Hae sivustolta

Pieksämäkeläisyrittäjä kehittää pelillistettyjä työhyvinvointipalveluja

Kuntotutumispalveluja vuosia tarjonnut Henna Oranen sai idean pakohuoneeseen perustuvasta elämyksellisestä Virtasen jäljillä -pelistä. Nyt hän on saanut valmiiksi pelin ja sille räätälöidyt tilat Pieksämäen ydinkeskustaan lähelle rautatiesillan toiselle puolelle.

Uusi palvelu täydentää hänen yrityksensä tarjontaansa, johon kuuluu erilaisia hyvinvointi-, sosiaali- ja luontopalveluja. Pakopelin kehittely lähti asiakkaiden toiveista sekä Henna Orasen omasta viehättyneisyydestä pelillistämiseen ja varsinkin pakopelipedagogiikkaan.

”Työhyvinvointipalveluja on tarjolla paljon, mutta usein tilaisuuksissa on julkkispuhujia ja mennään huumorilla. Halutaan elämyksellisiä palveluita, mutta sisältö voi olla samaa carting-radalla ajoa vuodesta toiseen ilman, että puhutaan itse asiasta. Työnantajien halu tarjota pelkkää viihdykettä hyvinvointipalveluna on vähentynyt ja palveluilta odotetaan asiaan kuuluvaa sisältöä.”

Oranen on huomannut, että tarjolla on ollut pitkään mindfulnessia ja muita osallistavia psykososiaaliseen kuormitukseen pureutuvia palveluja.

”Nämä palvelut eivät kuitenkaan houkuta kaikkia ammattiryhmiä. Tiedetäänhän varmasti, että esimerkiksi teollisuuden alan suorittavalla tasolla työkyvyttömyysriskit ovat suuret. Juuri tätä henkilöstöä on kuitenkin vaikea houkutella halaamaan puita tai mukaan tietoisen läsnäolon hetkiin.”

Henna Oranen irtisanoutui palkkatöistä vuonna 2017 ja alkoi opiskella perustaakseen hyvinvointiin erikoistuvan yrityksen. Myöhemmin toivuttuaan vaikeasta sairaudesta hän jatkoi sote-alan töiden ohessa yrityksen kehittämistä vahvemmin työkykypalvelujen suuntaan.

Idea pakopelistä jalostui jatko-opintojen aikana

Hän myös suoritti monialaisen kuntoutuksen yamk-tutkinnon, jonka aikana työsti eteenpäin pelillistä työhyvinvointi-innovaatiotaan.

”Päättötyötä tehdessäni selvitin teollisuudessa töissä olleiden työntekijöiden kanssa, minkälaisia työhyvinvointipalveluja he toivoisivat. He olivat hyvin tiedostavia, vaikkeivat halunneet puhua omista tunteistaan. Selvisi, että heitä kyllästyttivät nykyiset tyky-päivät, joissa ajellaan päivä mikroautoilla tai käydään olutfestareilla.”

Palautteen perusteella Henna Oranen päätyi kehittämään jännityksellisen pakopelin, jossa ratkotaan yhdessä asioita. Sitä on jo testattu pilottiryhmillä ja esittelyfilmiä tehdessä.

”Peli alkaa työhaastattelulla, jonka aikana ilmenee, että burnoutin kokenut työntekijä Virtanen on tuonut tiloihin pommin. Osallistujat yrittävät sitten tiiminä selvitä tilanteesta. Pääpointti on, että työyhteisö pääsee spekuloimaan johtamista, palautumista, yhteisöllisyyttä, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja merkityksellisyyttä, eli työyhteisö pääsee spekuloimaan työuupumukseen liittyviä tekijöitä tässä ympäristössä ilman, että tarvitsee puhua omaan työyhteisöön liittyvistä tunteista. Pelillistämisen hyvä puoli on, että mukana olijat pääsevät osallistumaan tapahtumien kulkuun ilman käskytystä.”

Markkinoinnilla tavoitellaan pienryhmiä

Oranen pitää Pieksämäen sijaintia ihanteellisena tämäntyyppisen uuden WorkXcape-palvelun tarjoamiseen. Ihanneryhmän kokona hän pitää 3-12 osallistujaa, jotka selvittävät pelin muutaman hengen ryhmissä.

”Yhteinen reflektio pakohuonepelistä käydään koko työyhteisön kesken. Yhteinen työpaja pelin jälkeen onkin jopa merkityksellisempi osa peliä kuin varsinainen pakohuone, sillä siinä paneudutaan syvällisemmin siihen, miksi Virtanen uupui työssään.”

