Hae sivustolta

Rakentamisen kiertotalous nousee nyt vahvasti esiin eri yhteyksissä – huhtikuun viikosta tulossa alan superviikko

Huhtikuun loppupuolella rakennusalan toimijoita hemmotellaan useilla kiinnostavilla tapahtumilla. Viikko 17 näyttääkin muodostuvan varsinaiseksi rakentamisen kiertotalouden superviikoksi, kun eri puolilla Suomea keskustellaan muun muassa vähähiilisestä rakentamisesta, kiinteistöjen elinkaaren pidentämisestä ja tyhjentyvien tilojen tulevaisuudesta.

Ohjelmassa on työpajoja, seminaareja ja keskusteluja, ja osa niistä järjestetään paikan päällä Mikkelissä.

Jos toimit rakennusalalla niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla, kiinteistökehityksessä, suunnittelussa tai rakennustuoteteollisuudessa, nyt kannattaa vilkaista kalenteria. Tästä artikkelista löydät viikon keskeisimmät tärpit.

Ti 21.4. klo 9–12 Työpaja yrityksille Mikkelissä: Elinkaaren pidentäminen rakentamisessa

Viikon paikallinen aloitus järjestetään Mikkelissä, kun RETAKE- ja RAKEL-hankkeet kutsuvat yrityksiä keskustelemaan rakentamisen kiertotaloudesta. Työpajassa keskitytään kehittämään ratkaisuja rakennusosien takaisinottoon, uudelleenkäytön mahdollistamiseen ja niiden ympärille rakentuvaan kannattavaan liiketoimintaan sekä rakennusten elinkaaren jatkamiseen.

Yksi kiinnostava näkökulma on rakennustuotteiden takaisinottomalli. Voisiko tulevaisuudessa osa rakennustuotteista toimia kiertona, jossa valmistaja ottaa tuotteen takaisin ja myy sen uudelleen?

Ajatus herättää kiinnostavan kysymyksen: miksi valmistaa ja myydä loistava tuote – mutta veloittaa siitä vain kerran?

Työpajassa verkostoidutaan sekä keskustellaan yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa siitä, millaisia uusia mahdollisuuksia elinkaaren pidentäminen voisi avata. Mukaan toivotaan erityisesti paikallisia rakennusalan yrityksiä, rakennustöiden tilaajia, suunnittelijoita, valvojia ja rakennustuotevalmistajia.

Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta. Tilaisuus on maksuton. Tilaisuudessa aamiaistarjoilu.

Ke 22.4. klo 12–16 Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman loppuseminaari

Vähähiilisen rakennetun ympäristön KIRAilmasto-ohjelman loppuseminaarissa kuullaan, millaisia innovaatioita ja ratkaisuja yli 130 hankkeessa on kehitetty vähähiilisen rakentamisen edistämiseksi. Tilaisuudessa keskustellaan myös siitä, mihin suuntaan kiinteistö- ja rakentamisalan ilmastotyö on seuraavaksi menossa ja millaisia uusia rahoitusmahdollisuuksia alalle on tulossa.

Tutustu ohjelmaan tarkemmin ja ilmoittaudu mukaan paikan päälle Helsinkiin tai etäosallistujaksi tämän linkin kautta.

To 23.4. klo 9–11 Tyhjenevien tilojen maa ja kiertotalous -webinaari

Mitä tehdä tyhjille tai tyhjenemisuhan alla oleville kiinteistöille, joihin on sitoutunut merkittävästi pääomaa? Granlundin webinaarissa kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, millaisilla strategioilla kiinteistöjä voidaan saada takaisin käyttöön, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia muutoksessa piilee ja miten ratkaisuissa huomioidaan myös vastuullisuus.

Tutustu ohjelmaan tarkemmin ja ilmoittaudu webinaariin tämän linkin kautta.

