fbpx

Korona vauhditti Matrel Oy:n kasvuun

Matrel Oy:n Lasse Turunen vasemmalla ja Rauno Vuorikoski oikealla

Vuosi sitten valmistunut laajennusosa antoi sopimusvalmistukseen erikoistuneelle Matrel Oy:lle pelivaraa kasvaa ketterästi Mikkelissä Naistingin teollisuusalueella.

Kymmenisen vuotta sitten perustettu Matrel Oy valmistaa asiakkailleen automaatiota ja elektroniikkaa sisältäviä tuotteita. Yksi korona-ajan mikkeliläisistä menestystarinoista yrityksestä tuli, kun sen asiakkaan, Genano Oy:n, ilmanpuhdistimien myynti lähti rajuun kasvuun maailmalla.

”Ensimmäisenä koronavuonna 2020 liikevaihtomme kasvoi ennätykselliset 57 prosenttia. Noin 80 prosenttia asiakkaistamme on vientiyrityksiä. Heille valmistamamme tuotteet lähtevät täältä Mikkelistä eri puolille maailmaa”, toimitusjohtaja Lasse Turunen kuvaa.

Genanon osuus oli viime vuonna liki puolet Matrelin tuotannosta. Genanon laitteet puhdistavat sisäilman viruksista ja bakteereista. Laitteita ostetaan julkisiin tiloihin, ravintoloihin, sisäilmaongelmaisiin tiloihin ja etätyösuosituksen päätyttyä myös erilaisiin toimistotiloihin. Genanon ulkomaisiin asiakkaisiin kuuluu myös sairaaloita ja erilaisia laboratorioita, kuten hammaslääkärilaboratorioita.

Vuoden alusta mikkeliläisyritys on voinut myydä asiakasyrityksensä ilmanpuhdistimia palvelusopimuksin suoraan asiakkaille Etelä-Savon maakunnan alueella.

”Meiltä Mikkelistä laitteita löytyy jopa jäähallin pukuhuoneista ja rengasliikkeistä.”

Matrel tekee asiakkailleen laitevalmistusta, sähkömekaanista kokoonpanoa, ohjauskeskuksia, automaatio- ja logistiikkakeskuksia sekä erilaisia mittalaitteita. Asiakasyritysten toimialat liittyvät usein talo- ja prosessitekniikkaan, cleantech-alalle, lääketieteeseen sekä ympäristö- ja turvateknologiaan.

”Tavoitteena on räätälöity kokonaispalvelut. Teemme vuosittain tuotteita noin 20 eri asiakkaalle. Osa on vakioasiakkaita ja sen lisäksi toteutamme myös projektiluonteisia tilauksia. Etenkin automaatiopuolen tilaukset ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Valmistamme isojakin elektroniikkaa ja automaatiojärjestelmiä sisältäviä kaappeja infrahankkeisiin, kuten tunneleihin, metroihin tai rautateille.”

Laajennus mahdollistaa kasvun

Kesäkuussa 2021 toimitilat laajenivat, kun käyttöön otettiin uusi, reilun 600 neliön halli varastointiin ja kuljetusten hoitoon. Kaikkiaan investointi maksoi reilut miljoona euroa.

”Pystyimme laittamaan laajennuksen nopeasti vireille, kun meillä oli riittävän suuri tontti. Tontille jäi vieläkin rakennusoikeutta.”

Laajennukseen liittyen toteutettiin Ely-keskuksen rahoituksella kehittämishanke, jonka selvitysvaiheessa oli mukana Mikkelin kehitysyhtiö Miksein osaajista Kimmo Haapea.

”Samaan aikaan hallitukseemme tuli hallitusammattilainen monipuolistamaan näkemystämme. Kun olemme olleet kymmenen vuotta yrittäjinä Rauno Vuorikosken kanssa, halusimme mukaan ulkopuolisen henkilön sparraamaan ja haastamaan meitä.”

Yrityksen liikevaihto nousi korona-aikana yli neljään miljoonaan euroon. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee noin 15 työntekijää. Kokeneille alan työntekijöille löytyisi töitä.

”Meitä kiinnostavat kokeneet sähköautomaatioasentajat, jotka voisivat koota automaatiokeskuksia ja testata niiden toimintaa.”

Oppilaitosten työssäoppijoista on ajoittain löytynyt uusia työntekijöitä.

”Valitettavasti täällä ei kouluteta elektroniikkapuolen osaajia, jotka osaisivat lukea sähkökuvia ja työskennellä yleiskomponenttien kanssa. Olisi hienoa, jos oppilaitokset kiertäisivät selvittämässä koulutustarpeita ja toteuttaisivat toivottuja koulutuksia.”

