fbpx

Hallitus toteaa poikkeusolot – koronarajoitukset kiristyvät

Koronavirus kuvituskuva

Suomeen valmistellaan 8.3. alkaen kolmen viikon sulkutilaa. Tämä tarkoittaisi, että  kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla mennään etäopetukseen toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Hallitus tuo eduskuntaan myös esityksen ravintoloiden sulkemisesta leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla.

Essote kehottaa myös yrityksiä valmistautumaan tartuntatautilain pykälän 58 d mukaisiin toimiin. Tämä tarkoittaa, että kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi antaa kaikkia toimijoita velvoittavia päätöksiä.

Tartuntautilain 58 d mukaisilla päätöksillä voidaan asettaa velvoitteita ja valvontaa kaikkiin julkisiin ja yksityisiin asiakastiloihin, kuten esimerkiksi määrätä turvaetäisyyksiä (fyysisen kontaktin rajoittaminen) ja rajoittaa ihmismäärää. Leviämisvaiheen kunnissa on voimassa mm. kuuden henkilön kokoontumisrajoitus. Rajoitusten toteutumista valvoo aluehallintoviranomainen.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmuutta, mihin tautivaiheeseen Essoten alue ja Mikkeli luokitellaan. Kunnista Mikkeli on leviämisvaiheessa, kun taas seudun ympäryskunnat ovat perusvaiheessa. Essote itse varautuu siihen, että koko alue siirtyy koronan kiihtymisvaiheeseen ensi viikon alussa. Tämä tarkoittaisi myös hallituksen rajoitustoimien kohdistumista Essoten koko toiminta-alueelle.

Tartuntatautilain 58 d ei koske ravintoloita, vaan näille on oma lainsäädäntönsä. Hallitus aikoo antaa ensi viikolla lakiesityksen eduskunnalle ravintoloiden sulkemisesta kolmeksi viikoksi perustuslain 23. pykälän mukaan 8.3. – 28.3. väliseksi ajaksi leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla.

Katso kaikki linjaukset Valtioneuvoston verkkosivuilta.

Päivitys 26.2. klo 12.00: Essoten alue siirtyy koronaepidemian suhteen kiihtymisvaiheiseen.

Perusteena muutokseen on Essoten alueen korkea ilmaantuvuusluku. Kahden viimeisen viikon aikana on todettu 124 koronatartuntaa ja ilmaantuvuusluku on noussut 125/100 000 asukasta kohden. Pääosa tartunnoista on Mikkelissä, mutta yksittäisiä tapauksia löytyy myös alueen muissa kunnissa.

Julkaistu: 25.02.2021