fbpx

WIN – Wood Innovation Network

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n vastuulla on suuremmassa hankekokonaisuudessa suunnitella ja kehittää yhdessä puutuoteyritysten kanssa niiden yhteistyötä, kasvua, investointeja, vientiä sekä erityisesti viennin myyntitaitoja. Hanke on itäsuomalaisten maakuntien yhteinen, lähes 1,5 miljoonan euron kehityshanke. Muut toteuttajat vastaavat tutkimuksista sekä teollisen puurakentamisen protyypeistä ja aktivoinnista.

Hankkeessa toteutetaan yritysten kehitys- ja muutoshankkeiden suunnitelmia sekä näiden henkilö- ja rahoitussuunnitelmia. Lisäksi hankkeella lisätään kansainvälistymis- ja vientiosaamista sekä haetaan vientiasiakkuuksia yhdessä kokeneiden vientiosaajien kanssa. Hankkeella pyritään luomaan pitkäaikaisia vientiyhteistyökumppanuuksia.

Lisäksi hankkeella toteutetaan yritysten tarpeisiin perustuvia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalveluja.

Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Savonia-ammattikorkeakoulu (koordinaattori), Karelia-ammattikorkeakoulu, Aluekehityssäätiö, Navitas Kehitys Oy, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy ja Savonlinnan yrityspalvelut Oy.

Kenelle hanke on suunnattu

Liiketoimintaa uudistavat tai laajentavat yritykset, erityisesti kasvu- ja vientiyritykset

Hanketiedot