fbpx

Elokuun kokoontumisrajoitukset tulevat pian voimaan

Elokuussa voi järjestää yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia myös sisätiloissa, jos noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Keskeistä on varmistaa turvaetäisyydet ja tehostetut hygieniakäytännöt.

Rajoitus pohjautuu aluehallintovirastojen 1.7.2020 antamiin, tartuntatautilain mukaisiin määräyksiin. Yli 500 henkilön tilaisuuksissa järjestäjällä on vastuu noudattaa THL:n ja OKM:n ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Tilaisuuksissa on muun muassa huolehdittava hygieniasta ja varmistettava 1−2 metrin turvavälit henkilöiden tai seurueiden välillä. Turvavälit on pidettävä myös tilaisuuteen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa. Tungoksia ja tiiviitä jonoja ei saa päästää syntymään. Järjestäjän voi olla syytä rajata osallistujia erillisille alueille, jotta ohjeita voidaan noudattaa.

Alle 500 henkilön tilaisuudet ovat elokuussa sallittuja ilman erityisiä edellytyksiä, mutta suositus on, että niissäkin noudatetaan THL:n ja OKM:n ohjetta turvaväleistä ja hygieniakäytännöistä.

Tärkeää on myös muistaa, että jos tapahtumaan tai yleisötilaisuuteen liittyy ravintolatoimintaa, siinä on huomioitava tartuntatautilain ja sen nojalla annetun asetuksen mukaiset ravintoloiden toiminnan velvoitteet. Ravintoloissa esimerkiksi jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka, ja asiakaspaikat täytyy sijoittaa riittävän väljästi.

Aluehallintovirasto korostaa jokaisen toimijan ja kansalaisen vastuuta noudattaa viranomaisten määräyksiä, ohjeita ja suosituksia omassa toiminnassaan ja siten omalta osaltaan ehkäistä koronaviruksen leviämistä.

Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Jos epidemiologinen tilanne Suomessa muuttuu merkittävästi huonompaan suuntaan, aluehallintovirastot voivat tarvittaessa muuttaa elokuuta koskevia rajoituspäätöksiään.

Kuva: Oskari Mäkisarka

ESR_yhdistelmalogo

Julkaistu: 30.07.2020