fbpx

Selvitys: mökkeilijät voisivat helpottaa työvoimapulaa

Laiturilla -kuvituskuva

D.O. Saimaan hankkeessa selvitettiin Etelä-Savon vapaa-ajanasukkaiden halukkuutta työskennellä mökkiseudulla.

Etelä-Savo ja Saimaan seutu ovat suosittua matkailualuetta etenkin kesäkaudella. Samaan aikaan kausityövoiman saatavuus aiheuttaa haasteita etenkin ravintola- ja matkailualan yrityksille.

Vapaa-ajanasukkaiden potentiaalia työvoimapulan ratkaisemisessa selvitettiin joulu-tammikuussa verkkokyselyllä, johon vastasi yhteensä 271 Etelä-Savossa mökkeilevää henkilöä. Vastaajista 85 % oli työikäisiä 31-64-vuotiaita. Lähes puolella vastaajista mökkeily painottuu Etelä-Savon tärkeimmän matkailusesongin ympärille huhti-lokakuulle.

Kyselyn vastaajista 86 % kertoi olevansa kiinnostunut työskentelystä mökkiseudulla. Puolet vastaajista oli kiinnostunut osa-aikaisesta, sesonkiluonteisesta tai satunnaisesta työstä. Vastaajista 11,2 % työskenteli ravintola- ja matkailualalla.

“Kyselyn tulos on positiivinen: mökkeilijöillä on paljon potentiaalia työvoimatilanteen helpottamiseen. Vastaajilta saatiin palautetta toimista, joilla työskentelyä mökkipaikkakunnalla voitaisiin edistää”, projektipäällikkö Miia Korja kertoo.

“Vapaa-ajanasukkaat toivovat muun muassa aktiivisuutta rekrytoinneissa sekä ratkaisuja työpaikalle liikkumiseen erityisesti nuorille kesätyöntekijöille”, Korja jatkaa.

Suurella osalla vastaajista oli jo aikaisempaa kokemusta työskentelystä mökkiseudulla: lähes puolet kertoi tekevänsä etätyötä mökillä. Lähityötäkin oli tehnyt noin 10 % vastaajista. Pieni osa halusi kuitenkin selkeästi pitää mökin vapaa-ajanviettopaikkana eikä yhdistäisi mökkeilyä työntekoon.

Nuorissa ja eläkeläisissä lisäpotentiaalia

Mökkitalouksien nuoret tunnistettiin varteenotettavaksi kohderyhmäksi, sillä heitä voisi kiinnostaa kesätyö matkailu- ja ravintola-alalla. Esimerkiksi Ristiinan nuori kesäasukas Sofia Brohez on työskennellyt mökkiseudullaan muun muassa Uikkalan jäätelökioskilla.

“Suosittelen muillekin työskentelyä mökkiseudulla, jos sieltä löytyy itselle mieleinen työpaikka. Työskentely on rauhallista ja töiden jälkeen on mukava palata nauttimaan mökkielämästä. Parhaimpia puolia mökkiseudulla työskentelyssä on se, että tuttujen vakioasiakkaiden kanssa vaihdetaan päivän kuulumiset”, kertoo Sofia Brohez.

Toinen potentiaalinen ryhmä ovat eläkeläiset, joita oli 13 % kyselyyn vastanneista.

Matkailualalla työmahdollisuuksia D.O. Saimaa We Support -yrityksissä

D.O. Saimaa We Support -yritykset tarjoavat joustavia työmahdollisuuksia ravintola- ja matkailualalla esimerkiksi ruoanvalmistus-, tarjoilu- tai asiakaspalvelutehtävissä. Lisätietoa ja tiedot avoimista tehtävistä löytyvät D.O. Saimaan verkkosivuilta.

Kaikissa D.O. Saimaa We Support -yrityksissä arvostetaan yksilöllisyyttä ja hyvää makua sekä käytetään D.O. Saimaa -laatumerkin saaneiden paikallisten pientuottajien ja viljelijöiden parhaita tuotteita. D.O. -merkki on Euroopassa tunnettu laatumerkki, joka edellyttää korkeiden laatuvaatimusten täyttymistä. Lyhenne D.O. tulee englannin kielen sanoista ”designation of origin”. D.O. Saimaa on Suomen ensimmäinen alueellinen alkuperä- ja laatumerkki.

Lue Työskentely mökkiseudulla -raportti täältä.

Lisätiedot:

Miia Korja, projektipäällikö
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Puh. 050 5161 481
miia.korja@mikseimikkeli.fi

D.O. Saimaa – osaavan työvoiman saatavuus ja työvoiman alueellinen liikkuvuus ja työhyvinvoinnin lisääminen -hanketta rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) – määrärahasta. Lisää tietoa hankkeesta ja D.O. Saimaa -alkuperämerkistä www.dosaimaa.fi sekä työskentelystä mökkiseudulla www.laiturilla.fi/tyoskentely-mokkiseudulla

Etelä-Savon maakuntaliiton logo, esavo

Julkaistu: 27.03.2023