fbpx

Jaettu ilo luo joulun kaikille – tule sinäkin mukaan tekemään hyvää jouluna

Jaettu jouluilo on yhteinen ilo

Hyväntekeväisyysjärjestöt jakavat tänäkin vuonna tukea tarvitseville jouluiloa monin eri tavoin ja kannustavat mukaan uusia vapaaehtoisia.

Noin kahdeksan vuoden ajan toiminut Toivon Kammari ry kerää tänä jouluna uusia leluja sairaalan päivystyksessä käyville lapsille. Lelut voi toimittaa liikkeeseen Porrassalmenkatu 31:een. Toivon Kammarin Ari Heinonen kertoo lisää videolla. 

Ari Toivonen: Keräämme joulun ajaksi leluja päivystyspolin lapsipotilaille

Toivon Kammari ottaa vastaan ympäri vuoden keräystavaraa. Yhdistys tukee viikoittain opiskelijoita ja vähävaraisia.

Toivon kammarissa kaikenlaiselle kodin tavaralle on kysyntää.

Reilut kymmenen vuotta toiminut ViaDia Mikkeli ry tunnetaan hävikkiruoan jaosta. Apua viedään perille ympäri vuoden. Joulun ajalle yhdistyksen perustajajäsenellä Sami Järvisellä on vinkki, miten voitaisiin varmistaa joulumieltä myös joulua yksin viettäville ihmisille nyt, kun koronarajoitusten takia yksinäisten joulujuhlaa ei voida järjestää.

Tehdään yhdessä tuhansia auttava joulujuhla!

ViaDialla on kirpputorit Savilahdenkadulla ja Moisiossa. Niille toivotaan joulun alla tavaralahjoituksia, joita voidaan toimittaa ruokakassien kanssa lapsiperheille myös nyt joulun alla.

Pyytäisimme lapsiperheille urheiluvälineitä ja leluja.

Hope Mikkeli ry:llä on tänäkin vuonna joulukuuset Kauppakeskus Akselissa ja Prismassa. Niistä voi poimia itselleen sopivan lapsen lahjatoiveen, toteuttaa sen ja viedä lahjan toivepallon kanssa joko Prisman infotiskille tai Kauppakeskus Akseliin Hopen lahjapajaan. Videolla Hope Mikkeli ry:n tiiminvetäjä Tiia Herttuainen kertoo, miten yhdistyksen kautta voi jakaa jouluiloa.

Joulun alla toteutamme lasten lahjatoiveita ja jaamme ruokakasseja.

Korona-aikana Hopen asikasmäärä on ollut kasvussa, joten uudet vapaaehtoiset ovat tervetulleita mukaan ympäri vuoden. Tällä hetkellä yhdistyksen asiakasrekisterissä on 350 perhettä, joissa asuu noin 800 lasta.

Tervetuloa vapaaehtoiseksi ympäri vuoden sen mukaan, miten itselläsi on antaa aikaa.

Tätä päivää ovat ns. pop up -osallistumiset eli vapaaehtoinen voi lähteä mukaan tekemään hyvää vaikka vain yhteen tapahtumaan silloin, kun oma aikataulu antaa myöden.

Hyvä teko tarttuu -hanke järjestää useita koronatalven tyyliin sopivia tapahtumia, joiden toteutukseen kaivataan vapaaehtoisia. Hanke koordinaattori Sari Leppänen uskoo, että jokaiselle löytyy kiinnostavista tapahtumista sopivan kokoinen tehtävä myös joulunaikaan.

Hyvä teko tarttuu -hanke etsii uusia, mikkeliläisiä kiinnostavia tapoja tehdä vapaaehtoistyötä ja tarjoaa mahdollisuuksia antaa oma panos muiden hyväksi. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan vetämä hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka. Hanketyöntekijä Paula Gynther auttaa myös löytämään juuri sinulle sopivan tavan tehdä työtä muiden hyväksi.

Paula Gynther: Tule mukaan vapaaehtoistyöhön ja kerro, miten työtä voisi kehittää

Teksti ja media: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Julkaistu: 05.12.2020