fbpx

Etelä-Savon alueen oma kehitysrahasto vaarassa jäädä toteutumatta

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy vetoaa alueen sijoittajiin Etelä-Savon kasvuyritysrahastosta puuttuvan 250.000 euron pääoman kokoon saamiseksi. Jos puuttuvaa pääomaa ei saada kasaan viikon sisällä, koko hanke kaatuu. Toteutuessaan 3,5 miljoonan pääomalla arvioidaan olevan noin 10 miljoonan euron vipuvaikutus alueen kasvuyritysten investointeihin. Investoinnit puolestaan tuovat alueelle kovasti toivottua elinvoimaa.

Etelä-Savon kasvuyrityksiin sijoittavalla, minimissään 3,5 miljoonan euron rahastolla on enää reilu viikko aikaa kerätä puuttuva pääoma tai rahastoa ei voida käynnistää. Rahaston synnyssä keskeinen tekijä on ELY-keskuksen sille myöntämä miljoonan euron pääoma, jonka maksamisen ehtona on, että vähintään 2,5 miljoonaa euroa on kerätty alueen kunnilta ja yksityisiltä sijoittajilta marraskuun loppuun mennessä. Rahaston tavoitteena olisi kehittää alueellista elinvoimaisuutta, tukea alueelle sijoittuvia uusia ja jo toiminnassa olevia kasvuyrityksiä tekemällä niihin pääomasijoituksia ja antamalla muuta neuvontaa yritysten kehittämisessä.

Rahaston synnyssä keskeisesti vaikuttavan, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n Marjo Niittuaho-Nastolin kertoo, että vaikka alueen kaupungit, kunnat, yritykset ja muut toimijat ovat lähteneet hienosti mukaan alueen yhteiseen hankkeeseen niin tällä hetkellä pääomaa puuttuu vielä noin 250.000 euroa. Keskusteluja kuitenkin käydään koko ajan puuttuvan pääoman saamiseksi kasaan.

Niittuaho-Nastolin toteaa, että alueella ei välttämättä ole ymmärretty, kuinka tärkeää olisi saada rahasto myös Etelä-Savon alueelle. Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueilla on jo käynnistetty vastaavat rahastot. Alueen oma kasvuyritysrahasto olisi tärkeää alueen yritystoiminnan kehittämiseksi ja kasvuyhtiöiden ja vakiintuneiden toimijoiden yhteistyön kehittämiseksi. Alueen kasvuyrityksille olisi tarjolla erilaisia julkisia ja yksityisiä rahoitusmuotoja, jotka vaativat toteutuakseen omarahoitusosuutta, jota olisi saatavilla kasvuyritysrahaston kautta.

Rahaston hallinnointiin valitun Redstone Nordics Oy:n johtava osakas Kaj Hagros painottaa, että suunnitteilla oleva kasvuyritysrahasto tulisi olemaan hyvä täsmäväline parantamaan kasvuyritysten onnistumismahdollisuuksia ja tukemaan niiden kasvua. Jos rahasto saadaan toimintaan, se pyrkii tunnistamaan kaikkein potentiaalisimmat kasvuyritykset Etelä-Savon alueella, tekee niihin pääomasijoituksia ja tukee verkostoillaan ja hallitustyön kautta näiden yritysten kehitystä. Tyypillisimmin rahastoa kiinnostaa yritykset, joiden liiketoiminnan voi odottaa moninkertaistuvan vuosien varrella.

Niittuaho-Nastolin kertoo lopuksi, että päätimme tiedottaa rahaston tilanteesta nyt, jotta puuttuva pääoma voitaisiin vielä löytää määräajassa.

Katso lisää pääomarahastosta: https://espr.fi/

Julkaistu: 25.11.2020