fbpx

Mikkelin jätevedenpuhdistamo kiinnostaa maailmalla: Operon Group mukaan norjalaiseen jätevedenpuhdistamohankkeeseen

Norjalaisdelegaatio vierailulla jätevedenpuhdistamolla

Oslon eteläpuolella sijaitseva Sarpsborgin kaupunki alkaa rakennuttaa uutta jätevedenpuhdistamoa, johon tulee samanlainen kalvosuodatusteknologia kuin Mikkelin uudessa jätevedenpuhdistamossa on. Norjalaisdelegaatio vieraili Mikkelissä tutustumassa paikan päällä Metsäsairilassa laitoksen toimintaan.

Asukasmäärältään Mikkelin kokoisen norjalaiskaupungin puhdistamon rakennusinvestointi on kokoluokaltaan kaksinkertainen Mikkelin vastaavaan verrattuna. Hankkeen toteuttaa yhteenliittymä, jossa ovat mukana pääurakoitsijana norjalainen vesirakentaja Malmberg, jätevedenpuhdistamojen laitetoimittaja Alfa Laval sekä vedenpuhdistusprosessien suunnitteluun ja operointiin erikoistunut mikkeliläisyritys Operon Group.

Hyviä käytäntöjä Mikkelistä

Uusi jätevedenpuhdistamo nousee nykyisen puhdistamon kylkeen. Sarpsborgin kaupungin puolesta hankkeessa projektipäällikkönä toimiva Henrik Hørst oli kymmenhenkisen delegaation mukana tutustumassa Mikkelin uuteen jätevedenpuhdistamoon.

”Mikkelin laitos on tehty tulevia sukupolvia varten, joten haluamme oppia, miten täällä tehdään asioita. Alamme juuri suunnitella omaa laitostamme ja haluamme hyödyntää täältä hyviä käytäntöjä. Kaupunkimme kasvaa, kun siihen liitetään uusia kuntia, joten varaudumme puhdistamotarpeen kasvuun samoin kuin jätevedenpuhdistamoja säätelevien määräysten kiristymiseen.”

Hän muistuttaa, että Sarpsborgin alueella erityisenä haasteena on typen valuminen Oslonvuonoon.

”Täällä teillä jätevedenpuhdistamo käytännössä puhdistaa järvien vettä. Mekin haluamme olla askeleen edellä. Tavoitteemme laitoksen puhdistustasolle ovat korkeammalla kuin mitä nykymääräykset edellyttävät. Haluamme vähentää typen määrää Oslonvuonossa. Meille on myös tärkeää kierrättää ja ottaa talteen puhdistusprosessissa syntyvää lämpöä ja kierrättää vettä uudelleen niin, ettei meidän tarvitse käyttää prosessissa juomavettä.”

Norjalaiskaupungin laitoksen arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 lopussa. Tämänhetkinen kustannusarvio on noin 120 miljoonaa euroa, mutta inflaatio ja Ukrainan sota tuovat lisää kustannuspaineita.

Norjalaisdelegaatio vierailulla Mikkelin jätevedenpuhdistamolla
MBR- eli kalvosuodatustekniikkaan perustuva jätevedenpuhdistus kiinnostaa maailmalla. Kuvassa Norjalaisdelegaatiota vierailulla Mikkelissä.

Yhteistyötä jo suunnitteluvaiheesta alkaen

Operon on tiiviisti mukana laitoksen rakennusurakassa jo suunnitteluvaiheesta alkaen.

”Operonin roolina hankkeessa on tehdä MBR-prosessisuunnitelmia ja toteutus sekä käyttöönotto. Rooli on osoitus siitä, että Mikkelissä synnytetylle osaamiselle on mielenkiintoa maailmalla ja pystymme myös myymään tätä osaamista”, Operon Groupin toimitusjohtaja Mikko Laitinen sanoo.

Yrityksellä on Mikkelissä tällä hetkellä viisi työntekijää. Vaikkei investointi lisää suoraan yrityksen henkilöstön määrää Mikkelissä, hän uskoo, että mikkeliläiselle osaamiselle on jatkossakin kysyntää maailmalla.

”Sovimme, että norjalaislaitoksen valmistumisvaiheessa on Mikkelin jätevedenpuhdistamon käyttöönotossa mukana olleita osaajia”, Laitinen kuvaa.

Mikkelin kaupunki kilpailutti keväällä 2021 jätevedenpuhdistamon operoinnin ja valitsi osaamiskeskuksen kehittämiseen kumppaniksi mikkeliläiseen Operon Groupiin kuuluvan Operon Finland Oy:n. Operon Group perustettiin vuonna 2019 yhdistämällä Aquazone Oy:n, Kemira Operon Oy:n ja Suomen Ekolannoite Oy:n 30-vuotinen osaaminen.

Uusia kansainvälisiä hankkeita vireillä

Mikkelin kaupunkistrategiassa puhutaan kehittämisalustoista, joista EcoSairila keskittyy yhdyskunnan materiaalivirtojen hyödyntämiseen kiertotalousperiaatteen mukaisesti. Kesän 2021 aikana käyttöön otettu uusi jätevedenpuhdistamo on osa Sinisen biotalouden osaamiskeskus BEMiä (Blue Economy Mikkeli), joka tavoittelee Mikkeliin uutta vesialan toimintaa ja tuotekehitystä.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun Mikkelin puhdistamo toimii referenssiä tämäntyyppiselle kohteelle maailmalla. Mikkelin kaupunki haluaa kehitysyhtiö Miksein kanssa kehittää uudenlaista veteen liittyvää liiketoimintaa alueelle. Jätevedenpuhdistamolle neuvotellaan parhaillaan myös kansainvälisiä testiasiakkaita”, kaupungilla BEM-osaamiskeskuksen koordinaattorina toimiva Juha Kauppinen kertoo.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Mikko Laitinen, sposti: mikko.laitinen(at)operongroup.fi

Koordinaattori Juha Kauppinen, sposti: juha.kauppinen(at)mikkeli.fi

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Julkaistu: 30.09.2022