fbpx

ELY: Lähes kolmannekselle Etelä-Savon yrityksistä myönnetty koronatukea

Etelä-Savon yrityksille on myönnetty koronapandemian aiheuttamista vaikeuksista selviytymiseen yhteensä noin 34,5 miljoonaa euroa avustuksia. Jopa kolmannes maakunnan kaikista yrityksistä ja yrittäjistä on saanut tukea.

Etelä-Savon ELY-keskus näkee rahamäärän sinällään merkittävänä, mutta summa ei varmasti riitä kompensoimaan yritysten kärsimiä liikevaihdon menetyksiä ja tappioita. Samoin pandemian kokonaisvaltaiset vaikutukset lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä elinkeinoelämälle ja työpaikkoihin ovat hämärän peitossa ja monelta osin valitettavasti vasta tulossa.

Yhteenveto eri tukien myöntämismääristä

ELY-keskukselle tuli kaikkiaan 1018 hakemusta 7.4.–8.6. Etelä-Savossa. Käytännössä kaikki hakemukset on käsitelty. Myönteisiä päätöksiä tehtiin 764 kpl, kielteisiä 229 ja hakijat peruivat 24 hakemusta.

Business Finland on myöntänyt Etelä-Savoon 381 hankkeeseen yhteensä 19,2 miljoonaa € korona-ajan poikkeusrahoitusta.

Maa- ja metsätalousministeriön maaseutuyritysten koronatukiin on tullut ELY-keskukseen yhteensä 76 hakemusta, joista 66:lle on tehty myönteinen päätös, yhteensä 0,6 miljoonaa euroa.  Hakemuksia on hylätty 9. Tukea voi hakea vuoden loppuun asti.

Kuntien kautta välitettävää yksinyrittäjille suunnattua tukea on myönnetty noin 1000:lle yritykselle, yhteensä noin 2,0 miljoonaa euroa.

ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) majoitus- ja ravintolasektorin MaRa-tukea on useaa alalajia. Määrällisesti merkittävin on ns. joukkomaksatukseen perustuva tuki, jota ao. toimialojen yritysten ei tarvitse erikseen hakea. Tätä tukimuotoa Etelä-Savossa on saanut lähes 200 yritystä, yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa. Toimialan yritykset ovat voineet lisäksi hakea hyvitystä toiminnan rajoittamisesta sekä uudelleen työllistämiseen.  Näitä on Etelä-Savossa haettu yhteensä vajaat 50 kappaletta, joista on käsitelty noin puolet. Myönteisiä päätöksiä on hieman vaille 20 ja rahaa näihin on ohjattu noin 60 000 €.

Valtiokonttorin yleistä kustannustukea Etelä-Savossa on myönnetty toistaiseksi 64 yritykselle, yhteensä 1,5 miljoonaa €. Hylättyjä on noin 180 ja käsittelyssä kymmenkunta. Tämän tukimuodon haku sulkeutui elokuun lopussa.

Lisäksi yrittäjä on voinut hakea TE-toimistosta työttömyysturva-avustusta, joka myönnetään siis henkilölle eikä yritykselle. Tätä tukea on saanut kaikkiaan noin 1000 henkilöä Etelä-Savossa.

Lisätietoa:

Klikkaa ja katso ELY-keskuksen tiedote 14.9.2020

ESR_yhdistelmalogo

Julkaistu: 14.09.2020