fbpx

Farmari-maatalousnäyttely siirtyy vuoteen 2022

Farmari 2020 -maatalousnäyttely siirtyy vuoden 2022 heinäkuun alkuun. Pitopaikkana säilyy Mikkeli. Asian päätti järjestävän keskuksen eli ProAgria Etelä-Savon hallitus. Siirron syynä on laajentunut ja vakava koronavirusepidemia Suomessa.

Päätöksen valmisteluun ovat osallistuneet sekä viranomaiset että yhteistyökumppanit.

– Teimme vastuullisen päätöksen kuunneltuamme laajasti eri tahoja. Emme voi olla varmoja, että koronavirusepidemia on ohitse rajoitteineen tulevan heinäkuun alussa. Näyttelykävijöiden ja -asettajien turvallisuus on tämän päätöksen pohjana, sanoo ProAgria Etelä Savon toimitusjohtaja Heikki Pahkasalo.

– Käymissämme keskusteluissa siirto on ymmärretty ja otettu hyvin vastaan. Toimimme siten, että tehtyjen varausten perumiset ja siirrot ovat helppoja näytteilleasettajille. Saimme tämän vuoden Farmariin paljon näytteilleasettajia ja haluammekin kiittää heitä kiinnostuksesta ja ilmoittautumisista. Tulemme kertomaan tällä viikolla myös ilmoittautuneille näytteilleasettajille, miten heidän pitää toimia tässä tilanteessa. Farmarin näyttelylipun ennakkoon ostaneet saavat lisää tietoa lippuhyvityksistä kuin myös arvonnoissamme lippuja voittaneet, Pahkasalo kertoo.

Mikkeliin rakentuu laaja ja asiakaslähtöinen Farmari vuonna 2022

Vuoden 2022 Farmarin vastaa ProAgrian uusi näyttely-yhtiö.

– Mikkeli on Farmarin järjestämiselle vuonna 2022 ykköspaikka. Uudistunut näyttelyalue Kalevankankaalla, hyvät sisätilat sekä mahdollisuus näyttäviin kotieläin- ja metsäosastoihin ovat näyttelyn onnistumiselle ehdottoman tärkeitä, sanoo uuden näyttely-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Henri Honkala.

– Farmari on järjestetty Mikkelissä edellisen kerran vuonna 2010 ja alueella tuntuu jälleen olevan tilausta maatalousnäyttelylle. Sekä näytteilleasettajat että näyttelykävijät ovat olleet innolla tulossa näyttelyyn. Esimerkiksi metsäosaston kohdalla jouduimme jo laajentamaan näyttelyaluetta kaikkien ilmoittautuneiden näyttelyosastojen saamiseksi mukaan, Honkala jatkaa.

– Koronavirusepidemia on nostanut suomalaisen ruoantuotannon ja erityisesti huoltovarmuuden arvostuksen korkealle. Tämä on hyvä näkökulma järjestää Farmari vuonna 2022 ja kertoa tarkemmin, miten ruoka Suomessa tuotetaan vastuullisesti ja kiertotalouden kannalta kestävillä toimenpiteillä. Farmari 2022 -näyttelyn näytteilleasettajailmoittautuminen avautuu syksyllä 2021.

Julkaistu: 26.03.2020