fbpx

Mikkeli valmistautuu yksinyrittäjätuen myöntämiseen – kokonaissumma nostettiin 250 miljoonaan

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti 8.4.2020 yksinyrittäjien toimintatuen määrärahan nostamisesta 250 miljoonaan euroon. Kunnat ympäri Suomen ovat valmistautuneet tuen jakamiseen.

-Emme ole saaneet Työ- ja elinkeinoministeriöltä vielä lopullista ohjeistusta, mutta saamiemme tietojen perusteella olemme kyenneet jo ennakoimaan tulevaa. Mikkelin hakuprosessi on valmisteltu ja pitkälti rakennettu valmiiksi, toimitusjohtaja Juha Kauppinen Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä kertoo.

Tavoitteena on tehdä tukiprosessi mahdollisimman kevyeksi kaikille.

-Tuen jakaminen on kunnille vapaaehtoinen tehtävä. Näemme Mikkelissä yrityskentän tilanteen ja haluamme olla kaikin tavoin helpottamassa sitä ahdinkoa, johon yritykset ovat nyt joutuneet.

Kunnat odottavat tietoa yksinyrittäjätuesta ennen pääsiäistä. Tuen jakaminen edellyttää lisäksi valtioneuvoston asetusta, joka tulisi alustavien tietojen mukaan voimaan torstaina 9.4.2020. Alun perin tuen kokonaismääräksi annettiin 100 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 toisessa lisätalousarvioesityksessään hallitus kuitenkin esittää yksinyrittäjien toimintatuen nostamista 250 miljoonaan euroon. Yksinyrittäjien osalta tämä tarkoittaa, että aiemmin arvioitua useampi pääsee toimintatuen piiriin.

-Korostan kuitenkin, että tässä vaiheessa muutokset ovat mahdollisia. Uskon meidän saavan tällä viikolla Työ- ja elinkeinoministeriöltä tarkan aikataulun, Kauppinen toteaa.

Yksinyrittäjätuki lyhyesti

Yksinyrittäjä voi pian saada valtiolta 2000 euron suuruisen tuen. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. Tuen jakavat kunnat.

Tuen myöntämisen kriteerit ovat alustavasti seuraavat:

  • yrittäjän tulee olla päätoiminen yrittäjä
  • yrityksessä tulee olla vain yksi yrittäjä, ei työntekijöitä
  • yrityksellä on merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronaviruksen vuoksi, ja tilanne on heikentynyt 31.12.2019 jälkeen
  • yritys ei ole ollut taloudellisissa vaikeuksissa ennen koronakriisiä
  • yrityksellä ei ole verovelkaa

Tuen myöntäminen edellyttää, että yrittäjä lähettää kuntaan hakemuksen tuen maksamiseksi. Mikkelissä hakemuksen arvioi Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, jonka arvioon perustuen virkamies tekee tukipäätöksen. Hakijan ohjeistus on parhaillaan tekeillä ja julkaistaan lähipäivinä.

Lisätiedot:

Juha Kauppinen, toimitusjohtaja
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Puh. 0440 361 616

Päivitetty 8.4. klo 16.00: Suomen Hallitus teki keskiviikkona 8.4. lisätalousarviossa esityksen yksinyrittäjien toimintatuen nostamisesta nykyisestä 100 miljoonasta eurosta 250 miljoonaan euroon. Alkuperäistä uutista muutettu vastaamaan muuttunutta tilannetta.

Julkaistu: 06.04.2020