fbpx

Kalakauppa etsii kehittäjää jatkajaksi

Heinäsen yrittäjäpariskunta on kehittänyt vuosia monipuolista ja hyvin suosittua tuotevalikoimaa Mikkelin kauppahallissa toimivaan kahvilamyymäläänsä. Nyt he haluavat väljentää omaa ajankäyttöään ja etsivät yritystoiminnalleen jatkajaa

Pariskunta aloitti Mikkelin vanhassa kauppahallissa 26 vuotta sitten tarjoamalla täytettyjä patonkeja ja eväsleipiä asiakkaiden toivomin täyttein.

”Se oli aikansa uusi brändi. Meillä kävi 450 ihmistä päivässä, ja jono oli pitkä. Olimme markkinajohtaja.”

Ideana oli rekisteröidä Eväsherkku tuotemerkiksi ja perustaa franchising-ketju.

”Meillä olikin franchising-yrittäjiä Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. Suunnitelmissa oli kouluttaa yrittäjiä 15 eri yksikköön yhteistyössä silloisen Ely-keskuksen kanssa”, pitkän uran valtakunnallisen päivittäistavaraketjun johtotehtävissä ja Venäjän-kaupassa aikanaan tehnyt Raimo Heinänen kertoo.

Oma jatkojalostus synnytti tuoteperheitä

Yrittäjäpariskunta pyöritti alkuvuosina kahta yritystä. Kommandiittiyhtiö vastasi kahvila-myymälöistä kauppahallissa ja rautatieasemalla. Osakeyhtiölle ostettiin paikallinen leipomo ja kalakauppa, jolla oli toimintaa Etelä-Suomessa.

”Kehitimme jalostusta ja nykyaikaistimme toimintaa.”

Sittemmin yritys keskittyi tekemään itse ns. kypsän puolen kalatuotteet ja alihankkijalta ostettiin kylmäsavutuotteet. Kauppahallin tiloissa sijaitsekin kaksi keittiötä ja ravintolatila.

”Valmistamme paikan päällä tuotteita uunissa ja pannulla. Savustus hoidetaan muissa tiloissa ja jalostamme itse kaikki myymämme tuotteet. Toimitamme tuotteita myös ravintoloille ja aikoinaan toimitimme jalostettuja kalatuotteita myös Viking Linelle. Se tarkoitti käytännössä sitä, että joka päivä käsittelimme laivayhtiötä varten noin 500 kiloa kalaa.”

Kalatiski

Lähiruoan puolestapuhuja

Heinäsen kalakauppa tunnetaan vahvana lähiruoan puolustajana. Kala ostetaan paikallisilta kalastajilta, jotka kalastavat lähialueen arvokalavesissä, kuten Saimaassa, Puulavedessä ja Kyyvedessä.

”Hankimme kalaa, joka on kasvanut makeissa, juomakelpoisissa vesissä. Asiakkaiden suosima kirjolohi kasvatetaan Puumalassa pääosin kasviproteiinia sisältävällä ja kotimaassa valmistetulla rehulla. Se pitää kalan rasvakoostumuksen ja maun erityisen hyvänä ja on ympäristöystävällistä.”

Kalatiskin lisäksi kauppahallin kahvilamyymälä vetää paljon ruokailijoita. Heille on tarjolla lounas- ja välipalatuotteita, kuten salaatteja, kalakeittoa sekä lämpimiä ruoka-annoksia. Ykköstuote on edelleen muikku. Sitä tarjoillaan lounasannoksissa ja myydään tiskistä tuoreena, savustettuna sekä erilaisissa mausteliemissä.

”Täksi kesäksi kehittelin tirrimuikkupaistoksen, joka on otettu hyvin vastaan. Meiltä löytyy myös tirriahventa ateriana tai mukaan ostettavaksi.”

Kalakukkojen suosio on siis edelleen vankka ja niitä tilataan pidempäänkin matkaan.

”Kalakukot ovat meille merkittävä artikkeli. Onpa kalakukkojamme tarjottu Kultarannan saunallakin.”

Heinästen kehittämät kalatuotteet tunnetaan hyvin Etelä-Suomessa. Yritys käykin Ruokamessuilla Helsingissä, Turussa ja Kauhajoella samoin kuin Silakkamessuilla.

