fbpx

EcoSairila – Shaoxing yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen

Shaoxing on prefektuuri-tason kaupunki ja Zhejiangin provinssissa Kiinassa. Kaupungin lähialueella asuu 4,9 miljoonaa ihmistä ja talousalueella noin 8,2 miljoonaa ihmistä. Etelä-Savon maakunnalla ja Mikkelin kaupungilla on pitkäaikaiset yhteistyösuhteet alueelle.

Mikkelin EcoSairilassa muodostuu vedenkäsittelyn, kiertotalouden ja biokaasun tuotannon prosesseja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Osana teollisuusalueen muodostumista näitä prosesseja tuotteistetaan ja niistä tehdään kansainväliseen markkinointiin ja Ecosairilan esittelyyn soveltuvia markkinointiaineistoja.

Hankkeessa esitellään Ecosairilan toimintoja ystävyyskaupunki Shaoxingin johdolle. Tavoitteena on luoda molempia hyödyttävää liiketoimintaa ja käynnistää pitkäaikainen yhteistyö EcoSairilan ja Shaoxingin kesken vedenkäsittelyn, kiertotalouden ja biokaasun tuotantoon liittyen.

Pitkän aikavälin tavoitteena on, että EcoSairilassa kehitettyjä parhaita käytänteitä ja prosesseja saadaan myytyä pilottina kasvavan Shaoxingin kaupungin tarpeisiin.

Kenelle hanke on suunnattu

EcoSairilassa toimivat yritykset sekä Kiinan Shaoxingin alueen johto.

Hanketiedot