fbpx

226 yrittäjää saanut päätöksen yksinyrittäjätuesta Mikkelissä

Timo Halonen hyväksyy Mikkelin yksinyrittäjätukihakemukset

Mikkelin kaupunki on vastaanottanut torstaiaamuun 23.4.2020 mennessä yhteensä 320 yksinyrittäjätukihakemusta. Hakemuksista 226 on saanut jo virallisen päätöksen. Tehdyistä päätöksistä 211 oli myönteisiä ja 15 kielteisiä.

-Yksinyrittäjien hakemuksista käy ilmi yrittäjien aito hätä. Monien hakijayritysten toiminta on nyt lähes kokonaan pysähtynyt. Samaan aikaan yrityksillä on kuitenkin kiinteät kulut maksettavanaan. Pahimmillaan yrittäjän tulot ovat pudonneet kymmeniin euroihin kuukaudessa, käsittelijäryhmää ohjaava Maarit Randelin MikseiMikkelistä kertoo.

Hakemusten käsittely tehdään kaupungin ja MikseiMikkelin yhteistyönä

Mikkelissä yksinyrittäjien tukihakemusten käsittelyprosessi toteutetaan kaupungin ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksein yhteistyönä. Tukihakemusten saavuttua kaupungin kirjaamoon hakemukset siirretään Mikkelin kehitysyhtiö Mikseille arviointia varten. Arvioinnin jälkeen hakemukset palautuvat kaupungille, jossa virallisen myöntämispäätöksen tekee kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Kymmenen kaupungin työntekijää, joiden työ on keskeytynyt koronan vuoksi, siirtyivät kahdeksi viikoksi MikseiMikkelin avuksi hakemusten arviointia varten. Henkilöt löytyivät kaupungille perustetun resurssipankin kautta. MikseiMikkeli koulutti henkilöt uusiin tehtäviinsä.

Hakemuksia runsaasti

Hakemuksia on tullut viikossa reilut 300. Runsas tukihakemusten määrä ei yllättänyt kaupungin kehitysyhtiötä.

-Osasimme jo ennalta odottaa alkuun Business Finlandin ja ELY-keskusten kaltaista hakemuspiikkiä, MikseiMikkelin toimitusjohtaja Juha Kauppinen kertoo.

Syntyneitä jonoja pyritään purkamaan ripeästi.

-Pyrimme purkamaan syntyneet hakemusjonot jo tällä viikolla loppuviikosta, jonka jälkeen meillä on mahdollisuus käsitellä saapunut yksinyrittäjätukihakemus jopa saman päivän aikana, Maarit Randelin arvioi.

Kaupungilta siirtyneiden käsittelijöiden kahden viikon jakso päättyy maanantaina 27.4.2020. Tiistaista 28.4.2020 alkaen kehitysyhtiö siirtyy käsittelemään hakemuksia omin voimin.

Hakijoissa korostuu omin käsin tekeminen

Jo tehdyistä päätöksistä 93% on ollut myönteisiä. Osittain korkeaan osuuteen vaikuttaa myös Mikkelin kaupungin valitsema käsittelytapa.

-Tällä hetkellä Suomessa nähdään kahta eri käsittelytapaa: osassa kuntia puutteellinen hakemus hylätään ja se pyydetään lähettämään tarvittaessa myöhemmin tai korjattuna. Mikkelissä halusimme tarkoituksella valita tavan, jossa käsittelijä ottaa aktiivisemman roolin ja tarvittaessa selvittää yhdessä hakijan kanssa puuttuvia tietoja. Menettelytavalla pyritään välttämään ylimääräistä byrokratiaa tilanteessa, jossa yrittäjillä on jo valmiiksi hankalaa, Randelin jatkaa.

Menettelystä huolimatta hylättyjäkin hakemuksia väliin mahtuu. Tyypillisiä hylkäysperusteita ovat muun muassa yrityksen kotikunta sekä muut yrittäjyyden ohella saadut tulot. Yksinyrittäjätukea voi hakea vain yrityksen kotikunnasta. Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistus ei myöskään mahdollista yksinyrittäjätuen jakamista sellaisille, joilla on muita tulonlähteitä, kuten palkkatuloa, eläketuloa tai opintorahaa.

Tyypillisimpiä avustusta saaneita ammattiryhmiä ovat hierojat, kauppiaat, parturi-kampaajat, kahvila-ravintolan pitäjät, rakennusalan ammattilaiset sekä taksinkuljettajat.

Yksinyrittäjätuki on valtion avustusta, joka jaetaan kuntien kautta. Tuen summa on kiinteä 2000€ hakijaa kohti. Tukea myönnetään päätoimiselle yksinyrittäjälle, jolla katsotaan aiemman historian perusteella olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan ja jonka liiketoiminta on kärsinyt koronaepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä 16.3.2020 jälkeen.

Taulukko 1: Yksinyrittäjätuen myöntämismäärät aloittain, Mikkeli 23.4.2020 tilanne

Hyvinvointi- ja terveyspalvelut 36
Kauppa ja myyntityö 34
Kauneudenhoitoala 33
Käsityö ja luovat alat 23
Rakentaminen ja suunnittelu 19
Kuljetus ja liikenne 19
Kahvilat, ravintolat, pienmajoitus 14
Kulttuuri, liikunta ja tapahtuma-alat 9
Huolto ja ylläpito 6
Muut palvelut 5
Koulutus 5
Tekniset alat 5
Eläintenhoito 3
YHTEENSÄ 211


Lisätiedot:

Mikkelin kaupunki
kaupunginjohtaja Timo Halonen, puh. 040 557 8077, timo.halonen@mikkeli.fi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
viestintäpäällikkö Jukka Kumpusalo, puh. 044 794 5694, jukka.kumpusalo@mikseimikkeli.fi

Kuvassa: Timo Halonen hyväksyy Mikkelin yksinyrittäjätukihakemukset
Kuva: 
Mikko Tuovinen, Mikkelin kaupunki

ESR_yhdistelmalogo

Julkaistu: 23.04.2020