Ukrainan jälleenrakennus on mittaluokaltaan valtava hanke, jonka arvoa arvioidaan tällä hetkellä noin 500 miljardin dollarin suuruiseksi. Varsovassa järjestetty Rebuild Ukraine -näyttely kokosi yhteen elinkeinoelämän, valtioiden, alueiden ja kaupunkien edustajia etsimään ratkaisuja tähän historialliseen haasteeseen.
Näyttelyn keskiössä olivat rakentaminen, energiaratkaisut, terveydenhuolto ja muu yhteiskunnan kriittinen infrastruktuuri. Keskusteluissa korostuivat eurooppalaisten standardien mukaiset ratkaisut, jotka ovat välttämättömiä Ukrainalle matkalla kohti EU-jäsenyyttä.
Pohjoismaiden yritykset olivat vahvasti edustettuina, ja sadat yritykset Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta esittäytyivät messukeskuksen halleissa. Tapahtuma tarjosi erinomaiset verkostoitumismahdollisuudet: osa yrityksistä löysi potentiaalisia kumppaneita ja jopa eteni tarjousvaiheeseen.
Mikkelin kehitysyhtiö Miksein hallinnoima ja EU:n osarahoittama Etelä-Savo Goes Global -vientihanke tarjosi eteläsavolaisille yrityksille mahdollisuuden osallistua tapahtumaan matalalla kynnyksellä.
Tämän mahdollisuuden hyödynsi lopulta kuusi yritystä: Savcor, M-H Rakenne, Riitek, PK-kanavat, CROOM sekä Tecwill, jotka olivat tutustumassa markkinaan, esittelemässä omaa tarjontaansa ja hakemassa yhteistyökumppaneita osana Miksein delegaatiota.
– Viennin edistäminen sotaa käyvään maahan on haasteellista, mutta on oltava liikkeellä nyt, jotta kauppasuhteet on luotu valmiiksi, kun jälleenrakentaminen lähtee toden teolla vauhtiin, toteaa projektipäällikkö Outi Suoninen Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:stä.
Miksein delegaatiossa mukana olivat myös Tuula Kokkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta ja Team Finland -koordinaattori Karoliina Tilaeus Etelä-Savon ELY-keskuksesta. He keskittyivät keräämään tietoa Ukrainan jälleenrakentamisen mahdollisuuksista, verkostoista ja avautuvista EU-rahoitusmahdollisuuksista eteläsavolaisten yritysten ja kehittäjäorganisaatioiden hyödynnettäväksi.
Riitek Oy ja PK Kanavat Oy toimittavat tarvikkeita Ukrainan jälleenrakennukseen
Kaksi eteläsavolaista yritystä on jo mukana Ukrainan jälleenrakennusprojekteissa. Punkaharjulla sijaitseva Riitek Oy on toimittanut 8100 kpl kaminoita osana kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestön International Lions Clubin projektia.
Kaminat sopivat lämmityksen lisäksi erinomaisesti ruoanlaittoon ja tarjoavat konkreettista apua Ukrainassa sähkön ja kaasun jakeluhäiriöistä kärsiville kansalaisille. Kaminaprojektin merkityksellisyyttä kuvastaa se, että Riitek palkkasi kahdeksan uutta työntekijää, joista neljä Ukrainasta.
– Messuilla markkinoimme kaminaprojektia ja etsimme mahdollisia kumppaneita kaminoiden jälleenmyyjiksi Ukrainaan”, kertoo Riitekin toimitusjohtaja Topi Palsa.
Samaan kamiinaprojektiin osallistui myös pieksämäkeläinen PK Kanavat Oy, joka toimitti kamiinoihin savunpoistoputket.
– Savunpoistoputkia valmistivat oman henkilöstömme lisäksi kaksi paikallisen ammattioppilaitoksen opiskelijaa. Projektin kautta pystyimme myös tarjoamaan humanitääristä apua. Kartoitamme aktiivisesti Ukrainan ja lähialueen markkinoita sekä mahdollisia yhteistyökumppaneita, vaikka emme tällä kertaa päässeetkään Varsovaan paikan päälle, sanoo PK Kanavat Oy:n toimitusjohtaja Anneli Miettinen.
PK Kanavat valmistaa CE-merkittyjä, eurooppalaisten standardien mukaisia savunhallintakanavia. Alustavat yhteydenotot osoittavat, että alueella on kasvavaa kiinnostusta korkealaatuisille ja standardien mukaisille tuotteille.
