fbpx

Verkkolaskutuslaki astuu voimaa huhtikuun alusta alkaen ja OpusCapita varautuu ostolaskujen skannauspalvelun häiriötilanteisiin

Huhtikuun alusta alkaen astuu voimaan verkkolaskutuslaki, jonka mukaan yrityksellä on oikeus vaatia sähköistä laskutusta. Samaan aikaan OpusCapita ilmoittaa varautuvansa ostolaskujen skannauspalvelun häiriötilanteisiin koronavirustilanteen vuoksi.

EU-direktiiviin perustuva verkkolaskulaki astuu voimaan 1. huhtikuuta 2020. Kyseisestä päivämäärästä lukien elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada pyynnöstä toiselta yritykseltä lasku sähköisessä muodossa. Kyseisen muutoksen ulkopuolelle on rajattu kuluttajalaskutus sekä yritykset, joiden vuosittainen liikevaihto on alle 10 000 euroa.” Kertoo Suomen Yrittäjien uutinen.

Laki astuu voimaan samalla kun juuri vallitsevan koronapandemian vuoksi esimerkiksi OpusCapita on ilmoittanut, että sen ostolaskujen skannauspalvelu varautuu häiriötilanteisiin, mikäli Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne suljetaan.

Taloushallintayhtiö FinaGo kertoo asiakaskirjeessään tilanteesta näin: ”Yhteistyökumppanimme OpusCapitan skannauskeskus sijaitsee Tallinnassa. Tällä hetkellä skannaukseen menevät ostolaskut siirretään Helsingistä Tallinnaan päivittäin rekalla. Jos Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne vähenee tai pysähtyy, myös skannauspalvelu häiriintyy tai keskeytyy.

Toinen mahdollinen riski on Tallinnan skannauskeskuksen sulkeminen väliaikaisesti. Skannaustyötä ei voida tehdä etätöinä, joten liikkumisen ja kokoontumisen rajoitukset vaikuttavat skannauskeskuksen toimintaan. Skannauskeskuksessa käsitellään fyysisten ostolaskujen lisäksi myös sähköpostin PDF-liitteinä välitetyt ostolaskut, jolloin myös näiden sähköpostitse lähetettyjen aineistojen käsittely viivästyy tai keskeytyy. ”

Lähteet:
Suomen Yrittäjät 25.2.2020
FinaGon asiakaskirje 23.3.2020

Julkaistu: 24.03.2020