fbpx

Saimaa Geoparkin Mikkelin ja Puumalan kohteet kiinnostavat Vene 20 -messuilla

Erityisesti Saimaa Geoparkin Mikkelin ja Puumalan kohteet ovat kiinnostaneet messukävijöitä Vene 20 -messuilla Helsingissä.

Messut alkoivat 7.2. ja jatkuvat vielä tämän viikon. Kolmen ensimmäisen päivän aikana messuilla on vieraillut jo yhteensä 28 345 kävijää.

”Geoparkin yksi tavoite on lisätä alueen asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja arvostusta avaamalla alueen geologista perintöä ja tuomalla se osaksi paikallisyhteisöjen elämää.”
Lisätietoja Saimaa Geoparkista: www.saimaageopark.fi 

Eteläsavolaiset pk-yritykset digillä kasvuun – digitaalisuus yhä tärkeämpi osa liiketoimintaa

Digitaalisuudella on yhä enemmän vaikutusta eteläsavolaisten yritysten liiketoiminnan kasvuun ja kannattavuuteen. Yritykset kaipaavat kuitenkin lisää osaamista erityisesti sisällöntuottamiseen ja videoiden hyödyntämiseen.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin tekemän Etelä-Savon yritykset Digiportailla-tutkimuksessa selvitettiin eteläsavolaisten pk-yritysten digikuntoa. Aineistoon haastateltiin 128 pk-yritystä, joista suurin osa sijaitsi Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Tutkimuksen mukaan merkittäviä digiosaamisalueita olivat Facebook-kanava yrityskäytössä ja digitaalisten mahdollisuuksien tunnistaminen ja verkkosisällön tuottamisen taidot. Parhaiten yritykset hallitsevat tekstinkäsittelyn, sähköisen viestinnän välineiden ja laskutusohjelmistojen käytön.

Kehittymisen esteenä ajan ja osaamisen puute

Suurimpia esteitä digitaalisuuden hyödyntämiselle ovat johdon ja henkilöstön aikapula ja sekä osaamisen puute.

Digiportaat-hanke vastaa tähän tarpeeseen. Digiportaiden tavoitteena on nostaa pk-yritysten digiosaamisen tasoa kouluttamalla yrittäjiä ja pienten yritysten henkilöstöä ottamaan käyttöön uusia työkaluja tehostamaan työtä, tehostamaan hakukone ja sosiaalisen median näkyvyyttä.

Digiportaiden digiosaamiskartoitukseen ja koulutuksiin pääsevät mukaan päätoimiset eteläsavolaiset yritykset, jotka aidosti haluavat kehittää digiosaamista ja liiketoimintaa. Hanke on toiminut vuoden ajan ja kartoittanut yli 170 yritystä. Suosituimpia koulutuksia ovat olleet Google-hakukoneoptimointi, mainostaminen Facebookissa ja mobiilikuvaus- ja videointikoulutukset.

Tutkimus on julkaistu verkossa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-224-5

Digi-portaat-hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus ESR-rahastosta.

Lisätietoa
Digiosaamiskartoitus ja koulutukset

Anna Ollanketo, projektipäällikkö Digiportaat-hanke, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, p. 040 183 9330, anna.ollanketo@xamk.fi, www.digiportaat.fi

Etelä-Savolaiset yritykset digiportailla. Etelä-Savon digipuntari 2019

Mervi Rajahonka, TKI-asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, p. 040 755 1299, mervi.rajahonka@xamk.fi

Vuoden vaihtumista juhlitaan Mikkelissä perinteisin menoin

Mikkelin kaupunki järjestää uudenvuoden vastaanoton kaupungintalon edustalla 31.12. kello 23.30 alkaen.

Puheen tilaisuudessa pitää kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen.

Tilaisuuden ohjelma

  • Virsi 170;1
    • Rakuunasoittokunta
    • Mikkelin kamarikuoro ja yleisö
  • Puhe
    • kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen
  • Suomenmaa
    • Mikkelin kamarikuoro
  • Puhe ja rukous
    • Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan edustaja
  • Maamme
    • Rakuunasoittokunta
    • Mikkelin kamarikuoro ja yleisö

Kaupunki järjestää kaksi ilotulitusta

Mikkelin kaupunki järjestää 31.12. kaksi ilotulitusta. Ensimmäinen ilotulitus ammutaan Pankalammen rannalta kello 18. Toinen ammutaan Naisvuorelta kello 24. Kaupunki ostaa ilotulitukset Skystar/Pearsonic Oy:ltä ja niiden yhteishinta on 4500 euroa.

