fbpx

Kasvua ja kansainvälistymistä tukevien yritysinvestointien edistäminen Etelä-Savossa

Kasvua ja kansainvälistymistä tukevien yritysinvestointien edistäminen

Alueiden kehittämisessä yritystoimintaan suuntautuvat investoinnit ovat keskeisessä asemassa. Yritysten investoinnit tukevat myös elinkeinoelämän kasvua ja kansainvälistymistä.

Hankkeen tavoitteena on löytää uusia maakunnan ulkopuolisia, etenkin ulkomaalaisia yrityksiä ja investoijia aloittamaan yritystoiminta Etelä-Savossa sekä tiivistää maakunnan kaupunkiseutujen yhteistyötä, valmiuksia ja kykyä investointien edistämistyössä.

Hankkeessa haetaan investointeja erityisesti maakunnan strategioiden painopistealoille niihin kohteisiin, joihin liittyy keskimääräistä tasoa korkeampi osaaminen sekä yhteistyömahdollisuudet alueella sijaitsevien yritysten sekä tutkimus ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Tavoitteena on jo olemassa olevien klustereiden ahvistuminen uusilla toimijoilla.

Ota yhteyttä

Jussi Heinimö
040 544 0936
jussi.heinimo@mikseimikkeli.fi

Hanketiedot

Hanke alkoi:
01.01.2019

Hanke päättyy:
30.09.2022

Hankkeen päätoteuttaja:
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Osatoteuttajat:
Savonlinnan hankekehitys Oy

Hankkeen toteutusalue:
Maakunnallinen

Rahoittava viranomainen:
Etelä-Savon maakuntaliitto