Mikkeliläinen perheyritys Hukkapuu Oy tuo markkinoille täysin uudenlaisen, ekologisen vaihtoehdon hautajaisiin. Vuonna 2024 perustettu yritys on ensimmäinen Suomessa, joka valmistaa hauta-arkkuja kierrätyspuusta vastuullisesti, esteettisesti ja kotimaisesti.
Suomessa syntyy vuosittain yli kolme miljoonaa tonnia puujätettä, josta suurin osa poltetaan energiaksi. Suuri osa tästä materiaalista olisi kuitenkin yhä käyttökelpoista. Hukkapuu Oy hyödyntää purkutyömailta sekä puupakkauksista, kuten puisista kuormalavoista talteen otettua hyvälaatuista puuta, joka muuntuu kunnioittaviksi ja kauniiksi hauta-arkuiksi.
”Halusimme haastaa tavanomaisen tavan ajatella puun käyttöä. Miksi käyttää neitseellistä puuta, kun laadukasta materiaalia on jo olemassa yllin kyllin?”, kysyy yrityksen perustaja Niki Aholin.
Puun uudelleenkäyttö hauta-arkkuihin ei ole pelkkää ympäristöystävällisyyttä. Se on myös kannanotto ja valinta, joka kertoo vainajan tai hänen läheistensä arvoista. Arkku voi olla osa suurempaa tarinaa luonnon kunnioittamisesta.
Hukkapuun arkkutuotteet valmistetaan Suomessa ja niissä yhdistyvät vastuullinen raaka-ainevalinta, perinteinen puusepäntaito ja moderni muotoilu. Yritys tekee jatkuvaa tuotekehitystä ja valmistaa yksilöllisesti suunniteltuja arkkuja asiakkaan toiveiden mukaan. Tilaus onnistuu helposti sähköpostilla, puhelimitse tai yhteydenottolomakkeella yrityksen verkkosivuilla.
Jälleenmyyjinä toimivat tällä hetkellä Mikkelissä Savon Kukka ja Hautaustoimisto (www.savonkukka.fi) sekä Helsingissä Lohtu Hautaus (www.lohtuhautaus.fi). Kumppanit jakavat Hukkapuun arvot ja halun tarjota kestäviä, laadukkaita ja merkityksellisiä hautausratkaisuja. Tutustu tuotteisiin verkkosivulla www.hukkapuu.fi
Yritys etsii hyväkuntoisen puutavaran ja jälleenmyyjien lisäksi käsistään käteviä yhteistyökumppaneita puutuotteiden jatkojalostukseen.
Hukkapuu Oy edustaa uudenlaista liiketoimintaa, jossa kiertotalous ei ole hidaste vaan mahdollisuus ja jossa elämän viimeinen hetki voi olla myös ekoteko.
Lisätiedot
Niki Aholin, Hukkapuu Oy, hukkapuu@hukkapuu.fi tai puh. +358 40 660 7001
Jenina Luotolampi, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, KIELO-hankkeen projektipäällikkö, jenina.luotolampi@mikseimikkeli.fi, puh. +358 50 3459 403
MikseiMikkelin hallinnoimassa Kiertotalousloikka rakennusmateriaalien uudelleenkäytön parantamiseksi Mikkelissä, KIELO-hankkeessa edistetään purkumateriaalien uudelleenkäyttöä ja kierrätystä kehittämällä purkamisen, rakentamisen ja suunnittelun hankintakäytäntöjä sekä toteuttamalla uusien kiertotalousratkaisujen kokeiluja Mikkelin seudulla. Tavoitteena on edistää eteläsavolaisten rakennusalan toimijoiden kiertotalousosaamista, jotta he osaavat vastata 1.1.2025 voimaan astuvan rakennuslain vaatimuksiin tulevissa urakoissa.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu tutkii hankkeessa purkamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, joita on tähän mennessä vielä niukasti tutkittu.
KIELO on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteinen ryhmähanke. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