To 23.4. klo 12–16 Pyöreän pöydän keskustelu kiinteistöjen elinkaaren pidentämisestä

Torstai jatkuu Helsingissä järjestettävällä pyöreän pöydän keskustelulla, johon voi osallistua etäyhteydellä.

Mitä tehdä kasvavalle määrälle vajaakäytössä olevia tai tyhjiksi jääviä rakennuksia – korjata, muuttaa käyttötarkoitusta vai purkaa? Pyöreän pöydän keskustelussa alan asiantuntijat ja päättäjät pohtivat ratkaisuja rakennuskannan käyttöasteen parantamiseen sekä sitä mitä ympäristöministeriön/valtionhallinnon tulisi asian edistämiseksi tehdä?

Tutustu ohjelmaan tarkemmin ja ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta.

Pe 24.4. klo 9–12 Uusi ryhmä kuntien kiertotaloustyön tueksi

Viikon päätteeksi kokoontuu ensimmäistä kertaa ”Kuntien ohjauskeinot kiertotalouteen rakentamisessa” -ryhmä. Ryhmä toimii vertaistukena kunnille ja muille toimijoille, jotka haluavat edistää rakentamisen kiertotaloutta käytännössä.

FIGBC:n ja SYKE:n koordinoima ryhmä on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kutsu on lähetetty erityisesti kunnille, jotka ovat laatineet tai valmistelevat Kiertotalouden Green Deal -sitoumusta.

Tutustu ohjelmaan tarkemmin ja ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta.

Kiertotalous näkyy nyt vahvasti rakentamisen keskusteluissa

Kun samaan viikkoon osuu näin monta teemaan liittyvää tapahtumaa, voi hyvällä syyllä puhua pienestä rakentamisen kiertotalouden teemaviikosta.

Keskustelu ei koske enää vain tulevaisuuden visioita. Yhä useammin puhutaan konkreettisista asioista: rakennusten käyttöasteesta, materiaalien uudelleenkäytöstä, purkamisen käytännöistä ja uusista liiketoimintamalleista.

Toivomme, että mahdollisimman moni paikallinen rakennusalan yritys, suunnittelutoimisto ja kiinteistöalan toimija lähtee mukaan keskusteluun, erityisesti Mikkelissä järjestettävään työpajaan.

Yhdessä tekemällä voidaan varmistaa, että Mikkeli on mukana rakentamassa kiertotalouden ratkaisuja, eikä vain seuraamassa niitä sivusta.

Lisätietoa

Mikäli teillä on ajatuksia ympäristöministeriön pyöreän pöydän keskusteluun vietäväksi tai haluatte lisätietoja tapahtumista, olkaa matalalla kynnyksellä yhteydessä RAKEL-hankkeen projektipäällikkö Jenina Luotolampeen.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Jenina Luotolampi, RAKEL-hankkeen projektipäällikkö, puh. 050 345 9403, jenina.luotolampi@mikseimikkeli.fi

RAKEL, Rakennusten elinkaaren jatkaminen uutta käyttöä kehittämällä -hanke vastaa kasvavaan tarpeeseen löytää uusia käyttötarkoituksia tyhjilleen jääneille tai vajaakäytössä oleville rakennuksille Mikkelin seudulla sekä eri puolilla Suomea. Hanke yhdistää rakennusteknisen asiantuntemuksen, kierto- ja jakamistalouden liiketoimintamallit ja monialaisen yhteistyön, jotta käyttökelpoisten tilojen ja rakennusten elinkaari pitenee niiden purkamisen sijaan. Samalla hanke tukee vihreää siirtymää, vähentää neitseellisten luonnonvarojen kulutusta ja luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Lisätietoa hankkeesta: www.mikseimikkeli.fi/rakel

RAKEL on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja OAMK:n, VAMK:n, JAMK:n, SYKLI:n ja Kouvolan kaupungin yhteinen ryhmähanke. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Kaakkois-Suomen Elinvoimakeskus.