Enter to Business – Jatkajien hakeminen omistajanvaihdoksiin tuleville yrityksille ja jatkajan onnistumisen varmistaminen Etelä-Savon alueella
Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ne yritykset, joille yritystoiminnasta luopuminen ja jatkajan löytäminen on ajankohtaista. Opastamme luopuvia yrittäjiä toiminnan saattamisessa myyntikuntoon, tuemme jatkajien hakemisessa ja luomme Etelä-Savon alueelle mallin ikääntyvien yritysten omistajavaihdosprosessien läpiviemiseen.
Etelä-Savon alueella toimii 8700 yritystä, joista yli 4000 yrittäjää on ikääntyviä. Näistä yli 2600:lla yrityksellä ei ole jatkajaa tiedossa. Suomen Yrittäjien valtakunnalliseen omistajanvaihdosbarometriin 2018 vastanneista yrittäjistä 83 % arvioi luopuvansa yritystoimintansa päävastuusta tulevan viiden vuoden aikana. Barometrin vastaajista 46 % arvioi myyvänsä yrityksensä ulkopuoliselle, 24 % uskoi löytävänsä jatkajan perheen sisältä (sukupolvenvaihdokset) ja 22 % arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan. Barometrin mukaan kiinnostus omistajanvaihdosneuvontapalvelujen käyttämiseen on lisääntynyt viime vuosina. Enter To Business -hanke vastaa tähän tarpeeseen.
Hanke on suunnattu sinulle, joka:
- suunnittelet yritystoiminnasta luopumista
- harkitset yrittäjäksi ryhtymistä
- harkitset yritystoiminnan kehittämistä tai laajentamista yritysoston kautta
Hankkeen aikana on tavoitteena saada prosessiin 200 yritystä Mikkelin ja Savonlinnan alueilta ja toteuttaa 60 omistajanvaihdosta. Saat neuvoja, mitä kaikkea yrityskaupassa kannattaa ottaa huomioon ja yrityksesi myyntikuntoon saattamisessa. Luopujayrittäjät saavat konkreettisen toimintamallin yrityskaupan tai yritystoiminnan lopettamisen läpiviemiseen ja tukea potentiaalisten ostajaehdokkaiden hakemisessa yritystoimintannan jatkuvuuden turvaamiseksi. Uudet yrittäjät saavat tukea mm. rahoitusjärjestelyissä ja hiljaisen tiedon siirtämisessä vanhalta yrittäjältä. Järjestämme hankkeen aikana maksuttomia koulutustilaisuuksia ja tarjoamme asiantuntijapalveluita mm. yrityksen taloudesta, verotuksesta, arvonmäärityksestä, myynnistä ja markkinoinnista sekä yrityksen uusasiakashankinnasta ja tuotekehityksestä.
Hyödynnä mahdollisuus ja varaa aika maksuttomaan neuvontaan. Käymme läpi yrityksesi tilanteen, suunnittelemme hallitun yritystoiminnasta luopumisen ja opastamme ostajakandidaattien hakemisessa. Neuvomme myös yrityskaupan mahdollisissa yritysjärjestelyissä ja verotuksessa sekä ja ohjaamme edelleen erityisasiantuntijoiden luo tarpeen mukaan.
Kun myyntiaikeesi on selvä, julkaisemme myynti-ilmoituksen maksutta kotisivuillamme sekä ohjaamme tarvittaessa yritysten valtakunnallisille kauppapaikoille ja yritysvälittäjille. Katso seudulla myytävänä olevat yritykset MikseiMikkelin ja Itä-Savon Uusyrityskeskuksen myytävien yritysten sivuilta.