fbpx

Juvan autohuollon sukupolvenvaihdos sujui sutjakasti

Juvan Autohuollon artikkelikuva. Kuvassa Paavel Zaitsev, Pia Suhonen ja Veijo Piispa.

Hyvä asiakaskunta, loistava sijainti ja osaavat työntekijät takasivat sen, että Veijo Piispa sai tehtyä onnistuneen sukupolvenvaihdoksen elokuussa 2020. Autohuoltoyritystä jatkavat hänen tyttärensä Pia Suhonen ja 13 vuotta yrityksessä työskennellyt Paavel Zaitsev.

Yritys tarjoaa tällä hetkellä korjaamopalveluja, tekee yleis- ja peltikorjauksia, huoltaa ilmastointilaitteita, tarjoaa varaosia sekä hinauspalveluja. Lisäksi myynnissä on autoja.

Yrityksen 49 vuotta sitten perustanut Veijo Piispa on helpottunut luopuja. Hän myi yritystoimintansa uudelle osakeyhtiölle ja vapautti siten itselleen vapaa-aikaa pohjoisessa oleiluun. Toki kaikesta yritystoiminnasta hän ei vieläkään luopunut.

Piispa ryhtyi aikanaan autohuoltoyrittäjäksi käytyään armeijan ja tehtyään vieraalla töitä sen ajan, että hänen toivomansa tilat vapautuivat. Kommandiittiyhtiö toimi ensimmäiset viisi vuotta vuokratiloissa, ja palkkalistoilla oli neljä tuttua työntekijää.

Kun Viitostien varrelta Vehmaan risteyksestä tuli kaupan hänelle mieleinen tontti vuonna 1972, se ostettiin ja sinne rakennettiin toimitilat, joita on laajennettu useamman kerran.

Katso Juvan Autohuollon perustajan Veijo Piispan mietteitä yrityksen kehityskulusta.

”Kyläläiset ihmettelivät, että miksi korjaamo piti perustaa niin etäälle kirkonkylästä. Kävimme siihen aikaan monta kertaa päivässä Matkahuollossa hakemassa paketteja ja asiakkaat pääsivät kyytiin korjaamolle ja takaisin”, Piispa muistelee.

Alueen mökkiläiset ajoittavat nykyään autojensa huoltoja kesäksi tutulle korjaamolle. Koronavuotta ovat vilkastuttaneet Viitostien linjauksen rakentajat omine tarpeineen.

Jatkajat löytyivät lähipiiristä

Piispan tytär Pia Suhonen on tilitoimistoyrittäjä, joten hänelle on ollut luontevaa tehdä vuosia perheyrityksen taloushallinto. Suhonen oli kuullut toisen yritysneuvojan kautta, että Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä saa apua omistajan- ja sukupolvenvaihdostilanteissa ja otti yhteyttä Mari Meriläiseen

”Mari soitti sukupolvenvaihdoksesta myös Veijolle. Kun korona alkoi, teimme Marin kautta EU-rahoituksella yrityksen arvonmäärittelyn. Hän myös ehdotti, että käyttäisimme konsulttia apuna sukupolvenvaihdoksessa tai liiketoiminnan kehittämisessä. Lopulta päädyimme sukupolvenvaihdokseen.”

Vaihdosta vauhdittamaan löytyi Meriläisen kautta lappeenrantalainen kokenut konsultti Lasse Karjalainen. Kun koronakriisi tiputti yrityksen maksuosuuden konsulttipalkkioista kymmenesosaan, homma eteni vauhdilla.

”Vaikka olen itsekin taloushallinnon ammattilainen, oli tärkeää kuulla ulkopuolisen näkemys yrityksen tunnusluvuista. Lasse vahvisti, että näillä tunnusluvuilla yritys on kannattava ja hän myös selvitti, miten Veijo pärjää kaupan jälkeen.”

Varsinaiseen sukupolvenvaihdoksen tekoon kului vuoden verran. Asentajakoulutuksensa lisäksi autoalan merkonomiksi valmistunut toimitusjohtaja Paavel Zaitsev vastaa korjaamohallin toiminnasta yli 13 vuoden kokemuksella. Pia Suhonen hoitaa taloushallinnon.

Uusia palveluita tulossa

Uuden aikakauden alku näkyy jo sisätiloissa tehtynä remonttina ja yrityksen graafisen ulkoasun päivityksenä. Toimitilan ulkovuorauksen päivitys on sekin työlistalla. Digitaalisia palveluita aiotaan kehittää vähitellen. Myös uusia hankintoja on tehty.

Katso Juvan Autohuollon pitkäaikaisen työntekijän ja uuden toimitusjohtajan Paavel Zaitsevin mietteet yrittäjyydestä ja yrityksen tulevaisuudesta.

”Työkaluista ei meillä tingitä.”

Työntekijöitä yrityksessä on kolme asentajaa, ja kaksi osaajaa työskentelee myymälästä. Työntekijät suorittavat parhaillaan ajoneuvomekaanikon erikoisammattitutkintoa.

”Meillä on uusia ajatuksia palveluista, ja niiden tarjoaminen edellyttää työntekijöiltämme erikoisammattitutkintoja. Kouluttautuminen alkoi jo vanhan yrityksen aikana, joten tutkintopaperit ovat kohta valmiit.”

Pia Suhonen on tehnyt itselleen jo selvät pasmat siitä, koska hän jättää yrittäjyyden ja tekee puolestaan yrityskaupan Paavelin ja sen hetkisen henkilöstön kanssa yrityksen jatkon turvaamiseksi.  

”Kuulostaa todella hyvältä, että Pia on miettinyt jo tässä vaiheessa irtautumisensa autohuollosta. Ei siksi, että Pian mukanaolo olisi huono juttu, vaan koska se osoittaa, että hän kantaa yrittäjän vastuuta ja haluaa varmistaa yrityksen jatkuvuuden. Tätä pohdintaa ihan jokaisen yrittäjän olisi hyvä käydä aika ajoin, vaikka omistajanvaihdos ei ole millään tavalla ajankohtainen yrityksen arjessa siinä hetkessä. Kun myös luopuminen on harkittu ja suunniteltu asia, sen toteuttaminen lopulta on sujuvaa. Jatkajakin löytyy todennäköisesti helpommin, ellei sellaista ole omassa lähipiirissä. Me yritysneuvojat autamme mielellämme huomioon otettavien asioiden haltuunotossa, tulkaahan juttelemaan”, summaa Mari Meriläinen.

Pia Suhonen jatkaa Paavel Zaitsevin kanssa Juvan Autohuollossa isänsä työtä.

Teksti ja media: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Julkaistu: 12.01.2021