Visulahden aluekartta

Mikkelin kaupunki myy tai vuokraa kolme tonttia liikerakentamiseen uuden valtatie 5:n risteysalueelta

Mikkelin kaupunki myy tai vuokraa kolme tonttia tarjousten perusteella liikerakentamiseen Visulahdesta, uuden valtatie 5:n vilkkaalta eritasoliittymän risteysalueelta.

Tontti 1:

Visulahti tontti 3

  • Pinta-ala 13.147 m²
  • Rakennusoikeus 6.687 k-m²
  • Alin hyväksyttävä hinta 130.000 €

Tontti 2:

Visulahti tontit 1 ja 2

  • Pinta-ala 10.500 m²
  • Rakennusoikeus 5.341 k-m²
  • Alin hyväksyttävä hinta 130.000 €

Tontti 3:

Visulahti tontit 1 ja 2

  • Pinta-ala 10.502 m²
  • Rakenusoikeus 5.342 k-m²
  • Alin hyväksyttävä hinta 90.000 €

Tarkemmat tiedot ja tarjouspyyntö osoitteessa: https://tarjouspalvelu.fi/mikkeli/?id=263390

Polokwane artikkelikuva Mikkelin Vesilaitokselta

Etelä-Afrikassa on nyt kysyntää suomalaiselle vesiosaamiselle

Vesilaitoksen johtaja Samuel Makoti vastaa puheluun kesken Mikkelin vierailun. Yksi eteläafrikkalaisen Polokwanen kaupungin vedenpumppaamoista on jälleen jouduttu pysäyttämään pohjaveden pinnan alhaisen tason vuoksi. Vesihuolto katkeaa osalta kaupungin asukkaista. Katkokset ovat tuttuja Limpopon provinssissa, jossa asuu lähes 6 miljoonaa asukasta.

Etelä-Afrikan vesikriisi nousi maailman tietoisuuteen vuonna 2017, kun lähes kaksi vuotta jatkunut kuiva kausi ehdytti maan vesivarannot. Vedenjakelun infrastruktuuria ei ollut suunniteltu vallitseviin oloihin. Kapkaupungissa, joka on yksi Etelä-Afrikan kolmesta pääkaupungista, vedenjakelua jouduttiin säännöstelemään pahimmillaan 25 litraan päivässä asukasta kohden. Vastaava tilanne koettiin viimeksi vuonna 1933.

Kuivuuden ohella syy Etelä-Afrikan vesipulaan on nopea väestömäärän kasvu kaupungeissa. Viimeisen 20 vuoden aikana yksin Kapkaupungin väestömäärä kasvoi 71 prosenttia.

-Väestömäärän kasvu Etelä-Afrikan kaupungeissa suuri haaste erityisesti veden riittävyydelle ja laadulle. Maassa on toimiva vesi-infrastruktuuri, mutta vanhentuneiden jätevedenpuhdistamoiden sekä muun vesihuollon infran ja osaamisen taso eivät riitä kasvavan väestön tarpeisiin, kertoo mikkeliläisen vesihuollon ratkaisuja tarjoavan Operon Groupin Mikko Laitinen.

Vesi-infraa Polokwanessa
Vesihuollon infrastruktuuri Polokwanessa vaatii väestönkasvun ja kuivuuden vuoksi päivitystä. Kuva: Jyri Koivisto / Operon Group

Ratkaisua maan vesihaasteeseen etsitään Suomesta

 Eteläafrikkalaisen Polokwanen kaupungin virkamies- ja luottamusjohto sekä vesihuollon asiantuntijat tutustuivat Mikkelissä suomalaiseen vesiosaamiseen marraskuussa 2019. Polokwane on muiden Etelä-Afrikan kaupunkien tavoin suurissa vaikeuksissa vedensaannin turvaamiseksi asukkailleen. Tästä syystä alueella on käynnistetty laaja vesihuollon uudistamisen ohjelma.

