fbpx

Rekry: Etsimme ruoriimme toimitusjohtajaa

MikseiMikkeli TUMA henkilöstökuva

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy luo työtä mikkeliläisille ja elinvoimaa Mikkelin seudulle tukemalla yritysten kehitystä, kasvua ja vientiä.

Asiantuntijamme auttavat yrityksen perustamisessa, yrityksien sijoittumisessa, työvoiman löytämisessä, liiketoiminnan kehittämisessä sekä kansallisten ja kansainvälisten verkostojen rakentamisessa. Viime vuonna palvelimme 1550 yritysasiakasta. Palveluksessamme on noin 45 eri alojen asiantuntijaa kahdessa toimipisteessä.

Yhtiömme tuottaa sopimusperusteisesti Mikkelin kaupungin yrityspalvelut, elinkeinomarkkinoinnin ja matkailupalvelut. Lisäksi hallinnoimme laajaa kehittämishankeportfoliota, jossa työn ulottuvuus voi hankkeesta riippuen olla alueellinen, seudullinen, maakunnallinen, kansallinen tai kansainvälinenkin.

Jaamme toimintamme kolmeen pääalueeseen, jotka ovat yrityspalvelut, toimintaympäristön kehittämispalvelut ja matkailu. Edistämme toiminnallamme Mikkelin kaupungin elinkeinostrategian toteuttamista sekä markkinoimme ja myymme Mikkeliä, Mikkelin seutua ja Saimaata yrityksille, sijoittajille, osaajille ja matkailijoille Suomessa ja kansainvälisesti.

ETSIMME NYT RUORIIMME TOIMITUSJOHTAJAA

Toimitusjohtajan tehtävässä vastaat Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n operatiivisesta toiminnasta sekä sen tuloksellisuudesta ja kehittämisestä. Vastaat siitä, että mikkeliläisyritysten menestystä tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja että tehokkaiden toimintojemme avulla Mikkeliin syntyy ja sijoittuu uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Pääset vaikuttamaan keskeisesti koko Mikkelin seudun kehittämiseen ja hyödyntämään näkemyksiäsi oman organisaation kehittämisessä. Johdat kokeneella, tavoitteellisella, motivoivalla ja kehittämishakuisella otteella asiantuntijaorganisaatiotamme.

Työssäsi osallistut Mikkelin kaupungin elinvoimatyön strategiseen johtamiseen ja toteuttamiseen eri ryhmissä ja verkostoissa. Teet aktiivista ja tuloksellista yhteistyötä niin yrityselämän kuin julkisen sektorin sidosryhmien kanssa.

Ymmärrät mitä yritykset odottavat alueen yritysympäristöltä ja lähdet aktiivisesti johtamaan ympäristön kehitystyötä. Hahmotat kokonaisuuksista olennaiset asiat ja sinulla on konkreettisia näyttöjä onnistumisista eri organisaatioiden johtajana. Tehtävässäsi raportoit Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallitukselle.

Odotamme sinulta korkeakoulututkintoa ja monipuolista aiempaa kokemusta yrityselämästä, erilaisten organisaatioiden strategisesta johtamisesta sekä asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta. Arvostamme kokemusta myös muutosjohtamisesta sekä kansainvälisestä työympäristöstä. Menestyksekäs työtehtävän hoitaminen edellyttää erinomaisia neuvottelutaitoja, epäsuoran vaikuttamisen taitoja ja aktiivisuutta. Arvostamme myös erinomaisia verkostoitumistaitoja, esiintymis- ja kommunikaatiovalmiuksia sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Tarjoamme sinulle työtehtävää, jossa saat mahdollisuuden vaikuttaa alueemme yritysten ja yritysympäristön toimintaan. Toimesi kautta voit vahvasti vaikuttaa Etelä-Savon maakunnan elinvoimaisuuteen.

Pyydämme lähettämään CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 19.12.2021 osoitteessa www.mercuriurval.fi, viite FI- 16579.

Lisätietoja tehtävästä antavat Mercuri Urvalilta Joonas Pehkuri, puh. 040 352 1171 ja Juha Laurila, puh. 044 975 7848 sekä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Sikanen, puh. 050 592 7942. Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen ja CV:si viimeistään 19.12. osoitteessa www.mercuriurval.fi, viite FI-16579.

Hae paikkaa osoitteessa:
https://mercuriurval.com/fi-fi/opportunity/?jobadid=66865&refno=

Julkaistu: 27.11.2021