MH-Rakenteen Ukraina-tiimi loi kontakteja Rebuild Ukraine -messuilla
Savonlinnalainen MH-Rakenne suunnittelee ja rakentaa laadukkaita liiketiloja, halleja ja asuinrakennuksia sekä kehittää omia rakentamisen tuotteita. Yritys on äskettäin kehittänyt mobiiliapplikaation työmaiden päivittäiseen laadunhallintaan, ja uuden sukupolven jätemoduli on proto-kehitysvaiheessa.
– Mobiiliapplikaatiomme sai hyvän vastaanoton jälleenrakennusmessuilla ja jätimme jo paikan päällä ensimmäiset kaksi tarjousta Norjaan sekä Ukrainaan”, kertoo Kari Haaja, MH-Rakennetta messuilla edustaneesta Cubierta Oy:stä.
Suomalainen osaaminen herätti paljon kiinnostusta messuilla. Cubierta valmistelee jo ensi vuoden osallistumista, sillä pk-yritykset pääsivät hyvin esille suurten yritysten, kuten Wärtsilän ja Valmetin, rinnalla.
Verkostojen merkitys korostuu Ukrainan jälleenrakennusmarkkinoilla
Menestyksekäs vientitoiminta Ukrainaan vaatii aktiivista verkostoitumista ja toimivia kumppanuuksia. Yrityskonsortioihin mukaan pääseminen on usein keskeinen edellytys, sillä kilpailu globaaleilla markkinoilla on kovaa.
Suomalaisyritysten tulee pystyä tarjoamaan aitoa lisäarvoa ja erottautumaan kilpailijoista. Yrityksen tuotteen tulee olla ’kunnossa’, mutta ihmiset valitsevat kauppakumppanit ja tekevät ostopäätökset.
– Eteläsavolaisten yritysten kannattaa rohkeasti kokeilla siipiään uusilla vientimarkkinoilla. Tässä työssä MikseiMikkeli auttaa kaikkia alueen yrityksiä, sanoo Outi Suoninen, joka vetää Mikseillä Etelä-Savo Goes Global -hanketta.
Rebuild Ukraine -näyttelyssä kävi selväksi, että potentiaalinen kumppani ei välttämättä sijaitse Ukrainassa, vaan esimerkiksi Puolassa tai Saksassa, jotka ovat erityisen aktiivisia Ukrainan projekteissa. Nämä maat etsivät jatkuvasti alihankkijoita täydentämään konsortioiden tarjoamaa – tässä piilee suomalaisten pk-yritysten mahdollisuus.
Rebuild Ukraine -näyttely järjestettiin 13.-14. marraskuuta 2024 Varsovassa. Business Finlandin Suomi-osastolla esittäytyi kaikkiaan yli 50 suomalaista yritystä. Etelä-Savosta Suomi-paviljongilla esittäytyivät myös Entos ja Moduls.
Sodasta huolimatta ilmapiiri oli rakentava ja positiivinen, uskoa löytyy sodan loppumiseen ja toiveet ovat jälleenrakentamisessa. Osa yrityksistä keskittyi tarjoamaan ratkaisuja välittömiin tarpeisiin, kun taas osalle projektit aukeavat, kunhan jälleenrakennus pääsee kunnolla vauhtiin ja Ukrainan infrastruktuuria ryhdytään toden teolla uudistamaan – ei vain jälleenrakentamaan.
Toiveissa on Ukrainan tuleva EU-jäsenyys, mikä edellyttää EU-standardit täyttäviä ratkaisuja. Suomalaiset yritykset osasivat hienosti hyödyntää verkottumisen mahdollisuudet Ukrainan jälleenrakentamiseen keskittyneessä tapahtumassa. Lisäksi kotimaisten yritysten kesken löytyi yhteistyömahdollisuuksia välillä yllättävistäkin suunnista. Suomalaiset pk-yritykset voivat hyödyntää EU-rahoitusohjelmia, kuten Finnpartnershipia ja Nefcoa, tukemaan osallistumistaan Ukrainan jälleenrakennusprojekteihin.
Etelä-Savo Goes Global -hankkeen keskiössä on eteläsavolaisten yrityksien vientivalmiuksien, vienninedistämistyön ja toimintamallien käytännönläheinen kehittäminen kokoamalla maakunnan keskeiset yritysten vientiä edistävät toimijat yhteen. Hankkeen tavoitteena on edistää yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, kasvattaa vientiyritysten määrää ja viennin volyymia sekä edellisten kautta luoda uusia työpaikkoja maakuntaan. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama ja rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon Maakuntaliitto.