-Tällä hetkellä maassa pohditaan uudelleen koko vesihuollon järjestämistä. Erityisesti jäteveden käsittelyteknologiat ja uusioveden tuotanto kiinnostavat,  kertoo EcoSairilan ohjelmakoordinaattori Panu Jouhkimo Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä.

Mikkeli valikoitui vierailukohteeksi, sillä kaupunkiin rakennettava uusi puhdistamo sekä Mikkeliin keskittynyt vesialan tutkimus ja osaaminen herättää mielenkiintoa ja sen merkittävyys on tunnistettu kansallisesti sekä kansainvälisesti.

Mikkelissä vierailijoita kiinnosti koko vesihuollon järjestäminen, mutta erityisesti uusi jäteveden käsittelyteknologia ja uusioveden tuotanto, jota rakennetaan EcoSairilaan Mikkelin uuden puhdistamon yhteyteen. Myös lietteen hyödyntäminen biokaasuksi ja edelleen sähköksi sekä vesihuollon asiantuntijoiden koulutus herättivät paljon keskustelua.

Paikallisia yrityksiä oli ohjelmassa mukana Operon Group Oy, Mipro Oy ja Nanopar Oy. Tutkimus- ja koulutusyhteistyötä tarjosivat LUT yliopisto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja Etelä-Savon ammattiopisto.

-Mikkelillä on tässä oivallinen mahdollisuus rakentaa kumppanuutta Polokwanen kaupungin kanssa. Yrityksillämme on ratkaisuja, joita siellä kipeästi kaivataan. Meillä on myös valmius kouluttaa vesihuollon uudistamiseen osaajia, eli tehdä koulutusvientiä, kertoo Panu Jouhkimo MikseiMikkelistä. Vieraat olivat vaikuttuneita siitä, miten pitkällä pilottilaitoksella ollaan veden uusiokäytön kehittämisessä.

Polokwanen delegaatio Mikkelissä marraskuussa 2019
Polokwanen alueelta vieraili vesihuollon delegaatio Mikkelissä marraskuussa 2019

Miljardiluokan investointien lisäksi Etelä-Afrikka tarvitsee osaamista

Vuonna 2020 Etelä-Afrikan väestömäärä ylittää 60 miljoonaa ihmistä. Kohta kolme vuotta kestänyttä vesikriisiä pyritään ratkaisemaan aktiivisesti ja maailmalta haetaan nyt parhaita ratkaisuja.

Mikkelissä suomalaista vesiosaamista aiotaankin tehdä tunnetuksi Water Operator Partnership -mallilla, jonka toteuttamiseen Maa- ja metsätalousministeriö tarjoaa rahoitusta. Mallissa suomalainen vesihuoltolaitos toimii toisessa maassa toimivan laitoksen kumppanina. Tavoitteina ovat mm. yhteinen oppiminen ja johtamisen vahvistaminen. Yhteistyö mahdollistaa monitasoisten kumppanuuksien syntymisen ja luo pohjaa myös suomalaisten teknologiayritysten liiketoiminnalle.

-Näemme, että Mikkelillä on tässä oivallinen mahdollisuus rakentaa kumppanuutta Polokwanen kaupungin kanssa. Meillä on valmius kouluttaa vesihuollon uudistamiseen osaajia, eli tehdä koulutusvientiä. Myös yrityksillämme on ratkaisuja, joita siellä kipeästi kaivataan. Vieraamme olivat vaikuttuneita siitä, miten pitkällä olemme veden uusiokäytön kehittämisessä pilottilaitoksella. Meillä on tässä käsissämme vientituote, jolla ratkaistaan globaaleja ilmastonmuutoksen ja väestökasvun mukanaan tuomia haasteita.

Maa- ja metsätalousministeriö on valinnut Etelä-Afrikan yhdeksi vesihuollon kehittämisen yhteistyöalueeksi. Mikkelin vesiosaaminen on ollut edustettuna myös ministeriön delegaation matkassa Etelä-Afrikassa. Vierailua ennen mikkeliläinen Aquazone Oy rakensi Polokwanen alueelle yhteistyöverkostoa. Yhteistyöhankkeiden rahoitusmahdollisuuksia selvitetään yhdessä ministeriön kanssa.