Henna Orasen yritykseni tilat sijaitsevat rautatiesillan toisella puolella lyhyen kävelymatkan päässä.

”Junalla hurauttaa tänne alle tunnissa monista naapurikaupungeista, kuten Jyväskylästä, Kuopiosta, Mikkelistä ja Varkaudesta.”

Hän uskoo pelillisen palvelun sopivan mitä erilaisimmille toimialoille. Oman kokemuksensa perusteella hän aloittelee markkinointia teollisuuden ja kaupan alan yritysten suuntaan.

”Sote-alallakin tämäntyyppiselle palvelulle olisi kokemukseni mukaan tarvetta, kun siellä etsitään uusia tapoja tukea henkilöstön työhyvinvointia.”

Työhyvinvointimatkailun yhteiskehittämistä

Hän kuulisi mielellään myös yhteistyökumppaneista, joita työhyvinvointimatkailun yhteinen kehittäminen kiinnostaa.

”Toivoisin pakopelin ympärille yhteistä kehittämistä. Olisi hyvä saada tähän ympärille palvelupaketti, jossa olisi majoitukseen ja ruokailuun liittyviä palveluita. Isommille ryhmille olisi hyvä löytää oheistekemistä, kun ryhmä jakautuu pienempiin ryhmiin päivän mittaan eli näitä asioita voisimme kehittää yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Koostaisimme erilaisia palvelupaketteja, joista asiakkaat voisivat valita itselleen sopivimmat.”

Pakopeliä varten Henna Oranen on investoinut uusiin tiloihin merkittävästi. Sisustusta on ollut suunnittelemassa biofiilinen sisustussuunnittelija Sari Kuitunen. Biofiilinen sisustustyyli hyödyntää viherkasveja, luonnonvaloa, värejä ja muotoja sekä erilaisia luonnosta saatavia pintoja, tuoksuja ja ääniä.

Uudenlaisen tuotteen kehittäminen on ollut merkittävä taloudellinen investointi, jota varten oli otettava jopa pankkilainaa.

”Yksinyrittäjälle tämä on ollut iso ponnistus ja investointi. Onneksi olen saanut myös paljon apuja. Esimerkiksi Etelä-Savon aktivaattorit -hankkeen yrityskehittäjä Anne Honkasen kanssa on ollut voimaannuttavaa keskustella. Anne on hyvä tsemppaamaan. Olemme pohtineet ideaa, sen edistämistä, riskejä ja on yritetty myös hakea rahoitusta. Kaupungilta sainkin investointitukea.”

Henna Oranen uskoo oman kokemuksensa pohjalta, että aluekehittämisessä kannattaisi keskittyä paikallisesti ponnistettujen luovien ideoiden kehittämiseen.

”Uskotaan itseemme kehittämisessä. Muuten saamme tänne tohtoritasoisia kehittäjiä vain käymään ja hyötymässä meistä. Uskon vahvasti yhteiskehittämiseen ja yhteiseen verkostotyöhön mitä tehdään yrittäjien kesken. Nyt etsin ihmisiä, joita kiinnostaisi aidosti työhyvinvointimatkailun kehittäminen eli loisimme erilaisia elämyspalveluja ja paketoisimme niitä niin, että ne houkuttaisivat tänne ryhmiä eri puolilta maata.”

Yrityskehittäjä Anne Honkanen toteaa, että Pieksämäellä on nyt hyvä pöhinä sekä paljon paikallista osaamista ja uusia avauksia. ”Toivon, että kaikenlaiset kehittämisideat tuodaan Pieksämäen yrityspalveluihin, pienen tiimimme tietoon”

Lisätiedot

Anne Honkanen, yrityskehittäjä, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, sposti: anne.honkanen(at) mikseimikkeli.fi

Henna Oranen, sposti: henna(at)khpo.fi

Etelä-Savon aktivaattorit -hankkeen avulla vahvistetaan alueen elinkeinopalveluissa ”jalkatyötä” ja kohdennetaan resursseja kehityshaluisten yritysten ja tarpeiden tunnistamiseksi ja tukemiseksi. Kehityshaluisille yrityksille tarjotaan keinoja tarttua TKI-toiminnan vahvistamiseen matalalla kynnyksellä hankkeen monipuolisten toimenpiteiden avulla. Kehittämistoimenpiteet ovat avoimia jokaiselle maakunnan pk-yritykselle. Hanketta rahoittaa Euroopan Unionin Aluekehitysrahasto, rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon ELY-keskus. Osarahoittajia ovat Mikkelin seudun rahasto sekä Pieksämäen ja Savonlinnan kaupungit.