fbpx

Keskuskauppakamari julkaisi kolme toimenpide-ehdotusta Itä-Suomen kasvun turvaamiseksi

Saimaa kuvituskuva

Osana Itä-Suomen talouskasvun turvaamista Kauppakamari esittää työperäisen maahanmuuton saatavuusharkinnasta luopumista, logistiikkainvestointeja sekä tuulivoiman ja puolustusvoimien tutkavalvonnan parempaa yhteensovittamista.

Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut laajasti suomalaiseen yrityskenttään yleisen epävarmuuden, kustannusten nousun sekä toimitusketjujen saatavuusongelmien kautta. Erityisesti Itä-Suomessa yritysten arviot sodan vaikutuksista ovat suuremmat ja taloudelliset näkymät huonommat kuin koko maassa keskimäärin. Syitä ovat mm. puun tuonnin katkeaminen, venäläisten matkailijoiden kato, Saimaan kanavan sulkeutuminen sekä Venäjän sulkeutuminen vientimarkkinana.

-Yrityksiä huolettaa rajusti nousseet energia-, logistiikka- ja raaka-ainekustannukset. Myös korkojen nousu vaikuttaa muun muassa investointeihin. Kustannusten nousu kanavoituu yritysten hinnoitteluun, kun 72 % yrityksistä ennakoi nostavansa hintoja jonkin verran tai merkittävästi. Vuoden viimeistä neljännestä on haastava ennakoida, toteaa Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Monille itäsuomalaisille yrityksille Venäjä on ollut merkittävä tai merkittävin vientimarkkina. Sodan alettua vienti Venäjälle on romahtanut. Venäjän läheisyys on pitkään ollut itäiselle Suomelle mahdollisuus niin viennin kuin matkailun kannalta. Nyt katseet on käännettävä muualle.

Keskuskauppakamari esittää hallitukselle kolmea toimenpidettä, jotka purkaisivat itäisen Suomen kasvun esteitä ja olisivat merkittäviä koko Suomen kannalta:

Osaavan työvoiman saatavuus on pullonkaula yritysten kasvulle koko maassa. Keskuskauppakamarin mielestä työperäisen maahanmuuton saatavuusharkinnasta on siksi luovuttava kokonaan. Vastauksena sodan vaikutuksiin saatavuusharkinnan purkaminen voitaisiin aloittaa itäisestä Suomesta.

Tuulivoiman ja puolustusvoimien tutkavalvonnan parempi yhteensovittaminen voisi käynnistää satojen miljoonien eurojen tuulivoimainvestoinnit Itä-Suomessa. Se turvaisi teollisuuden sähkönsaantia, tasaisi energiajärjestelmän säävarmuutta, vahvistaisi alueen kuntataloutta ja loisi pohjaa vetytaloudelle itäisessä Suomessa.

Kolmas toimenpide on vientiä tukevat logistiikkainvestoinnit Itä-Suomessa. Saimaan kanavan käytön päättyminen tarkoittaa, että noin 50 000 rekkakuormallista raaka-aineita ja vientituotteita on kuljetettava muita reittejä pitkin. Tämä lisää kuljetuskustannuksia ja muiden väylien käyttöpainetta.

Katso alkuperäinen uutinen:
https://eskauppakamari.fi/fi-fi/article/nosto/ita-suomi-kasvun-tielle-kolme-toimenpidetta/982/

Julkaistu: 05.08.2022