fbpx
Tuotteita Grune Woche-messuilla Berliinissä

Paikallisten panimoiden luomuoluita maistellaan Saimaa-osastolla Berliinissä

Toimittanut: Tiina Juden, kuvat Eva Mikkola, Kirsi Mättölä, Päivi Karhunen

Grüne Woche -messut alkoivat viime perjantaina Berliinissä, Saksassa. Maailman suurimmat ruoka-alan messut ovat yrityksille hyvä tilaisuus saada palautetta tuotteista ja tavata henkilökohtaisesti kuluttajia, elintarvikeketjujen edustajia ja tukkureita.

Suomi on tänä vuonna messujen kumppanuusmaa. Pertunmaalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä saikin kunnian avata messut puheellaan, josta tässä pieni otos:

”Suomella on erinomaiset edellytykset tuottaa ruokaa kestävästi ja vastuullisesti: arktisuudesta johtuen meillä on puhdas maaperä, ilma sekä riittoisat ja laadukkaat vesivarat”, sanoi Leppä.

-Tämä on mainio tilaisuus päästä kansainvälisten kuluttajien tietoisuuteen ja ostoskoriin, sanoo Saimaa-kokonaisuuden hallinnoija ja messuilla mukana oleva Päivi Karhunen Mikkelin kehitysyhtiö Mikseiltä.

Tarjoiluja Grune Woche-messuilla
Eteläsavolaiset lähiruokaherkut näkyvät ja maistuvat Saimaa-osastolla. Kuva: Päivi Karhunen, MikseiMikkeli.

Saimaa-osastolla paljon luomua

Mikkeliläinen Saimaa Brewing Company on mukana Suomen laajimmalla ja näyttävällä 15 yrityksen muodostamalla Saimaa-osastolla Berliinissä.

-Meitä edustaa messuilla markkinointikoordinaattori Eva Nikkola. Esillä ja maisteltavina ovat Brewer’s Organic tuoteperheen luomuoluet, kertoo tuotantopäällikkö Jenni Kehusmaa Saimaa Brewingiltä.

Yritys vaihtoi vuosi sitten nimensä Saimaan Juomatehtaasta Saimaa Brewing Companyksi, eikä brändimuutosta tehty suotta, sillä ajatuksissa on viedä saimaalaista olutta kotimaan rajojen ulkopuolelle.

Luomutuotteiden kysyntä on selkeästi kasvanut sekä meillä Suomessa että maailmalla ja siksi messuilla esiteltäviksi tuotteiksi valikoituivat luomuoluet. Luomuoluiden joukosta löytyy myös kaksi gluteenitonta tuotetta, joiden suosio on kasvussa erilaisten ruokavaliotrendien myötä.

-Tavoitteenamme on tarjota mielenkiintoisia vaihtoehtoja kauppojen hyllylle, Kehusmaa kehaisee.

Pienpanimoiden tuotteet kiinnostavat. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja pääsee maistelemaan Berliinin Grüne Woche -messuilla. Kuva Eva Nikkola.
Pienpanimoiden tuotteet kiinnostavat. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja pääsee maistelemaan Berliinin Grüne Woche -messuilla.

Paikallista käsityötä ja intohimoa

-Tämä on hieno mahdollisuus esitellä meidän oluen valmistuksen osaamista maailmalla sekä saada palautetta maisteltavina olevista tuotteista. Tarkoituksemme on myös kartoittaa vientikanavia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita.

Oluen markkinoinnissa on aina käytetty huumoria ja yhden pohjoisen panimon tuotesarjan sloganista on vaikea panna paremmaksi. Vai miltä kuulostaa kaupan hyllyiltä bongattu slogan: ”Pantu revontulten alla”?

-Meidän mikkeliläiset oluet on pantu poikkeuksellisella pieteetillä, nauraa Kehusmaa.

-Valmistamme tuotteemme käsityönä, jolloin tuotannon henkilöiden ammattitaito ja intohimo tuotteita kohtaan on laadun tae.

