fbpx

Koronakevät kasvatti MikseiMikkelin asiakasmäärää

Petri Pellin ajankohtaishaastattelu

Mikkelin kehitysyhtiö Miksein asiakasmäärät  kasvoivat tammi-kesäkuussa +52% viime vuoteen verrattuna. Yhtiö palveli alkuvuonna yhteensä 1004 asiakasta, kun vuotta aiemmin asiakasmäärä oli 659. Samaan aikaan yhtiön verkkopalvelujen käyttö kasvoi +381%.

-Olemme kehittäneet sähköisiä palvelujamme ja maaliskuuhun mennessä käyttömäärät olivat +160% kasvussa. Koronakevät kasvatti palvelujen kysyntää vielä huomattavasti, palvelujohtaja Petri Pelli MikseiMikkelistä toteaa.

Uusina palveluina koronalinja ja palvelubotti

Akuutin neuvontatarpeen johdosta yhtiö avasi 18.3. uuden koronalinja-palvelunumeron, jossa on kesäkuun loppuun mennessä annettu neuvontaa 469 yrittäjälle. Linja palvelee Mikkelin seudun yrityksiä numerossa 010 340 3080 ja on avoinna myös kesällä arkisin klo 8-16.

-Parhaimmillaan linjalla työskenteli 11 päivystäjää. Nyt kysyntä on rauhoittunut, mutta edelleen linjalle tulee puheluita päivittäin. Erityisesti rahoitusneuvonta on aikaavievää: yhteen hakemukseen käytetään useita tapaamisia. Aikaa saattaa kulua yrityksen tarpeista ja hakemuksen koosta riippuen useita tunteja, Pelli kertoo.

Uutena palveluna yhtiö avasi myös sähköisen palvelubotin, joka vastaa yritysten kysymyksiin mikseimikkeli.fi koronasivuilla.

Yritysrahoituksen hakemista vahvistettiin keväällä

Yritysten rahoitushakemuksissa auttaminen on ollut yhtiön toiminnan erityisenä painopistealueena kevään aikana. Apuun valjastettiin myös vapaaehtoisista alueen yrityksistä koostunut konsulttiverkosto.

-Näkemyksemme on, että käyttöpääoman riittävyys koronan yli säilyttää tässä tilanteessa parhaiten yrityksiä ja työpaikkoja Mikkelissä. Rahoituksen saatavuudella vaikutamme suoraan yritysten toimintaedellytyksiin. Iso kiitos kaikille yhteisrintamassa mukana olleille julkisille ja yksityisille asiantuntijoille – tämä oli hieno näyte yhteishengestä. 

-Henkilöstömme on ollut apuna erityisesti Business Finlandin ja ELY-keskuksen rahoitushakemuksissa, mutta lisäksi olemme neuvoneet yrittäjiä esimerkiksi yrittäjän työttömyystuen, akuutin kulurakennejärjestelyn, vuokrahelpotusten ja monien muiden rahoituslähteiden hyödyntämisessä. 

MikseiMikkeli järjesti myös Mikkelin kaupungin yksinyrittäjätukien käsittelyn, johon avuksi saatiin alkuvaiheessa työvoimaa lisäksi emokaupungilta. Yksinyrittäjätukia on myönnetty 3.7. mennessä Mikkelissä 398 yritykselle. Tukea on vielä runsaasti haettavana, sillä myöntövaltuutta on 1059 yritykselle.  

Yhtiön suoralla avustamisella on saatu yli 5 miljoonaa euroa koronatukia MikkeliinMäärä on yli puolet kaupungin yrityksiin kokonaisuudessaan saadusta koronarahoituksesta. 

Erityisesti ELY-keskusten kautta jaettua tukea mikkeliläiset yritykset hakivat aktiivisesti: ELYrahoituksessa Mikkeli haravoi kaupungin kokoon nähden vertailuryhmässä eniten rahoitusta. Business Finlandin tuessa Mikkeli pärjäsi myös hyvin, mutta kaupungin yrityskannan painottuessa mikroyrityksiin merkittävä osa yrityskannasta jäi tukien hakukriteerien ulkopuolelle, sillä Business Finlandin tuet suunnattiin yli 5 henkilöä työllistäville yrityksille.

Taulukko perustuu ELY-keskuksen 1.7.2020 julkaisemaan rahoitustilastoon. Päätöksiä jo jätetyistä hankkeista tehdään vielä, joten asukaskohtaiset summat kasvavat edelleen. Business Finland mukaan lukien asukaskohtaisen koronarahoituksen määrä Mikkelissä on lähes 200 euroa (ilman yksinyrittäjätukea).

-MikseiMikkeli on pyrkinyt aktiivisella koronaneuvonnallaan vaikuttamaan tukirahoituksen hakemiseen. Toimintamme on huomioitu myös valtakunnallisesti ja olemme päässeet kertomaan työstämme useampaankin otteeseen.

Korona ei pysäyttänyt myöskään yritysten tavanomaisia rahoitustoimintoja, vaan koronarahoitukseen liittymättömiä yritystukihakemuksia on lisäksi MikseiMikkelin avulla tehty 1-6/2020 ajalla 11,5 miljoonan euron edestä. Koko vuoden 2019 aikana MikseiMikkelin avustamana yritysasiakkaille saatiin rahoitusta noin 15,1 miljoonan euron edestä.  

-Koronatilanne huomioiden alkuvuosi on sujunut rahoituksen osalta yllättävänkin hyvin, Pelli jatkaa.

Syksy näyttää yritysten tilanteen

Koronaepidemian johdosta Mikkelin työttömyys nousi toukokuussa 14,7 prosenttiin. Valtakunnallinen työttömyysprosentti oli kuitenkin samaan aikaan 16,5%, joten Mikkelissä on selvitty koronasta keskimääräistä pienemmin vahingoin. Työttömyysprosentin kasvuun vaikutti erityisesti suuri lomautusten määrä.

Lomautukset korostuivat erityisesti palvelu- ja myyntityössä. Sen sijaan teollisuus reagoi koronaepidemiaan viiveellä. Edelleen huolena on, että ennen koronatilannetta saatujen tilausten valmistuessa varsinkin vientiteollisuudessa voi tulla tilauskannan notkahdus. 

Kehitysyhtiö pyrkii jatkossa vaikuttamaan siihen, että lomautukset eivät kääntyisi alueella pysyväksi työttömyydeksi. Tämä trendi on ollut näkyvissä huhtikuusta alkaen.

-Näemme tärkeäksi edistää nyt työmarkkinoiden toimivuutta siten, että työnsä koronaepidemian johdosta menettäneet työllistyisivät mahdollisimman nopeasti uudelleen. Myös yritykset on tärkeää saada takaisin kasvu-uralle, sillä aito kasvu luo työmahdollisuuksia ja elinvoimaa alueelle.

-On erittäin positiivista, että Etelä-Savon Kauppakamarin Teollisuusvaliokunta antoi lausunnon, jossa kiinnitettiin huomiota työntekijöistä huolehtimiseen ja kiinni pitämiseen myös vaikeina aikoina. On monia aloja, joilla osaajapula on vastassa heti tilanteen normalisoituessa.

Osaajien houkuttelua ei voi unohtaa näinäkään aikoina ja MikseiMikkeli valmistelee parhaillaan uusia toimenpiteitä tässäkin aihepiirissä.  

Lisätiedot:

Petri Pelli, palvelujohtaja (kuvassa)
Puh. 050 372 4344
petri.pelli(at)mikseimikkeli.fi

Julkaistu: 07.07.2020