Hae sivustolta

Rakennamme elinvoimaa Mikkeliin yhteistyöllä – Vuosi 2025 lukuina

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei vahvisti vuonna 2025 rooliaan Mikkelin ja seudun elinvoiman, investointien ja yritysten kasvun edistäjänä. Toiminnan keskeisiä painopisteitä olivat investointien valmistelu, EU-rahoituksen hankkiminen sekä matkailun ja yrityspalveluiden kehittäminen.

Mikkeliin on syntymässä uuden teollisen ajan bittitehtaita eli datakeskuksia, jotka toteutuessaan kasvattavat aluetaloutta merkittävästi tulevina vuosina. Vuoden 2025 loppuun mennessä Mikkeliin suunnitteilla olevien yritysten investointien yhteenlaskettu arvo oli useita miljardeja euroja.

Investoinnit kuvastavat laajempaa murrosta, jossa datatalous, energiaratkaisut ja digitaalinen infrastruktuuri nousevat aluekehityksen keskeisiksi tekijöiksi. MikseiMikkelin tehtävänä on varmistaa, että tämä muutos kääntyy paikalliseksi elinvoimaksi: yritysten sijoittumisiksi, investoinneiksi, työpaikoiksi ja kasvavaksi liiketoiminnaksi.

Investoinnit muuttavat Mikkelin kasvoja

Invest-in-toiminta oli vuoden merkittävimpiä elinvoimatehtäviä. Vuoden aikana valmisteltiin useita energia- ja datakeskussektorin hankkeita, joiden yhteenlaskettu investointipotentiaali oli useita miljardeja euroja. Hankkeet etenivät suunnittelussa, luvituksen valmistelussa ja infrastruktuuritarpeiden selvittämisessä.

Mikkelistä tuli kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu energiaintensiivisen teollisuuden kaupunki datakeskushankkeiden toistuvan julkisuuden myötä. Investointien mittakaava kertoo siitä, että Mikkeli on uskottava ja kilpailukykyinen sijaintivaihtoehto.

Vuonna 2025 Mikkeliin sijoittui kaikkiaan 10 uutta yritystä. Yrityspalveluiden ja hanketyön avulla yrityksiin syntyi 221 työpaikkaa. Kaikki teollisuustontit olivat vuoden lopussa varattuina.

Matkailu kehittyi myönteisesti Mikkelissä

Työmme keskiössä on asiakaslähtöinen tuotekehitys, kuten palveluiden konseptointi ja tuotteistaminen sekä alueen palveluista viestiminen. Rakennamme yhdessä yritysten kanssa palvelukokonaisuuksia, jotka kiinnostavat kotimaisia ja kansainvälisiä matkailijoita. 

Aktiivisen media- ja PR-työn tuloksena julkaistiin noin sata kansainvälistä artikkelia vuonna 2025. Tapasimme 240 kansainvälistä matkanjärjestäjää tai matkatoimistoa Euroopasta, Yhdysvalloista ja Aasiasta. Tavoitteena on Saimaan alueen tunnettuuden kasvattaminen ja ympärivuotisen kestävän matkailun kasvu.

Mikkelin matkailu kehittyi vuonna 2025 myönteisesti. Rekisteröidyt majoitusvuorokaudet kasvoivat 7,1 prosenttia edellisvuodesta, mikä oli selvästi enemmän kuin maassa keskimäärin (2,6 %). Kehitys vahvisti Mikkelin vetovoimaa ja kansainvälistä näkyvyyttä.

Ristiinassa avattiin Kalliotaiteen opastuskeskus Astuva, jossa on arkeologiseen käsikirjoitukseen pohjautuva tilallinen taide-elämys.

Alueella on lähes 10 000 vapaa-ajanasuntoa, joita käyttää säännöllisesti noin 50 000 henkilöä. Vapaa-ajanasuntoa käytetään Mikkelin seudulla keskimäärin 82 vuorokautta vuodessa. Vuoden aikana yöpyjiä on keskimäärin 10 per mökki, ja kun tämä suhteutetaan vapaa-ajanasuntojen määrään, on yöpyjiä vuodessa yhteensä lähes 100 000. 

Vapaa-ajanasuntojen käytön arvioidaan lisääntyvän lähivuosina. Vapaa-ajan asukkaiden rahankäyttö Mikkelin seudulla oli 120 miljoonaa euroa vuonna 2025, Mikkelissä arviolta 78 miljoonaa euroa.

Yritykset saivat tukea kasvuun, jatkuvuuteen ja kehittämiseen

Yritysneuvonnan tehtävänä on tukea yritysten kasvua, kilpailukyvyn vahvistamista ja kansainvälistymisvalmiuksia. Kohtasimme 1225 asiakasyritystä ja yhteistyökumppania yrityspalveluiden ja hankkeiden merkeissä. Järjestimme vuoden aikana 50 tilaisuutta, joihin osallistui yhteensä 2342 henkilöä. Asiakastyytyväisyyden arvosanaksi saimme 4,1/5.