”Helsingin kaupungille olemme toimittaneet makumuikkuja. Niitä meiltä löytyy 20 eri makua, joista suosituin on tällä hetkellä katajanmarja. Voimme myös toteuttaa asiakkaille toiveiden mukaan uusia makuja. Muikku on Euroopan halvin ruokakala. Sitä on helppo käsitellä ja sen ruodotkin pystyy kypsentämään pehmeiksi.”

Itse kehitettyihin kalatuotteisiin kuuluu myös kylmäsavustettu ilmakuivattu hauki, jolla on voitettu useita palkintojakin kalanjalostuskilpailuissa.

”Toimme ensimmäisenä Suomessa myyntiin kylmäsavustetun hauen. Se ilmakuivataan niin, että siitä tulee maukasta ja maitohappobakteerit pidentävät sen säilyvyysajan jopa kuukausiin. Presidentti Halosen kaudella ilmakuivattua haukeamme tarjottiin monissa tilaisuuksissa, ja se valittiin myös Helsingissä järjestetyn EU-huippukokouksen alkuruoaksi.”

Omaa uutta tuotekehitystä on myös lasipurkkeihin tehty suosittu kalasäilykesarja. Siihen kuuluvia tuotteita valmistetaan kuhasta, hauesta, muikuista ja lohesta eri makuvaihtoehtoina.

”Haluamme tehdä premium-tuotteita, joten emme ole lähteneet tekemään perinteisiä kalapurkkeja. Käytämmekin näissä uusissa säilyketuotteissa lasipurkkeja ja hyvin säilyvää etikkapohjaa tai rypsiöljyä, jotka voi hyödyntää myös ruoanlaitossa.”

Lähikalan käyttö voi kasvaa

Kalaraaka-aineesta ei ole pulaa Etelä-Savossa. Raimo Heinänen arvioi, että esimerkiksi muikun käytön voisi moninkertaistaa, jos kysyntää olisi.

Heinänen arvioi fileoineensa kalakauppiasvuosinaan noin miljoona kiloa kalaa. Muikkuja hän perkaa ja fileoi mielellään käsityönä, koska haluaa kalan maun ja rasvan säilyvän.

Heinäset ovat toimittaneet kalatuotteitaan myös erilaisiin tilaisuuksiin.

”Catering-puolella olisi suuret markkinat, jos sitä puolta haluttaisiin kasvattaa.”

Raimo Heinänen ideoi ja perusti Mikkelin kalamarkkinat yhdessä Lions Club Mikkeli Päämajan kanssa.

Kalayrittäjät etsivät innovatiivista jatkajaa

Heinäsen yrittäjäpariskunta etsii nyt jatkajaa työlleen, jotta saisivat väljennettyä omia aikataulujaan. Etsinnässä on yrittäjä, joka haluaa kehittää toimintaa eteenpäin.

”Olisi hienoa löytää yrittäjäpersoona, joka on elämänmyönteinen ja uskoo tulevaisuuteen. Yrittäjyys on hieno ammatti, jossa vain taivas on rajana. Olemme miettineet myös uudenlaista sukupolvenvaihdosta, joka olisi oppisopimuspohjainen. Mielelläni kouluttaisin jatkajayrittäjän”

Myynnissä on yrityksen liiketoiminta. Sen reseptiikka ja tuotevalikoima ovat laajat.

”Vuokrasopimus suositussa kauppahallissa on jatkuva. Asiakaskunta on vakiintunut ja kasvumahdollisuudet näyttävät hyviltä. Tekemisen raamit uudelle yrittäjälle ovat kunnossa.”

Vuodenkierron selkeät sesongit näkyvät kalakaupan arjessa: kolmen kuukauden kesäkausi sekä joulu ja muut monet juhlapyhät. Yrityksen verkkokaupassa voi tutustua tuotteisiin ja tehdä tilauksia, jotka toimitetaan sitten asiakkaille perille toiveiden mukaan.

Heinäset

Heinäset ovat vakuuttuneita, että kala on tulevaisuuden kasvuala. Heidän omakin liiketoimintansa on kasvussa.

”Tästä vuodesta tulee meille huippuvuosi. Myyntikehitys on ollut 20 prosenttia, mutta tuloskehitys sitäkin suurempi. Tuotteiden kysyntä kasvaa tasaisesti. Voidaan sanoa, että tästä tulee historiamme paras vuosi. Myös ulkomaalaisten asiakkaiden määrä täällä kauppahallissa on ollut selkeästi kasvussa.”

