fbpx

Seitsemän Euroopan kaupunkia edistää yhdessä kiertotaloutta

CityLoops -hankkeen esittely
Mikkeli aloittaa yhdessä kuuden muun Euroopan kaupungin kanssa hankkeen, jonka tavoitteena on edistää rakennus- ja purkujätteen ja orgaanisen jätteen kiertotaloutta. Juuri käynnistettyyn EU:n rahoittamaan CityLoops-hankkeeseen osallistuu 28 kumppania. Mukana ovat Høje-Taastrup ja Roskilde Tanskasta, Apeldoorn Alankomaista, Bodø Norjasta, Porto Portugalista ja Sevilla Espanjasta.

Rakennus- ja purkujäte muodostaa suurimman osan Euroopan jätteistä. 32 prosenttia kaikesta ETA-alueella vuonna 2012 syntyneestä jätteestä oli peräisin rakennus- ja purkutoiminnasta ja 27 prosenttia kaivostoiminnasta ja louhinnasta.  Rakennusala on taloudellisesti tärkeä, sillä sen osuus arvonlisäyksestä on keskimäärin 5–13 prosenttia.

EU:n rahoittamassa CityLoops-hankkeessa seitsemän kaupunkia kehittävät yhdessä lähestymistapoja kiertotalouden sisällyttämiseksi kaupunkien suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseihin. Tavoitteena on edistää siirtymistä kohti kiertotaloutta.

Rakennus- ja purkujäte ja orgaaninen jäte muodostavat kaksi merkittävintä kaupunkien materiaalivirtaa, joilla on huomattavia ympäristövaikutuksia Euroopan kaupungeissa.

Hankkeen kolmessa eri vaiheessa kaupungit tekevät kartoituksia, osallistavaa suunnittelua, arviointia ja vertailevat eri lähestymistapoja. Kokeilujen kautta haetaan parhaat toimintamallit. Kolmannessa vaiheessa parhaat käytännöt pyritään skaalaamaan Euroopanlaajuiseen levitykseen.

Lisäksi hankkeessa selvitetään, miten julkisen sektorin hankinnat voivat luoda markkinoita uusille kiertotalouden tuotteille ja ratkaisuille.

Hanke näkyy tulevina vuosina Mikkelissä kuntalaisille ja päättäjille mm. erilaisina valistuskampanjoina ja ohjeina. Kaupungit allekirjoittivat myös yhteisen kiertotalousjulistuksen.

CityLoops allekirjoitustilaisuus
CityLoops-kaupunkien ja Vallès Occidentalin (Espanja) – yksi hankkeen ”seuraajista” yhdessä Murcian (Espanja) kanssa – poliittiset edustajat kokoontuivat lokakuun lopulla allekirjoittamaan kiertotaloutta edistävien kaupunkien julistuksen. Mikkelin osalta julistuksen allekirjoitti kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Julistuksen allekirjoittamisen myötä kaupungit sitoutuvat parantamaan kiertotaloutta poliittisin ja sääntelyllisin keinoin, käynnistämään innovatiivisia pilotti- ja demonstraatiotoimia lupaavimpien ratkaisujen löytämiseksi, jakamaan tietoa muiden kanssa ja rakentamaan kiertotaloutta edistävien kaupunkien laajemman yhteenliittymän keskeisten sidosryhmien ja aloitteiden kanssa Euroopassa.

CityLoops on EU:n Horisontti 2020 -ohjelman täysin rahoittama hanke. Hankkeen kokonaisbudjetti on 10 miljoonaa euroa, josta Mikkelin osuus on 1,3 miljoonaa euroa.

Kiinnostuitko? Lue tiedotteen englanninkielinen ammattilaisversio:
https://mikseimikkeli.fi/seven-european-cities-pilot-solutions-to-be-more-circular/?lang=en 

Lisätiedot:

Kimmo Haapea, kehityspäällikkö 
Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy
kimmo.haapea@mikseimikkeli.fi

Anitta Sihvonen, rahoitusjohtaja
Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy
anitta.sihvonen@mikseimikkeli.fi

Meritxell Díaz, mediayhteyshenkilö 
ICLEI – paikallisviranomaisten kestävän kehityksen järjestö (englanniksi)
meritxell.diaz@iclei.org

Julkaistu: 16.12.2019