Hae sivustolta

Mikkelin vesiviikolle 8.-14.6. osallistuu ennätysmäärä kansainvälisiä vieraita: marokkolaisministeri vierailee Mikkelissä osana valtiollista yhteistyötä 

Jo perinteiseksi muodostuneelle vesiviikolle osallistuu tänä vuonna kansainvälisiä vesialan asiantuntijoita peräti yli 20 maasta eri puolilta maapalloa.

Tiistaiaamupäivänä 9.6. järjestettävässä englanninkielisessä Finnish Lakeland Forum -tilaisuudessa puhuu Marokon varustus- ja vesiministeri Nizar Baraka. Hän on Suomessa maa- ja metsätalousminiteriön kutsumana. Puheenvuoron käyttää myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, joka luovuttaa samalla Mikkeli Water Week – Minister´s Award -yrityspalkinnon.

”Vierailu liittyy Marokon ja Suomen valtioiden välisen yhteistyön käynnistämiseen. Suomalaisyrityksillä on Marokossa jo yhteistyöhankkeita ja Mikkeli uuden jätevedenpuhdistamon toiminta ja testiympäristö kiinnostavat marokkolaisvieraita”, kaupungin strategisen kehittämisohjelman Blue Economy Mikkeli -osaamiskeskuksen koordinaattori Juha Kauppinen sanoo.

Myös eteläafrikkalaisilla vierailla on tarvetta uudistaa maansa vesihuoltoa, ja he hakevat Mikkelistä kumppanuutta.

”Mikkelissä vierailee Etelä-Afrikan valtion vesihuoltoyhtiön, Afrikan suurimman, Rand Waterin edustajia. He haluavat rakentaa kansainvälistä kumppanuusverkostoa uudistaessaan maansa vesihuoltoa. Heilläkin on jo vireillä yhteistyötä suomalaisyritysten kanssa. Vesihuoltoyhtiöstä on jo aiemmin käynyt vieraita tutustumassa vedenpuhdistuslaitokseemme.”

Mikkelin kaupungilla on jo vuosia ollut yhteistyötä eteläkorealaisen Daegun kaupungin kanssa, ja Mikkeli kuuluu Etelä-Korean johtamaan World Water Cities -verkostoon. Vierailuja on tehty useampia puolin ja toisin. Nyt kehittämisen kohteena on erityisesti koulutusyhteistyö.

Lisäksi Mikkelissä vierailee vesiviikolla asiantuntijaryhmä kahdeksasta Keski-Aasian maasta.

”He edustavat maidensa ministeriöitä ja ympäristökeskuksia. Ryhmä tutustuu Euroopan maihin etsien yhteistyökumppaneita kehittämishankkeisiinsa. Myös heillä on tarve uudistaa maidensa vesihuoltoa.”

Juha Kauppinen on tyytyväinen siihen, miten ministeriöt ja Team Finland ovat tehneet maailmalla tutuksi mikkeliläistä vesiosaamista.

”Kotimaiset verkostomme ovat avanneet meille hyviä yhteyksiä maailmalle. Kansainvälisyydestä on tullut osa vesiosaajiemme arkea. Meillä on käynnissä kiinnostavia hankkeita, jotka tuovat vesiviikolle vieraita myös Baltian maista. Kansainvälisissä hankkeissa kehitetään jäteveden uusiokäyttöä ja ratkotaan PFAS-yhdisteisiin ja mikromuoveihin liittyviä haasteita. Tavoitteena on löytää kestäviä ratkaisuja kunnille ja kaupungeille hyödyntää käsiteltyjä vesiä. Tämä kaikki edistää Mikkelin tunnettuutta puhtaan veden pääkaupunkina.”

LUT-yliopistolla on vesiviikolla kaksipäiväinen tiedekonferenssi ”Emergining Trends in Water Treatment”.

”LUTin konferenssin osallistujamäärä kasvaa edellisestä kerrasta, ja vieraita on aiempaa useammasta maasta ja ilahduttavasti yhä enemmän Euroopasta. Ilmoittatuneita on yli 120. LUT-yliopistolla on pitkät perinteet vesiteknologian tutkimuksesta, täällä on maisterikoulutusohjelma ja tekniset mahdollisuudet kehittää ja testata tulevaisuuden vedenkäsittelyprosesseja, mikä auttaa valtioita uudistamaan jätevesihuoltoaan.”

Vesiviikolla järjestetään kaikille avoimia yleisötilaisuuksia, ilmaisia retkiä ja kulttuuriohjelmaa eri puolilla kaupunkia. Tapahtumaviikko tuo esiin Mikkelin vahvan roolin vesiosaamisen edelläkävijänä sekä kutsuu osallistujat keskustelemaan, oppimaan ja rakentamaan yhdessä ratkaisuja tulevaisuuden vesikysymyksiin.

Lisätiedot ja ohjelma löytyy Mikkeli Water Week -verkkosivuilta.

Mikkeli Water Weekin järjestävät yhteistyössä Mikkelin kaupunki, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, LUT-yliopisto, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, Mikkelin yliopistokeskus MUC ja Finnish Water Forum.

Lisätietoja:

Juha Kauppinen, BEM-koordinaattori, juha.kauppinen@mikkeli.fi, 040 162 6894

BEM osaamiskeskus IlI -hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Mikkelin kaupunki. EU-rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon maakuntaliitto. Mikkeli on yksi Suomen Innokaupungeista, jotka toteuttavat kaupunkien ja valtion solmimia ekosysteemisopimuksia. Innokaupungit ovat uuden ajattelun tukijoita ja kirittäjiä, muutoksen edelläkävijöitä.