fbpx

Yksinyrittäjätukea jaettu Mikkelissä 398 hakijalle

Mikkeli yksinyrittäjätuki 1024x600

Mikkelin kaupunki on vastaanottanut perjantaihin 3.7. mennessä yhteensä 456 yksinyrittäjätuen hakemusta. Tuki on myönnetty yhteensä 398 hakijalle.

-Tuen käsittelyssä saattaa kesäaikana olla pieniä viiveitä, mutta pääsääntöisesti hakija saa päätöksensä edelleen päivissä, Jukka Kumpusalo MikseiMikkelistä toteaa.

Kaupungilla on valtuus myöntää tukea enintään 1059 hakijalle, joten tukea on vielä runsaasti jäljellä. Suomen kunnissa yleisesti arvioidaan, että tuen kriteerien säilyessä nykytasolla tukea jää jakamatta.

-Mikäli yrityksesi on kärsinyt taloudellisesti koronaepidemian vuoksi, kehotamme tekemään hakemuksen.

Yritys voi olla oikeutettu myös uuteen 7.7. avattavaan kustannustukeen. Tukien jakamisessa aiemmin saadut tuet otetaan huomioon ja esimerkiksi jo saatu yksinyrittäjätuen osuus vähennetään yleisestä kustannustuesta. Tuet eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois.

Yksinyrittäjätuella on oma infosivunsa osoitteessa: https://mikseimikkeli.fi/yksinyrittajatuki/

Yksinyrittäjätuen viimeinen hakupäivä on 30.9.2020.

 

Julkaistu: 03.07.2020