fbpx

Mikkelin kaupunki TikTokiin

Mikkelin kaupunki aloittaa markkinointiyhteistyön mikkeliläisen tanssitaiteilija Johanna Seppäsen kanssa.

Yhteistyö toteutetaan TikTokissa. Samalla kaupunki avaa oman TikTok-tilinsä. Yhteistyö Seppäsen kanssa on osa myöhemmin julkaistavaa laajempaa markkinointikampanjaa.

– Kaupungit eivät juurikaan käytä TikTokia markkinointiinsa. Tällä kanavalla voidaan kuitenkin tavoittaa sellaista nuorempaa kohdeyleisöä, jota emme kaupungin perinteisten sosiaalisen median kanavien kautta tavoita, kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen kertoo.

TikTok on Seppäselle tuttu kanava, sillä hänellä on TikTokissa peräti yli 190 000 seuraajaa. TikTok perustuu lyhyisiin hyvän mielen videoihin. Seppänen tavoittelee suomenkielisillä, pääasiassa tanssivideoillaan, näkyvyyttä nimenomaan Suomen sisällä. Hyvä video tavoittaakin parhaimmillaan koko Suomen TikTok-käyttäjät, mutta saa äkkiä myös kansainvälistä näkyvyyttä.

– Mielestäni on rohkeaa ja erityisesti ajankohtaan sopivaa, että Mikkelin kaupunki ottaa TikTok-alustan käyttöönsä, Johanna iloitsee alkavasta yhteistyöstä.

Kuva: Henna Huuhka / Groteski

Julkaistu: 22.10.2020