Historian kolmastoista Päämajasymposium konserttitalo Mikaelissa keräsi yhteen poliitikkoja ja huippuluokan asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.
Keskiöön nousivat Suomen turvallisuuspolitiikka, Ukrainan sota ja sen talousvaikutukset, tulevaisuus, sotilaallinen varautuminen, hybridiuhat ja huoltovarmuus. Paneelikeskustelut houkuttelivat Mikaelin Martti Talvela -salin täyteen kuulijoita.
Tilaisuuden juonsi Yleisradion Jussi-Pekka Rantanen, joka on käynyt moderoimassa myös aiempia symposiumeja vuosien varrella. Avaussanat lausui Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen ennen perinteistä Mannerheim-luentoa, jonka piti maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Mikko Karjalainen.
Symposiumille tarvetta nyt enemmän kuin koskaan
– Halusimme palata turvallisuuden ytimeen, Pentti Mäkinen taustoitti tämän vuotista teemaa.
Puheenvuorossaan Mäkinen muistutti yleisöä siitä, kuinka turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat muuttuneet viime kuukausina radikaalisti. Samalla maakuntajohtaja nosti esiin sodan ja sen aiheuttaman kaaoksen negatiivisia talousvaikutuksia, jotka lyövät Etelä-Savoa ja koko Itä-Suomea erityisellä tavalla. Itäisen Suomen mahdollinen erityiskohtelu ja elinvoiman luominen uusia kanavia pitkin nousikin yhdeksi sivuteemaksi keskustelujen aikana.
Vaikka Päämajasymposium on aina keskittynyt turvallisuuteen ja varautumiseen, oli aihe nyt harvinaisen ajankohtainen Ukrainan sodan ja Venäjän aggression vuoksi. Mäkinen myös otti kantaa median luotettavuuteen ja rooliin tiedonvälittäjänä informaation pirstaleisessa maailmassa.
Mannerheim pärjäisi hyvin nykypäivänä
Mannerheim-luennon pitänyt Mikko Karjalainen pohti muun muassa sitä, kuinka Mannerheim näkisi ja kokisi nykyajan ilmapiirin ja vaikeat ajat. Kosmopoliittisena ja kielitaitoisena sotilaana marsalkka olisi todennäköisesti kuin kotonaan keskustellessaan maailman johtajien kanssa. Karjalainen myös painotti, että läpi 1930-luvun Mannerheim piti yllä varautumisen merkitystä, kun maailma oli luisumassa kohti konfliktien sarjaa ja suurta sotaa.
– Karisma ei koskaan ole pois muodista, Karjalainen sanoi ja viittasi Mannerheimin aateliseen taustaan, johon kuuluivat myyttisiin mittasuhteisiin kohonneen hahmon tyylitaju, matkustelu ja tinkimätön sotapäällikön asenne, joka ei alaisille ollut helppo, mutta johon saattoi luottaa.
Luento ei suinkaan ollut kritiikitön ja muistutti kuulijoiden mieleen sen, kuinka ennen 1970-lukua Mannerheim ei ollut noussut kovinkaan kiinnostavaksi tai suosituksi: Elettiin populaarikulttuurin murroksen ja Kekkosen aikaa. Vasta myöhemmin Mannerheim-tutkimus sai tuulta purjeisiin.
– Mannerheim käsitti sotakäsityksensä omiin kokemuksiinsa. Häneen saattoi luottaa ja luottamus päällikköön on ensimmäinen ehto onnistumiseen, Karjalainen sanoi viitaten esikuntatyöskentelyyn, jossa Mannerheimilla oli kuitenkin koulutuksellisia puutteita.
– Mannerheim eli elämäänsä tehtäviensä kautta. Matkustelu tai tiikerinmetsästys eivät onnistuneet tuomaan hänelle riittävästi merkitystä elämään.
Mannerheim oli siis parhaimmillaan – sekä hyvässä että pahassa – sodan aikoina.
– Hän oli kunnianhimoinen, mutta hänelläkin oli heikkoutensa. On erikoista, ettei hänen sotataidon johtamistaan ole kummoisemmin tutkittu, mutta asiaan tulee muutos, Karjalainen luennoi ja viittasi syksyllä ilmestyvään uuteen kirjaansa.
Alueellinen elinvoima on myös kansallisen turvallisuuden kysymys
Ensimmäinen paneelikeskustelu keskittyi turvallisuuspolitiikkaan. Lavalle saapuivat Helsingin yliopiston apulaisprofessori Katri Pynnöniemi, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.
Mika Aaltola ei maalannut Ukrainan tilanteesta hyvää kuvaa.
– Tilanne ei ole lupaava. Rauhaa ei ole näköpiirissä. Konflikti voi kestää vuosia. Samalla Suomen turvallisuusasema on meistä riippumatta muuttunut, koska Venäjä on muuttunut sisäisesti ja ulkoisesti.
Aaltola myös oli vahvasti sitä mieltä, että esimerkiksi itäisen Suomen elinvoima olisi säilytettävä ja sitä olisi pyrittävä parantamaan. Kyseessä on tärkeä asia kansallisen turvallisuuden vuoksi. Venäjän suuntaan Aaltola suuntasi kylmän analyysin, jota ei voi naamioida miksikään muuksi kuin tuhoksi ja murhaksi.