EcoSairilan ja vesiliiketoiminnan kehittämistä tukee Euroopan aluekehitysrahasto Etelä-Savon maakuntaliiton myöntämällä rahoituksella.

Teksti ja kuvat: Panu Jouhkimo, Jukka Kumpusalo

Astuvansalmi ensimmäisenä suomalaiskohteena Euroopan neuvoston kalliotaidereittiin

Astuvansalmen kalliomaalaukset on hyväksytty ensimmäisenä suomalaisena kohteena Euroopan neuvoston Prehistoric Rock Art Trails -kulttuurireittiin. Kalliotaidereittiä ja sen mahdollisuuksia Saimaan alueen matkailulle esitellään kalliotaideseminaarissa Mikkelissä 22.11.

Etelä-Savossa on maailman mittakaavassa ainutlaatuisen runsas esiintymä kalliomaalauksia. Ristiinan Astuvansalmella sijaitsevat maalaukset muodostavat yhdessä Pohjoismaiden suurimman kalliomaalausten kokonaisuuden. Suomessa kalliotaidekohteita ei ole vielä juurikaan hyödynnetty matkailussa. Esihistoriallisen kalliotaiteen kulttuurireitti on Euroopan neuvoston hyväksymä ja siihen kuuluu noin 160 kohdetta, joista suurin osa on Etelä-Euroopassa.

– Kalliotaide kiinnostaa niin paikallisia kuin matkailijoitakin. Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat meidän kansainvälisesti tunnetuin matkailunähtävyytemme ja haluamme kehittää sitä kestävällä tavalla. Prehistoric Rock Art Trails -jäsenyys tarjoaa myös Etelä-Savon muille kunnille hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön kehittää kalliotaidekohteita, sanoo matkailujohtaja Maisa Häkkinen Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä.

– Mikkelin seudulla on ollut asutusta jo tuhansia vuosia. Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat esihistoriallisten jäämistöjen kruununjalokivi ja kansainvälisesti tunnetuin matkailuvalttimme. Emme välttämättä ole aina ymmärtäneet Astuvansalmen merkitystä matkailullisesta näkökulmasta, mutta asiat ovat kehittyneet oikeaan suuntaan. Meillä on Ristiinassa, Yöveden äärellä, ainutlaatuinen historiallinen kohde, sanoo Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen avauspuheenvuorossaan kalliotaideseminaarissa.

Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat arviolta 4500 – 6000 vuotta vanhoja. Paikalle pääsee polkua pitkin, joka lähtee osoitteesta Suurlahdentie 2040. Matkaa maalauksille on noin kaksi kilometriä.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia

Puurojuhla-kuvituskuva

MikseiMikkeli kutsuu yritykset joulupuurolle

MikseiMikkeli kutsuu Mikkelin kaupungin yritykset yhteiseen joulupuurotilaisuuteen

Vuosi on taas vierähtänyt. Kiitokseksi kuluneesta vuodesta haluamme kutsua sinut sekä muut alueemme yritysten edustajat jo perinteeksi muodostuneeseen jouluiseen aamutilaisuuteen.

Puurojuhla pidetään TUMA-talossa (Sammonkatu 12) 18.12.2019 klo 8.00 – 10.00.

Puuron lisäksi mukana vapaamuotoista ohjelmaa:

8.00 Puurotarjoilu alkaa
8.30 Kaupunginjohtaja Timo Halosen tervehdys
8.45 Positiivisen startin uudelle vuosikymmenelle varmistaa Risto Kopperi
9.30 Risto Kopperi encore

Tilaisuudessa arvotaan ilmoittautuneiden kesken kaksi joulukinkkua, jotka ovat lahjoittaneet Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, Etelä-Savon Kauppakamari ja Etelä-Savon Yrittäjät. Mikäli et pääse osallistumaan tilaisuuteen, voit osallistua myös pelkkään kinkkuarvontaan.

Ilmoittauduthan mukaan juhlaan ja arvontaan 12.12.2019 mennessä täällä.

Lämpimästi tervetuloa kanssamme puurojuhlaan!

