fbpx

Huomaathan koululaisen liikenteessä

Etelä-Savon kunnissa tempaistaan turvallisten kouluteiden ja tien ylittämisten puolesta jalkautumalla suojateille. Liikenneturva ja Etelä-Savon pelastuslaitos muistuttavat, että vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on aikuisilla. Riittävän alhaisella nopeudella ajaminen on tehokkain tapa lisätä suojateiden turvallisuutta.

– Tilanteeseen sopivalla vauhdilla ajaessa ehtii havainnoida sekä erilaiset tilanteet että muut liikkujat tarpeeksi ajoissa – ja sen jälkeen tehdä tarvittavat toimenpiteet, kuten pysähtyä antamaan jalankulkijalle esteetön kulku suojatien yli ilman äkkijarrutuksia, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen Mikkelistä.

Tien ylitys onkin monelle lapselle usein koulutien vaarallisin paikka. Parannettavaa suojatiekulttuurissa edelleen on.

– Se, onko suojatie koululaiselle ja muillekin turvallinen paikka ylittää tie, riippuu meistä aikuisista, jotka siellä auton ratissa olemme. Suojatieviivojen ja -merkkien tulisikin aina toimia herätteenä kuskille kaasujalan hölläämiseksi ja havaintosilmän tarkentamiseksi. Autoilijan kannattaa hidastaa hyvissä ajoin ennen suojatietä ja kertoa siten kävelijälle, että tämä on huomattu ja tätä väistetään, kuten kuuluukin, Karvonen sanoo.

Suojatietempaus Etelä-Savossa

Etelä-Savon kaikissa kunnissa halutaan herättää autoilijoiden huomio koulujen alkaessa. Pelastuslaitos yhteistyökumppaneineen jalkautuu paikallisille kouluteille turvaamaan erityisesti suojateiden ylityksiä. Samalla muistutetaan autoilijoita suojatien merkityksestä ja siitä, että heidän on annettava esteetön kulku jalankulkijoille suojatiellä.

– Turvallinen koulutie syntyy meidän kaikkien yhteistyön tuloksena, ja tämä koko maakunnan kattava kampanja on omiaan edistämään asiaa, Eini Karvonen kertoo.

Koulut alkavat Mikkelissä torstaina 8. elokuuta.

Julkaistu: 08.08.2019