fbpx

Sotahistoria – menneisyys innovaatioympäristönä

Hankkeella valmistellaan ja suunnitellaan valtakunnallisen Sotahistoriakeskuksen perustamista Mikkeliin.

Keskukselle toteutetaan arkkiehti- ja liiketoimintasuunnitelmat sekä valmistellaan tukiorganisaatio Sotahistoriakeskuksen perustamista varten. Lisäksi hankkeella toteutetaan Sotahistoriaan perustuvien sähköisten palvelujen ja tuotteiden kehittämistä ja tuottamista yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.

Yhteistyökumppaneina toimivat mm. Mikkelin kaupunki, Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Mikkelin yliopistokeskus, Jalkaväen säätiö, Mikkelin seudun matkailupalvelu ry, Kansallisarkisto sekä Mikkelin maakunta-arkisto.

Hankkeella on omat www-sivut osoitteessa: www.sodanjarauhankeskus.fi 

Kenelle hanke on suunnattu

Alueen yritykset, museot, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, rahoittajat, päättäjät ja sotahistorian verkostot

Hanketiedot