 

STT, MikseiMikkeli uutiset

Suomen Talotekniikka kasvaa Mikkelistä käsin

Talotekniikan teknisten järjestelmien asennuksiin ja kiinteistöjen ylläpitoon erikoistunut Suomen Talotekniikka Oy aikoo kasvaa myös lähivuodet.

Kymmenen vuotta sitten Mikkelissä perustettu STT haluaa kasvaa maan parhaaksi uudis- ja korjausrakentamiskohteiden taloteknisten ratkaisujen toteuttajaksi ja huoltajaksi. Konserni on toteuttanut vuosien varrella 7500 projektia, ja sillä on 450 huoltosopimusta.

”Olemme elinkaariajatteluun sitoutunut yritys eli tarjoamme asiakkaillemme kustannustehokkaita, turvallisia, terveellisiä ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja”, yrityksessä 3,5 vuotta toiminut hallintojohtaja KTM Jani Räsänen sanoo.

STT:n hallintojohtaja Jani Räsänen
STT:n hallintojohtaja Jani Räsänen on tyytyväinen paluumuuttaja, joka uskoo, että Mikkelistä käsin voisi yhä useampi tehdä työtä myös pk-seudulle päin

STT haluaa olla myös haluttu ja viihtyisä työpaikka. Työntekijöitä on tällä hetkellä noin 300. Uusia osaajia palkkalistoille tulee tänä vuonna noin 30 uutta osaajaa ja lähivuosina aloittaa vuosittain noin kymmenen uutta osaajaa. Parhaillaankin haetaan asentajia, työnjohtajia ja projektipäälliköitä. Liki kaikilla työntekijöillä on kannustepalkkaus.

”Valtaosa työntekijöistämme on alle 34-vuotiaita. Uskomme, että vastavalmistuneet hyötyvät työskentelystä pitkän kokemuksen omaavien kanssa. Otamme mielellämme nuoria ja innokkaita oppimaan käytännön talotekniikkaa.”

Talotekniikka (LVISAKSpr) kattaa terminä kaikki kiinteistöjen lämpöön, veteen, ilmaan, valoon, sähköön sekä tieto- ja turvajärjestelmiin liittyvän osaamisen kiinteistöjen käytettävyyttä ja viihtyvyyttä unohtamatta.

Mikkelistä käsin hoidetaan STT-konsernin talous- ja henkilöstöhallinto, ICT-ratkaisut, tarjouslaskenta ja hankinnat. STT:n neljä Mikkelissä toimivaa yritystä on erikoitunut LVI-tekniikkaan, sähköön, energiatehokkuuteen ja Kaarirakennus Oy:n kautta rakentamiseen.

Kaikkiaan noin 50 miljoonan liikevaihtoa pyörittävään konserniin kuuluu kaikkiaan 12 operatiivista yhtiötä Mikkelin lisäksi Helsingissä, Mäntsälässä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Pieksämäellä ja Tampereella, missä aloitettiin tänä vuonna. Konsernin yritysten johto kuuluu omistajiin. ”Se lisää sitoutumista ja antaa yrityksille kasvot.”

Parhaillaan alalla eletään vielä nousukautta, mikä on näkynyt täällä Mikkelissäkin.

”Tänne tulee alan yrityksiä pk-seudulta ja Lahdesta. Se vähän mietityttää, kun me pidämme pääkonttorimme täällä ja jätämme tänne verotuloja.”

Alan projekteilla on 10-vuotiset takuut. Räsänen muistuttaa, että takuuasiat kannattaa huomioida jo kilpailutusvaiheessa ja varmistaa yritysten vakavaraisuus.

”Me olemme kasvollisia omistajia, kannamme kokonaisvaltaista vastuuta ja koulutamme tänne uusia osaajia. Meille on tärkeää kehittää Etelä-Savosta parempaa paikkaa.”

Yrityksen toimipisteet hyödyntävät samaa toiminnanohjausjärjestelmää, mikä helpottaa myös etätyön tekemistä.

”Jos etätyömahdollisuuksia olisi laajemminkin tässä maassa käytössä, ihmiset voisivat asua Mikkelin kaltaisissa, järkevän kokoisissa kaupungeissa.”