Yritys tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten ohutlevyvalmistajien kanssa.

”Paikallisilla yrityksillä on meille soveltuvaa laitekantaa. Joudumme ostamaan muualta lähinnä mankeloituja pyöreitä muotoja sisältäviä ohutlevyjä. Myös sähkötukkureilta saamme täällä hyvin tavaraa.”

Globaali tilanne vaikuttaa

Elektroniikkateollisuus kärvistelee tällä hetkellä komponenttipulan kanssa. Vakiotuotteidenkin hinnat saattavat nousta ennakoimattomasti viikoittain, eikä vahvistettuja tilauksia pystytä toimittamaan asiakkaille sovitussa aikataulussa.

”Tämänhetkinen tilanne tuo haasteita hinnoittelulle ja syö kannattavuutta. Uskon, että globaali poliittinen ilmapiiri tekee sen, että valmistusta tuodaan vähitellen takaisin. Suomi koetaan laajemminkin turvallisena valmistusmaana.”

Myös polttoaineiden hintojen nousu lisää vientituotteiden rahtikuluja.

”Polttoaineiden hinnat muuttuvat nyt viikoittain. Vientikauppaa on ajoittain hankaloittanut myös konttipula, ja konttien hinnat ovat jopa kaksikymmenkertaistuneet. Myös pula puuraaka-aineesta nostaa hintoja. Meillä tämä näkyy niissä tuotteissa, jotka pakataan vientiä varten koivuvanerilaatikoihin.”

Toinen yrityksen perustajista, operatiivinen johtaja Rauno Vuorikoski, on ostanut 30 vuotta komponentteja, mutta ei ole aiemmin nähnyt näin haastavaa tilannetta. Hän arvioikin, että ellei komponenttipula helpota, sillä voi olla vaikutuksia jopa yritysten kasvunäkymiin.

”Nyt on ihan hullu tilanne. Olemme tehneet maahantuojien kanssa kolmikantajärjestelyjä, että hinnat pysyisivät järkevinä. Aikatauluja ei pysty ennakoimaan ja etsin nyt osia eri puolilta maailmaa. Viimeksi löysin mitä etsin Italiasta.”

Turunen tuumii, että ihanteellista olisi, jos seudulle saataisiin lisää elektroniikkateollisuutta.

”Teollisen mittakaavan valmistusta, kuten hienomekaniikkavalmistajia, voisi olla enemmänkin, jotta saisimme omalta alueelta tarkkuusmekaniikan komponentteja.”

Matrel Oy:llä on toimitilat Rantakylässä Naistingin teollisuusalueella
Matrel Oy:n toimitilat sijaitsevat Mikkelin Rantakylässä Naistingin teollisuusalueella

Mikkelin seudulla on annettavaa

Jos Lasse Turunen saisi kehittää kaupungin elinkeinopolitiikkaa, hän varmistaisi, että Mikkelissä olisi aina vapaana noin 2000 neliön tila sijoittumista miettiville yrityksille.

”Pitäisi olla valmista tilaa yrityksille, joilla olisi mahdollisuus sijoittua tänne nopeasti. Jos tarjotaan vain tontteja, edessä on pitkä prosessi.”

Vuorikoski puolestaan pohdiskelee, että Mikkelin pitäisi hellittää virkamieskaupunki-imagosta, kuunnella tarkemmin yrittäjiä ja tehdä yrittämisen ilmapiiri helpommaksi.

”Niin saataisiin tälle seudulle lisää työpaikkoja ja pystyttäisiin nopeasti reagoimaan yritysten tarpeisiin. Jos yritykset eivät pysty laajentamaan toimitilojaan haluamallaan aikataululla, ne saattavat joutua ulkoistamaan tuotantoaan jopa naapurimaihin.”

Vientiyritysten kanssa tiivistä yhteistyötä tekevät yrittäjät muistuttavat, että alueen elinvoima kasvaa vain, kun seudulle tulee ulkoa rahaa. Mikkelissä ollaan ja pysytään vaikka ainakin kolme naapurikaupunkia markkinoi itseään aktiivisin yhteydenotoin.

”Tännekin pitäisi saada lisää yrityksiä, joilla on vientikauppaa. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy tekee hyvää työtä etsiessään seudulle uusia yrityksiä. Mikkelin logistisesti keskeinen sijainti on nyt oivallettu laajemminkin, eli täältä on lyhyt matka joka ilmansuuntaan ja vain parisen tuntia vientisatamiin.”

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Pääkuva: Matrel Oy:n perustajat toimitusjohtaja Lasse Turunen vasemmalla ja operatiivinen johtaja Rauno Vuorikoski oikealla.

Julkaistu: 14.04.2022