Yritys on vakiinnuttanut asemansa, ja yrityksen kalatuotteilla on hyvä ja edelleen kasvava maine.

”Vaimoni Päivi pitää huolen siitä, että myynnissä on aina hyvälaatuisia tuotteita. Hänestä näkyy, että hän on aina asiakkaan puolella.”

Heinäsillä nykyään käytössä oleviin kauppahallin tiloihin mahtuisi myös kalaravintola.

”Meillä oli aikanaan jo keittiömestarikin, mutta silloin hallissa ei ollut tarjolla riittäviä tiloja. Nyt käytössämme olevat tilat riittävät myös kalaravintolan pyörittämiseen.”

Jatkajalle yrittäjäpari lupaa kaiken tuen. Päivi Heinänen voi olla houkuteltavissa jatkamaan osa-aikaisena, ja Raimo Heinänen lupaa jakaa vuosien kokemuksensa alalta.

”Jos kalayrittäjyys kiinnostaa, kannattaa tulla käymään ja juttelemaan, niin päästään eteenpäin. Olemme avoimia jatkajan etsinnässä, emmekä peittele mitään. Ymmärrämme 30 vuoden yrittäjäkokemuksella yrittäjyyden kaikki puolet. Näemme, että tälle alalle tarvitaan hyviä yrittäjiä, ja että heillä on kaikki edellytykset menestyä. Toivon, että jatkaja veisi tätä asiaa eteenpäin ja olen valmis auttamaan siinä kaikin tavoin.”

Myös Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:ssä tunnetaan hyvin yritysten omistajanvaihdoksessa huomioitavat hyvin luottamuksellisetkin asiat.  Kehitysyhtiö tarjoaakin maksuttomia asiantuntijapalveluja niin yritysten ostoa harkitseville kuin myös yritysten myyjille. Vuosittain palveluja käyttävät monet kymmenet yritysten omistajanvaihdosasiakkaat ja yritykset vaihtavat sujuvasti omistusta.

D.O. Saimaa vauhdittaa lähiruoan kehittämistä

Etelä-Savossa on kehitetty maakunnan käyttöön D.O. Saimaa -alkuperämerkki, mikä näkyy myös Heinäsen kalakaupassa. Merkki takaa sen, että yritys myy läheltä löytyvistä raaka-aineista valmistamiaan ja kehittämiään tuotteita.

Raimo Heinänen uskoo lähiruokayrittäjien yhteistyöhön ja yhteiseen tuotekehitykseen. Hän on esimerkiksi ideoinut kylmäkonttien käyttöä.

”Kylmäkonttiin saisi kompaktisti rakennettua vaikka kylmäsavustusjärjestelmän, kunhan konttiin saadaan kiinteät vesi- ja sähköliittymät. Hinnaltaan yhden kontin käyttöönotto maksaisi vain pienen murto-osan siitä, mitä kiinteän rakennuksen rakentaminen maksaa. Tällä keinolla voitaisiin helposti lisätä vaikkapa catering-tilaisuuksien hoitamista. Jos käytössä olisi useita kylmäkontteja, niin silloin niissä voisi olla erilaisia toimintoja ja keittiötiloja. Uskon, että uudenlaisilla ajattelumalleilla voidaan kehittää kalan jalostustekniikkaa ja madaltaa kynnystä aloittaa, koska kustannukset jäävät hyvinkin mataliksi.”

Ainutlaatuinen on myös 110-vuotiassa rakennuksessa toimiva Mikkelin kauppahalli. Raimo Heinänen on toiminut myös Kauppahalliliiton puheenjohtajana.

”Täytyy muistaa, ettei meillä ole tässä maassa kuin seitsemän alkuperäistä kauppahallia jäljellä. Helsingissä halleja on kaksi ja sen lisäksi kauppahallit löytyvät vain Turusta, Tampereelta, Kuopiosta, Vaasasta ja täältä Mikkelistä. Sekin tekee kalakaupastamme erityisen. Aitoon kauppahalliin kuuluu monipuolinen kalakauppa.”

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen.

Julkaistu: 21.11.2024