fbpx

Savo Nature opastaa Saimaan luontokohteisiin

Kuvassa Savo Naturen Matti Vesterinen

Matti Vesterisen viime vuonna Mikkeliin perustama Savo Nature haluaa viedä asiakkaitaan reissuille Etelä-Savon ja Saimaan alueen ainutlaatuisiin luontokohteisiin.

Alkujaan Pieksämäeltä kotoisin oleva Vesterinen harrasti nuorempana muun muassa suunnistusta, hiihtoa ja tottui liikkumaan luonnossa jo lapsena. Tampereella asuessaan hän alkoi tarjota yrittäjänä liikunnallisia hyvinvointipalveluja.

Mikkeliin hän muutti perheineen vuonna 2010 ja on työskennellyt  täällä nuorisotyöntekijänä ja opettajana.

Pari vuotta luontohankkeen projektipäällikkönä herätti kipinän omasta luontomatkailuyrityksestä.

”Pääsin kiertämään hankkeen aikana eteläsavolaisissa luontokohteissa ja oivalsin, että haluan tarjota täällä matkailijoille uudentyyppisiä luontomatkailupalveluita. Uskoin jo ennen korona-aikaa, että luontoon liittyvät asiat ovat kova juttu matkailussa. Yrittäjänä voin yhdistää koulutukseni, työkokemukseni ja yrittäjyysosaamiseni.”

Vesterisen yritys Savo Nature on mukana Saimaa Geopark -verkostossa ns. partneriyrityksenä. Hän opiskelee parhaillaan Saimaa Geoparkin järjestämässä geo-opaskoulutuksessa ja tekee samalla eräopasopintoja.

”Saimaan alueen kohteet, kuten Neitvuori, Astuvansalmi, Kaihu ja Pieksämäellä Vedenjakajareitistö ovat ainutlaatuisia. Sattumoisin yritykseni perustaminen osui saumaan, kun myös Saimaa-ilmiö nostaa päätään.”

”Haluan viedä ihmisiä luontoon kävelemään, suppailemaan tai maastopyöräilemään.”

Viime vuoden Vesterinen kypsytteli yritystään ja teki yrittäjänä ohjaustyötä Mäntyharjun kunnalle. Liikunta- ja nuorisotyön ammattilaisena sekä ikänsä jalkapalloa harrastaneena hän uskoo tiimien voimaan.

”Haluan tehdä yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa ja tarjota palveluita myös ulkomaalaisille matkailijoille sekä yrityksille.  Teen myös markkinointiin liittyviä toimeksiantoja omille asiakkailleni. Uskon, että jo tänä keväänä ja kesänä voin viedä vaikkapa suppailuryhmiä Saimaalle ja retkiä Neitvuorelle.”

Vesteristä kiinnostaa kehittää uudentyyppisiä luontomatkailupalveluita eri-ikäisille matkailijoille.

”Aion etsiä yhteistyökumppaneita, joten minuun voi ottaa yhteyttä. Mikkeli on tarjonnut minulle erittäin hyvät mahdollisuudet asua, yrittää ja kasvattaa perhettä. Myös yrityksen perustamiseen sain hyvin apua.”

Teksti ja media: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Haastateltava: Matti Vesterinen, yrittäjä, Savo Nature

Julkaistu: 18.03.2021