fbpx

Metatavu Oy toteuttaa verkkokaupan rakennus- ja purkujätteelle

Metatavu Oy Mikkelistä on valittu suunnittelemaan ja toteuttamaan digitaalista markkinapaikkaa Mikkelin seudulla syntyvälle rakennus- ja purkujätteelle, sekä purettavista rakennuksista tarpeettomaksi jäävälle irtaimistolle.

Rakennus- ja purkujätettä syntyy Mikkelissä kymmeniä tonneja vuosittain, ja tällä hetkellä jätteellä ei ole markkinapaikkaa olemassa. Toteutettavan kauppapaikan avulla kehitetään kiertotaloutta sekä rakennusten osien uudelleenkäyttöä nykyisten kierrätysratkaisujen lisäksi. Mikkelissä syntyvän rakennus- ja purkujätteen kierrätyksestä huolehtii Metsäsairila Oy.

Kauppapaikan tilaajana on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, joka toimii yhdessä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamkin kanssa Suomen edustajana kansainvälisessä CityLoops-hankkeessa. Hankkeessa demonstroidaan kiertotaloutta seitsemässä eurooppalaisessa kaupungissa. Miksein ja Xamkin kanssa kiinteässä yhteistyössä toimivat Mikkelin kaupunki, Metsäsairila Oy ja Toimintakeskus Uutta Elämää Ry, jotka myös osallistuvat digitaalisen kauppapaikan suunnitteluun ja toimivat sen käyttäjinä.

Nyt tehtävää verkkokauppaa testataan ensi keväänä kahden purettavan kiinteistön irtaimiston ja purkujätteen kierrätyksessä. Kiinteistöt omistaa Mikkelin kaupunki. Toinen kiinteistöistä on Pankalammen terveyskeskus, jonka purkamisesta uutisoitiin kesäkuussa Mikkelin Kaupunkilehdessä: https://mikkelinkaupunkilehti.fi/2020/06/pankalampi-kiertoon/

Testausvaiheessa kauppapaikassa myyjinä toimivat lähinnä Uutta Elämää ja Metsäsairila Oy ja ostajina yritykset ja muut organisaatiot. Tavoitteena on, että pian testivaiheen jälkeen myös kotitaloudet voivat ostaa ja myydä materiaaleja ja irtaimistoa kauppapaikasta.

Metatavu Oy on vuonna 2016 perustettu ohjelmistoyritys, joka tuottaa avoimen lähdekoodin ratkaisuja, rajapintoja ja modernia ohjelmistokehitystä.

Lisätietoa:

Kimmo Haapea, Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy, kimmo.haapea@mikseimikkeli.fi, p. 0440 361613

Jere Lauha, Metatavu Oy, jere.lauha@metatavu.fi, p. 044 290 9201

Hanne Soininen, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, hanne.soininen@xamk.fi, p. 0400 869 952

Julkaistu: 11.08.2020