älä pidä mitään kiirettä, me laitetaan täällä hommat käyntiin!” työkaveri kirjoittaa. Hän pudistelee päätään muistellessaan vuoden takaista aikaa, joka tuntuu nyt kuin pahalta unelta. Silloin kaikki oli vielä toisin.
Kallis ja kiireinen kaupunki uuvutti yrittäjän
Ankea joulukuun aamu vuonna 2019. Jere istuu Kehä 3:n ruuhkassa ja tuijottaa tihkusateen läpi tyhjin silmin. Toistuva puhelimen surina hukkuu takana olevan auton kiukkuiseen tööttäykseen. Jere kuulee sen vain etäisesti, sillä hän käy mielessään läpi päivän aikataulua. Yhdeksän tuntia töitä. Tunnin kotimatka iltapäivän ruuhkassa. Lapset kuudeksi harjoituksiin. Iltakin meneekin laskuja maksaessa. Jere ajattelee tammikuussa kallistuvaa asunnon yhtiövastiketta, ja ahdistus puristaa rintaa. Mistä siihenkin revitään rahat? Tytön täytyy lopettaa pianotunnit, ei siinä muu auta. “Miksi kaiken pitää olla niin kallista?” Jere miettii surullisena.
Puhelin surisee entistä sitkeämmin. Tällä kertaa Jere vastaa. Taas yksi firman työntekijä, joka ilmoittaa ottavansa hatkat ja siirtyvänsä suuryhtiön palvelukseen korkeamman palkan perässä. Uutta työntekijää on ryhdyttävä etsimään tänään, Jere huokaa. Työpäivä venyy jälleen, ja lasten harjoitukset jäävät väliin tälläkin kertaa. Autoletka nytkähtää liikkeelle, ja Jere havahtuu uuteen tööttäykseen, tällä kertaa hänelle osoitettuun. Hän polkaisee kaasua. Sydän hakkaa. Puhelin piippaa. Ja ensimmäistä kertaa koskaan miehen mieleen juolahtaa pelottava ajatus: tätäkö loppuelämä nyt on?
Illalla uni ei tule Jeren silmään millään. Mielessä pyörivät työasiat ja arjesta selviäminen. Tavan vuoksi Jere päätyy selaamaan Facebookia. Huomio kiinnittyy vanhan opiskelukaverin postaukseen. Kaveri on muuttanut vanhaan kotitaloonsa Mikkeliin ja perustanut uuden yrityksen. Jere muistelee järven rannalla vietettyjä, huolettomia kesäiltoja ja pikkukaupungin leppoisaa tunnelmaa. Laitanpa viestiä ja kysyn, miltä elämä siellä Mikkelin suunnalla maistuu, hän päättää.
Turvallinen ja luonnonläheinen Järvi-Suomi vei voiton
Uusi omakotitalo ja järvenrantatontti kerrostalokaksion hinnalla. 15 minuutin työmatka keskustan toimistolle. Luomuvihannestila naapurissa. Turvallinen koulumatka, lähellä perhepäivähoitajan palvelut. Paikallinen kehitysyhtiö, jolta saa avun työntekijöiden löytämiseen ja kehitystukien hakemiseen yhden luukun periaatteella. Jere kuuntelee opiskelukaverin puheita epäuskoisena. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
“Muuttakaa tekin”, kaveri ehdottaa puhelun päätteeksi. “Lapset saa tuttuja leikkikavereita ja päästään mekin näkemään useammin. Firman pyörittäminen on täällä halvempaa, ja työntekijöitä riittää jonoksi asti.” Jere hymähtää, mihinkäs he nyt täältä. “Tulkaa edes viikonloppuna käymään”, kaveri houkuttelee. “Tänne hurauttaa parissa tunnissa.” “No tullaan sitten”, Jere myöntyy lopulta. “Vaihteluahan mekin kaivataan.”
Paikalliselta kehitysyhtiöltä tukea arjen järjestelyihin
Puoli vuotta myöhemmin perhe istuu muuttoauton kyydissä kuunnellen viitostien liikenteen tasaista huminaa. Mikkelin lähestyessä autojonot ja rekkojen jyrinä jäävät taakse. Seuraavan mutkan takaa avautuu kesäkuun auringossa kimalteleva järvi. Lapset huokaavat. Jere pysäyttää auton rauhalliselle levähdyspaikalle. Niemen takaa näkyy perheen uusi koti. Pitkästä aikaa Jeren sydämessä syttyy toivonkipinä. Täällä kaikki varmasti järjestyy.
Muistellessaan muuttopäivää tänä joulukuisena aamuna, Jere hymähtää. Hän ei voi vieläkään uskoa, kuinka helposti kaikki järjestyi. Mikkelissä vierailun jälkeen opiskelukaveri houkutteli hänet ottamaan yhteyttä paikallisen kehitysyhtiön väkeen. Ennen kuin Jere huomasikaan, kehitysyhtiö löysi Jeren firmalle hienot, tuplasti aiempaa edullisemmat toimitilat Mikkelin keskustasta ja useampia potentiaalisia työnhakijoita haastateltavaksi. Sitoutuneiden, osaavien työntekijöiden myötä Jere on pystynyt hellittämään ohjaksista ja keskittymään perhe-elämään ja vapaa-ajan tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Jere pukeutuu, nappaa auton avaimet ja päättää käväistä vielä Kaihun kierroksella aamukävelyllä ennen työpäivän aloitusta. Astuessaan ulos hän ilokseen huomaa, että naapuri on käynyt auraamassa heidänkin talonsa pihatien. Hän huokaisee syvään ja hengittää puhdasta, raikasta talvi-ilmaa. Kyllä täällä sitten on mukava elää.
