Hae sivustolta

Mikkelin Kiertotalouspäivä kokoaa torille ja Stellaan kymmeniä paikallisia toimijoita 12.5.

Mikkelin Kiertotalouspäivä tuo 12.5. torille ja kauppakeskus Stellaan käytännönläheisiä ratkaisuja kestävään arkeen. Päivän aikana voi esimerkiksi huoltaa polkupyörän maksutta, osallistua vaatteiden vaihtotorille ja saada vinkkejä tavaroiden korjaamiseen ja uudelleenkäyttöön. Tapahtuma tuo kiertotalouden konkreettisesti lähelle arkea ja kannustaa kestävämpiin valintoihin.

Tapahtuma kokoaa yhteen paikallisia toimijoita tarjoamaan tietoa, palveluita ja elämyksiä kiertotalouden eri osa-alueista. Tapahtumassa on runsaasti käytännönläheistä tekemistä eri-ikäisille.

Metsäsairilan pisteellä Stellassa saa neuvontaa jätteiden lajitteluun ja torilla toimii maksuton polkupyörän pikahuolto sekä Tuo ja vie -piste, johon kävijät voivat tuoda tarpeettomia tavaroita kiertoon. 

ViaDia järjestää vaatteiden vaihtotorin, ja tapahtumassa saa vinkkejä tavaroiden korjaamiseen, uudelleenkäyttöön ja kestävään arkeen. Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunta kertoo ympäristödiplomistaan sekä kirpputoritoiminnastaan, tuoden myyntiin esimerkiksi kirjoja ja mattoja.

Kauppakeskus Stellan Tähtitorilla nähtävä ohjelma sisältää puheenvuoroja kiertotalouden ajankohtaisista teemoista. Tapahtuman avaa klo 10 kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, ja päivän aikana kuullaan asiantuntijoita muun muassa oppilaitoksista, yrityksistä ja järjestöistä. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu esittelee tutkimustaan muun muassa tekstiilien kiertotaloudesta, biohiilibetonista, biokaasusta ja uusiovedestä.

Paikalliset toimijat esittelevät tapahtumassa palveluitaan ja toimintaansa. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n pisteillä keskustellaan vapaa-ajanasuntojen energian käytöstä, kestävästä mökkeilystä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Parik-Säätiö, Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus ja Mikkelin kaupunki esittelevät omaa toimintaansa, ja RSiivous tuo esiin siivouspalvelujaan. Fonum Mikkeli asentaa puhelimien näytönsuojia sekä antaa vinkkejä käytettyjen puhelimien ostoon ja jälleenmyyntiin.

Oppilaitosyhteistyö näkyy tapahtumassa vahvasti. Etelä-Savon ammattiopiston opiskelijat esittelevät tuotteitaan ja sähköistä kuljetuskalustoaan. Iltapäivällä nähdään Esedun tekstiili- ja muotialan Baltic Circular Threads -hankkeen järjestämä Garden party-muotinäytös, jossa myös kansainväliset opiskelijat esittelevät suunnittelemiaan vaatteita ja asusteita. Näytös tarjoaa katsauksen nuorten suunnittelijoiden luovuuteen ja kestävään muotiin sekä mahdollisuuden tutustua tuotteisiin esittelypöydillä.

Lisäksi tapahtumassa ovat mukana Autiotalojen messut -hanke, joka nostaa esiin tyhjillään olevien kiinteistöjen mahdollisuuksia ja kannustaa niiden uudelleenkäyttöön, sekä Kulttuurikeskus Vekkula, jonka ohjelmassa on askartelua ja iltapäivällä nähdään Peter Pan -näytelmän hahmot lavalla. Mukana on myös mm. paikallinen toimija Pikku-Viima, joka myy ja esittelee lastenvaatteita.

Tapahtuma tarjoaa tekemistä myös perheen pienimmille. Kävijät voivat osallistua Vesitaitaja-passiin liittyvään tietovisaan, jossa testataan tietämystä vedestä sekä kiertotaloudesta ja palkitaan osallistujia. Passin toteuttavat SIWat-, Balt-Plast-Free- ja BalticPFASResolve-hankkeet, jotka tuovat esiin vesiosaamista ja ajankohtaisia ympäristöteemoja.

Torialueella on ruokamyyntiä Fisuburgerilta, ja Mikalo Oy tarjoaa makkaraa 300 ensimmäiselle.

Mikkelin Kiertotalouspäivä on osa laajempaa tapahtumakokonaisuutta, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta kiertotaloudesta ja tarjota käytännön keinoja kestävään arkeen.

Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.

Edellä mainitut hankkeet ovat Euroopan unionin osarahoittamia. Rahoituksen ovat myöntäneet Elinvoimakeskus ja Etelä-Savon maakuntaliitto.

Lisätietoa

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Kestävän kehityksen tiiminvetäjä Jenina Luotolampi, puh. 050 345 9403, jenina.luotolampi@mikseimikkeli.fi

Volat Oy, Saku Niilo-Rämä, puh. 044 5261 622, hello@volat.fi