fbpx
 
 

Osaavia työntekijöitä, edulliset tilat, parempi elämänlaatu. Mitäpä, jos laajentaisit Mikkeliin?

 
 
Opiskelijoita Kaakois-Suomen ammattikorkeakoulun kampuksella

Etätyö yleistyy

Korona-aika on osoittanut, että töitä voi tehdä missä tahansa. Suurissa kaupungeissa toimitilat ja osaavat työntekijät tulevat yrittäjälle kalliiksi. Taloudellisten resurssien lisäksi aikaa kuluu rekrytoinnin haasteiden ratkomiseen, yritystukihakemusten pyörittelyyn sekä tietysti kaupungin ruuhkissa jumittamiseen. Vapaa-ajalla kaupungin kallis hintataso, ahdas asuminen ja kiireinen rytmi verottavat yrittäjän jaksamista.

 
Mikkeli on Etelä-Savon maakunnan keskuskaupunki. Kuvassa kaupunki ilmasta.

Vaihtoehtoja löytyy

Mitä, jos miettisit yrityksesi laajentamista Mikkeliin? Toisin kuin luullaan, Mikkeli ei ole syrjäinen kylä kaukana pohjoisessa, vaan kaunis, elinvoimainen korkeakoulukaupunki, josta hurauttaa pääkaupunkiseudulle parissa tunnissa. Osaavia työntekijöitä ja edullisia toimitiloja löytyy hyvin. Mikkelin kehitysyhtiöltä saat tukea yrityksesi byrokratian, rahoituksen ja kasvutavoitteiden selvittelyyn yhden luukun periaatteella.

 
Ihmisiä Mikkelin keskustassa kävelykadulla

Tämä opas on sinua varten, jos:

  • Yrityksen laajeneminen on pysähtynyt omalla paikkakunnalla ja haluat kasvaa
  • Valvot yöllä murehtien yrityksesi kalliita kuluja
  • Taistelet rekrytointiongelmien ja osaajapulan kanssa
  • Harmittelet alueesi huonoja yritystukia
  • Kaipaat enemmän vapaa-aikaa, tilaa ja parempaa elämänlaatua
  • Haaveilet jättäväsi kaupungin pölyt taaksesi ja kokeilevasi rennompaa yrittäjyyttä jossain muualla

Lataa opas tästä!

    Kuusi vahvuutta sijoittuville yrityksille

     
     
    Opiskelijoita Kaakois-Suomen ammattikorkeakoulun kampuksella

    Työvoima

    Kokoaan suurempi koulutuskaupunki Mikkeli tarjoaa työvoimaa ja vakaan pohjan osaamisen kasvattamiselle. Lähes 10% kaupungin asukkaista on opiskelijoita. Työvoiman pysyvyys on keskimääräistä parempi.

     
    Mikkeli on Etelä-Savon maakunnan keskuskaupunki. Kuvassa kaupunki ilmasta.

    Sijainti

    Mikkeli on Etelä-Savon maakunnan keskuskaupunki ja sijaitsee logistisesti hyvällä paikalla valtateiden 5,13 ja 15 risteyksessä. Merkittävä osa Itä-Suomen runkoliikenteestä kulkee Mikkelin kautta.

     
    Metforce työntekijä sorvin ääressä

    Yritystuet

    Mikkeli on Suomen eteläisin korkeimman EU I -tukitason alue. Investointitukien enimmäismäärä on meillä 35 %, eli jopa 25 % pääkaupunkiseudun tukitasoa parempi.

     
     
    Ponsse Oyj:n Ville Kautonen uuden hallin rakennustyömaalla

    Kiinteät kulut kuriin

    Toimisto- ja tuotantotilan kustannus Mikkelissä on vain 40% pääkaupunkiseudun kustannuksesta. Myös elinkaari- ja käyttökustannukset pysyvät meillä hallinnassa.

     
    Mikkelin sataman leikkipuistossa perheellä

    Elämisen laatu

    Mikkelissä yksinkertaiset asiat ovat saavutettavia, esimerkiksi velaton omakotitalo, kesämökki järven rannalta sekä vapaa-aikaa perheelle ja harrastuksille. Meillä perheesi on turvallista olla.

     
    Ihmisiä Mikkelin keskustassa kävelykadulla

    Aikaa elämälle

    Elämä Mikkelissä ja kesät Saimaan rannalla ovat vaan yksinkertaisesti erilainen elämäntapa pääkaupunkiseutuun verrattuna. Uimalaituri, mökki, puusauna, grilli,  vene ja onkivapa, syksyiset marjaretket… tule ja valitse oma tapasi elää.