Luomuoluiden valmistuksen perustana käytetään luomuohraa, joka on jäljitettävissä LuomuMattisen tilalle Oravalan kylään 15. sukupolven viljelijän Tommi Hasun ohrapelloille. Luomuohra mallastetaan Lahdessa Viking Maltilla Saimaa Brewingin reseptin mukaisesti. Lisäksi oluen valmistuksesta syntyvä mäski toimitetaan Juvalla toimivalle Kaartilan tilalle mallaspossujen ravinnoksi.

-Olemme ylpeitä hyvin sujuvasta yhteistyöstä paikallisten yhteistyökumppaneidemme kanssa, Kehusmaa sanoo.

Tuotteiden alkuperä ja lähituottajat kiinnostavat kuluttajaa

Mielenkiinto pienpanimoita ja lähellä tuotettua ruokaa kohtaan on nousussa. Kuluttaja on enemmän kiinnostunut tuotteen alkuperästä ja se näkyy lähituottajien arvostuksessa.

– Oluille, kuten viineillekin, etsitään ruokapareja. Se on nautinto. Hanoissakin näkyy jo paljon vaihtuvuutta, Kehusmaa kertoo.

Perinteisesti käymisteitse ja käsityönä tehdyt mikkeliläiset siiderit ovat Kehusmaan mukaan saaneet Yes Yes-nimensä siitä, kun halutaan sanoa kyllä käsityölle ja kyllä 100-prosenttiselle omenien mehulle. Tässä tuotesarjassa on neljä vaihtoehtoa, joista yksi on tuotettu vain 0,3 prosentin alkoholipitoisuudella.

Viimeisin pienpanimon palkinto on viime syksyltä Brussels Beer Challenge -kilpailusta, jossa palkittiin Don Wheato White IPA -olut.

Yritys on saanut ELY-keskukselta investointitukea alkuvaiheessa, kun uuden panimon rakentaminen Mikkeliin aloitettiin. Pienpanimot vievät yhteisiä asioitaan eteenpäin Pienpanimoliiton kautta.

Teemu Kaijanen valmistaa ruokaa kävijöille
Mikkeliläinen ravintola Vaihan yrittäjä ja kokki Teemu Kaijanen näyttää miten Etelä-Savossa herkutellaan. Kuva: Kirsi Mättölä, MikseiMikkeli.

Suomalaistuotteet näkyvät tammikuussa Saksan kauppaketjuissa

Suomalaiset tuotteet näkyvät Grüne Woche-messujen vuoksi tammikuussa Suomi-kampanjoina paikallisissa ketjuissa tuoden runsaan valikoiman suomalaisia tuotteita KaDeWe:lle ja Edekalle.

Näytteilleasettajina Saimaa-osastolla ovat Aten Marja, Mustan Virran Panimo, Vavesaaren tila, Virtasalmen Viljatuote, Finnish Plant, Sunspelt, Saimaa Brewing Company, Malmgårdin Panimo, Wellbeing 365, Opa Muurikka, Framery sekä Best Guest Finland. Alueen matkailua edustavat VisitSaimaa ja goSaimaa -hankkeet. Saimaan osastolle tulevan hiljaisen tilan toteuttaa Framery Oy ja Saimaan äänimaiseman tilassa For the Sake of Beings.

Messuilla Mikkelin oma kokki Teemu Kaijanen ravintola Vaihasta tutustuttaa messuvieraita ja saksalaisia huippukokkeja Saimaan alueen kulinaarisiin nautintoihin.

Messujen kokoluokkaa kuvaa se, että Grüne Woche kerää vuosittain noin 400 000 kävijää tutustumaan noin 1 700 näytteilleasettajan ja 90 000 ruoka-alan ammattilaisen tuotteisiin.

Suomen kumppanimaahankkeen toteutuksesta vastaa MTK yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön, suomenruotsalaisia viljelijöitä edustavan SLC:n ja Business Finlandin kanssa. Messut jatkuvat 27. tammikuuta saakka.

Julkaistu 21.01.2019, Maaseutukuriiri.fi