Neuvoimme yrityksiä rahoituksen ja yritystukien haussa. Tuellamme aloitettiin 77 uutta yritysten kehittämishanketta, joiden yhteisarvo oli 13,5 miljoonaa euroa. Luvut osoittavat, että yritykset investoivat kasvuun ja kehittämiseen myös epävarmassa suhdannetilanteessa.

Yritysneuvonnan jalkautuva työ tavoitti satoja yrityksiä ja sai aikaan kymmeniä omistajanvaihdoksia. Hankkeissa tehtävän työn tavoitteena on herätellä yrittäjiä ennakoimaan tulevaa ja valmistautumaan omistajanvaihdokseen ajoissa, jotta Mikkelissä säilyy yrityksiä, osaamista ja työpaikkoja.

Etelä-Savon pääomarahaston ensisijoituskausi päättyi vuoden 2025 lopussa. Portfoliossa on 15 kasvuyritystä, joihin tehdään jatkosijoituksia sijoitusstrategian mukaisesti. Sijoitustoiminnan vaikuttavuus näkyy yritysten kehityksessä: osa kohdeyrityksistä on kasvattanut liikevaihtoaan sijoitusaikana 50–100 prosenttia, ja keskimääräinen liikevaihdon kasvu on ollut noin 20 prosenttia.

Kansainväliset hankkeet vahvistivat osaamista

Uutta suoraa EU-rahaa saimme Mikkeliin peräti 2,5 miljoonaa euroa Interreg Central Baltic -ohjelmasta. Yhteensä viisi kolmivuotista hanketta keskittyy vesiliiketoimintaan ja -tutkimukseen, työllistymiseen sekä matkailuun. [LINKKI: Lue lisää Interreg-hankkeista]

Vastuullisuus on keskeinen osa tulevaisuuden Mikkeliä. Kiertotalousratkaisut, vesiteknologia ja puhtaan veden osaaminen vahvistavat kaupungin profiilia edelläkävijänä. Mikkeli Water Week 2025 kokosi yhteen asiantuntijoita 12 maasta keskustelemaan puhtaan veden tulevaisuudesta.

Aloitimme Mikkelissä kansalaisyhteiskunnan kriisinkestävyyden yhtenäisen toimintamallin rakentamisen. Mallin on tarkoitus olla myöhemmin skaalattavissa kansalliseen sekä EU- ja Nato-kumppaneiden käyttöön. Näin vahvistamme Mikkelin asemaa kokonaisturvallisuuden käytännön toimijana, jossa turvallisuus kytkeytyy ihmisten arkeen, verkostoihin ja osallisuuteen.

Lentoaseman ympärille on rakentumassa uusi liiketoimintaekosysteemi, jossa lentoasemaa hyödynnetään koulutuksen, miehittämättömän ilmailun ja tapahtumien alustana.

Kehittämishankkeet vievät strategiaa käytäntöön

Kehittämishankkeet ovat konkreettinen väline kaupungin strategisten tavoitteiden toteuttamisessa. Ne muodostavat noin 75 prosenttia toiminnastamme. Vuonna 2025 meillä oli käynnissä 31 erilaista kehittämishanketta.

Hankkeet keskittyivät yritysten kasvuun, jatkuvuuteen ja kansainvälistymiseen, jakamistalouteen, Saimaan kansainvälisen näkyvyyden kasvattamiseen, vapaa-ajan asumisen energiatehokkuuden edistämiseen, vastuullisuuteen ja yritysten toimintaympäristön kehittämiseen.

MikseiMikkelin oman hankesalkun yhteisarvo oli 10,8 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan MikseiMikkelin, hankekumppaneiden ja yritysten kehittämishankkeiden yhteisarvoksi tuli 19 miljoonaa euroa.

Muutos vaatii tarkkaa kohdentamista

Mikkelin toimintaympäristöä muovaavat tulevina vuosina samanaikaisesti väestörakenteen muutokset, julkisen talouden paineet, teknologinen murros sekä energia- ja turvallisuusympäristön muutokset.

Näissä oloissa kehittämistoimien on kohdistuttava entistä tarkemmin toimenpiteisiin, joilla on mitattavia vaikutuksia yrityksiin ja elinkeinoelämään. MikseiMikkelin tehtävänä on varmistaa, että muutokset kääntyvät Mikkelissä konkreettiseksi yritysten kasvuksi, työpaikoiksi, investoinneiksi ja viennin vahvistumiseksi.

Vuosi 2025 lukuina

  • 10 uutta Mikkeliin sijoittunutta yritystä
  • 221 uutta työpaikkaa syntyi yrityksiin
  • 7,1 % kasvu rekisteröidyissä majoitusvuorokausissa
  • 1225 asiakasyritystä ja yhteistyökumppania kohdattu
  • 77 uutta yritysten kehittämishanketta (yhteisarvo 13,5 milj. €)
  • 2,5 miljoonaa euroa Interreg-rahoitusta Mikkeliin
  • 31 kehittämishanketta käynnissä
  • 240 kansainvälistä matkanjärjestäjää tavoitettu
  • Asiakastyytyväisyys 4,1/5