”Tapaan sanoa, että kaikilla ei ole varaa asua Mikkelissä. Kyse on myös arvoista. Kun tingit hieman palkasta, saat tilalle tiiviin yhteisön ja enemmän vapaa-aikaa.”

Räsänen palasi perheineen Helsingistä Mikkeliin yhdeksän vuotta sitten valmistuttuaan kauppakorkeakoulusta ja palveltuaan yli 10 vuotta rahoituslaitosten palveluksessa.

”Tapaan sanoa, että kaikilla ei ole varaa asua Mikkelissä. Kyse on myös arvoista. Kun tingit hieman palkasta, saat tilalle tiiviin yhteisön ja enemmän vapaa-aikaa.”

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Vaakuna-ralli palaa talven ohjelmistoon – Nykyiset ja tulevat rallitähdet Mikkeliin helmikuussa

Mikkeli palaa rallin SM-kalenteriin kaudella 2020. SM Vaakuna-ralli tekee paluun välivuoden jälkeen.

– Välivuosi teki hyvää koko järjestelyporukalle. Ydinporukka on pieni ja välillä tekee hyvää levätä ja kokeilla jotain muuta. Laakereilla emme ole kuitenkaan lepäilleet, vaan alkuvuodesta teimme rallisprint-kilpailun sekä parin kymmenen vuoden tauon jälkeen myös jokkiskisan, kertoo kilpailunjohtaja Tomi Jääskeläinen, joka toimii myös kisan järjestelyistä vastaavan Mikkelin Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana.

Helmikuussa 2020 ajetaan jo tuttuun tapaan kaksipäiväinen kilpailu, ajankohta on siirtynyt hieman totuttua aiemmaksi, 6. – 7. helmikuuta.

– Siirron takana on useampiakin syitä. Olemme ajankohdalla halunneet karsia päällekkäisyyksiä niin Mikkelissä järjestettävien tapahtumien osalta kuin myös rallin MM-kalenterin osalta. Toki ajankohtaan vaikuttaa myös talvilomien ajankohta, sillä osa ralliliikenteestämme kohdistuu Viitostielle, jolla hiihtolomien aikaan riittää muutakin liikennettä. Nyt lomat ajoittuvat rallimme jälkeisille viikoille, Jääskeläinen kertoo.

Kilpailuaikataulu noudattaa tuttua ja hyväksi havaittua kaavaa: perjantaina kilpailuviikonlopun avaa Mikkelin raviradalla ajettava yleisöerikoiskoe henkeä salpaavine ohjeisohjelmineen ja ilotulituksineen.

Lauantaina kilpailijoita odottaa kahdeksan erikoiskoetta lumisessa eteläsavolaisessa metsämaisemassa. Yhteensä kilpailureitissä on noin 300 kilometriä, joista erikoiskokeita vähän päälle 110 kilometriä.

Rallin järjestämisvastuu on Mikkelin Urheiluautoilijoilla. Erikoiskokeiden ja huoltoparkin järjestämiseen osallistuu seuroja ja yhteisöjä niin Mikkelistä kuin lähikunnistakin.

Ralli SM-sarjan kauden 2020 toinen osakilpailu, SM Vaakuna-ralli Mikkeli, järjestetään 6. – 7.2.2020 Mikkelissä ja sen ympäristössä. Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen avataan joulukuun puolessavälissä ja reitti julkaistaan tammikuun alussa.

Kuva: Tomi Hänninen

Pientalotonttien hakuaika alkaa 1. lokakuuta

Pientalotonttien hakuaika Mikkelissä alkaa 1. lokakuuta. Tonttihaussa on haettavana kahdeksan viihtyisää tonttia Rantakylässä Vuolingon alueella.

Tontit ovat pinta-aloiltaan 1274 – 1686 m2 ja rakennusoikeuksiltaan 318-421 k-m2. Tontit voi joko vuokrata tai ostaa. Tontit ovat heti rakennettavissa.

Tonttihaku alkaa 1.10. kello 9 ja päättyy 25.10. kello 15. Haettavia tontteja voi tarkastella ja hakea sähköisessä tontinhakujärjestelmässä kartta.mikkeli.fi/vapaattontit.

Lisää tietoa tonttien hakemisesta sekä tarvittavia yhteystietoja on täällä (klikkaa linkkiä).