– Venäjä ilmaisee itseään ja on mennyt syvälle itsevaltiuteen, joka oikeuttaa itselleen sodan ja sotasaaliit, ryöstön, raiskaukset ja terrorin. Se on vallan primitiivistä kieltä.
Aaltolan mielestä Suomen täytyy unohtaa niin sanottu erityissuhde Venäjään nyt lopullisesti. Samalla on varmistettava oma turvallisuus muuttuneessa maailmassa, uudessa kylmässä sodassa.
– Meidän suomalaisten pitää ymmärtää, mitä teemme: Suhmurointiin ei ole varaa. Suomi pitää maadoittaa pois vaarasta. Harmaa aika pitää unohtaa. Tässä siirrytään järkevään ratkaisuun ja välttämättömyyteen, Aaltola sanoi ja viittasi Nato-jäsenyyteen, joka on nytkähtänyt taas viime päivinä eteenpäin. Suomesta tuli tällä viikolla Pohjois-Atlantin liiton tarkkailijajäsen eli jäsenyys odottaa muiden jäsenmaiden parlamentaarista ratifiointia.
Putiniin ei voi luottaa
Helsingin yliopiston apulaisprofessori ja Venäjä-asiantuntija Katri Pynnöniemen mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin sanaan ei voi luottaa. Brutalisoitunut tyrannia näkee Yhdysvallat ja sen liittolaiset olemassaoloaan uhkaavana voimana. Samalla Pynnöniemi muistutti siitä, että kansainvälisen diplomatian kentällä täytyy joskus painaa kova kovaa vasten. Suomi onkin joutunut tiukkaan diplomaattiseen painiin Nato-maa Turkin kanssa, jolla on omat intressinsä ja joihin liittyy myös Yhdysvallat.
Suomen Pankin pääjohtaja ilmaisi, että ilman Yhdysvaltoja diplomaattista solmua Turkin kanssa voi olla vaikea avata.
– Turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö ja tuleva Nato-jäsenyys vahvistavat Suomen asemaa investointiympäristönä. Samalla maariski pienenee. Omatkin asiat Suomen sisällä pitää toki hoitaa kuntoon. Joka tapauksessa Venäjä-suhteissamme on edessä pitkään kestävä vastakkainasettelu, Rehn analysoi.
Suhdetta Venäjään avasi myös kansanedustaja Antti Häkkänen. Suomen entinen valttikortti eli hyvät kahdenväliset suhteet ovat historiaa hänen arvionsa mukaan.
– Venäjä-suhde operoidaan jatkossa Euroopan unionin ja Naton kautta.
Vaikka sodan loppuminen Ukrainassa ei ole näköpiirissä, panelistit jakoivat ajatuksen siitä, että muut suurvallat katsovat jo pitkälle tulevaisuuteen. Tässäkin mielessä Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon palvelee pidemmän aikavälin näkökantoja ja mahdollisuuksia sekä uhkiin varautumista.
Hybridiuhista sotaan, hyvinvoinnista varaston viimeisiin rippeisiin
Päämajasymposiumin toinen keskustelu käsitteli hybridiuhkia, huoltovarmuutta ja sotilaallista varautumista. Vuoronsa saivat Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith, maanpuolustuskorkeakoulun rehtori Mika Kalliomaa, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen ja kenraaliluutnantti evp. Esa Pulkkinen.
Keskustelun aikana todettiin, että Suomen varautuminen ja puolustuskyky ovat hyvällä tasolla. Myös Venäjä tietää tämän. Kevään ja kesän aikana Puolustusvoimat on herkeämättä seurannut tilannetta ja analysoinut Venäjän mahdollista hyökkäystä Suomeen. Nykytilanne ja lähitulevaisuus näyttävät sotilaallisesti Suomen näkökulmasta rauhallisilta. Suomen Puolustusvoimat jo itsessään on hyvä pidäke venäläisille.
Keskustelijat myös päätyivät siihen, että Suomessa on yksi maailman korkeimmista maanpuolustustahdoista kansalaisten keskuudessa. Tätä seikkaa auttaa yhtenäisyys ja suomalainen identiteetti, jota tukevat myös koulutus ja kulttuuri, ei pelkästään asevelvollisuus. Aseistuksesta todettiin, että Suomi tarvitsisi lisää kauaskantoisia aseita sekä vahvempaa omaa puolustustarviketeollisuutta. Varautuminen on pääsääntöisesti kunnossa, valtiolla on hyvät varmuusvarastot.
Jokainen maa vastaa viime kädessä itse omasta puolustuksestaan, mutta Nato-jäsenyys takaa Suomelle turvatakuut Naton viidennen artiklan mukaisesti. Samalla panelistit analysoivat sitä, mitä Suomella on annettavanaan Natolle: ”Pohjoinen linnake” ja Itämeren turvallisuus ovat tässä asetelmassa Natoa vahvistavia asetelmia Venäjän aggressiota ja arvaamattomuutta vastaan.
Tilaisuuden Mikaelissa päätti Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. Symposiumin järjestämisestä vastasivat Etelä-Savon maakuntaliitto ja Mikkelin kaupunki yhteistyössä Länsi-Savon, Yleisradion, Mikkelin Musiikkijuhlien sekä Sodan ja rauhan keskus Muistin kanssa.
