

KIELO – Kiertotalousloikka rakennusmateriaalien uudelleenkäytön parantamiseksi Mikkelissä
"01.01.2025 voimaan astuva uusi rakentamislaki edellyttää, että rakentamisen kiertotalouden on yleistyttävä. Kiertotalouden edistäminen on myös asetettu tavoitteeksi Mikkelin kaupungin strategiassa ja ilmasto-ohjelmassa. Hanke antaa Mikkelin seudun yrityksille valmiuksia vastata näihin vaatimuksiin tulevissa urakoissa. Lisäksi hankkeessa tutkitaan purkamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, joita on tähän mennessä vielä niukasti tutkittu."
Hankkeen tavoitteena on:
- vakiinnuttaa Etelä-Savon julkisten toimijoiden yksiköissä kiertotaloutta edistäviä hankintakäytäntöjä
- tuottaa käytännön esimerkkejä rakentamisen kiertotalousratkaisuista
- käynnistää ja kehittää uusia rakentamisen kiertotalouden palveluja Etelä-Savon alueella
- selvittää purkutyömaan ympäristövaikutuksia, ja
- kokeilla uusia digitaalisia menetelmiä materiaalivirtojen seurannassa ja tunnistuksessa.
Hankkeessa kokeiltuja hankintojen, purkamisen, rakennusosien uudelleenkäytön ja purkutyömaan ympäristövaikutusten arvioinnin toimintamalleja levitetään seutukuntaan ja valtakunnallisesti eri osapuolten käyttöön.
Ota yhteyttä

Jenina Luotolampi
+358 50 3459 403
jenina.luotolampi@mikseimikkeli.fi