fbpx

Mikkeli Siivotaan valittiin vuoden 2021 puhtausalan yritykseksi

Mikkeli Siivotaan Oy:n toimitusjohtaja Osku Nykänen

Vuoden puhtausalan yritys -palkinto myönnetään yritykselle tai yhteisölle, joka kehittää pitkäjänteisesti toimintaansa ja henkilöstönsä ammattitaitoa sekä toimii aktiivisesti ja ulospäin suuntautuneesti toimintaympäristössään.

Mikkeli Siivotaan on kasvanut tasaisesti menestyväksi puhtauspalvelualan yritykseksi, jolla on yli miljoonan euron liikevaihto ja joka työllistää noin 25 henkeä.

Palkinnon myöntäneen Puhtaustieto PT:n toimitusjohtaja Marjatta Lausjärvi kiittää yritystä edistyksellisyydestä.

Mikkeli Siivotaan Oy on työvoimavaltaisella alalla panostanut henkilöstönsä koulutukseen, työn laatuun, palkkaukseen ja asiakastyöhön, Lausjärvi kertoo.

Yhdeksi keskeiseksi menestystekijäksi on tunnistettu myös hyvä johtajuus monikulttuurisessa työyhteisössä.

-Meillä on työntekijöitä monenlaisilla taustoilla ja jokaisella on hieman erilaiset lähtökohdat työelämään. On tärkeää, että tulemme hyvin toimeen keskenämme ja että meillä on selkeät pelisäännöt, joiden mukaan kaikki toimivat. Pelisääntöjen tulee olla sellaiset, että kaikki voivat sitoutua niihin ja että ne ymmärretään oikein. Samalla meidän pitää pystyä lunastamaan joka päivä palvelulupauksemme asiakkaillemme. Tämä tarkoittaa, että työntekijöillämme pitää olla osaaminen sellaisella tasolla, että tässä onnistutaan, Mikkeli Siivotaan Oy:n toimitusjohtaja Osku Nykänen kertoo.

Yrityksen työntekijöistä noin puolet on ulkomaalaistaustaisia. Kielimuuria taklatakseen Mikkeli Siivotaan tuottaa perehdytykseen ja koulutukseen käytettävää materiaalia usein videoina.

– Meille tulee paljon hakijoita, joiden äidinkieli ei ole suomi, eivätkä välttämättä ymmärrä puhtausalan ammattisanastoa. Kaikki eivät välttämättä opi kertakuulemalta tai yhdellä opastuksella. Nyt työntekijä voi kännykän kautta mennä katsomaan esimerkiksi opetusvideolta, miten siivouskone toimii tai puhdistetaan. Näin lisätään myös työturvallisuutta ja vältetään vahinkoja, Nykänen toteaa.

Vuoden puhtauspalvelualan yritys/yhteisö -palkinto myönnetiin nyt 25. kerran. Se myönnetään yritykselle tai yhteisölle, joka kehittää pitkäjänteisesti toimintaansa ja henkilöstönsä ammattitaitoa sekä toimii aktiivisesti ja ulospäin suuntautuneesti toimintaympäristössään.

Artikkelikuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Julkaistu: 22.07.2022