fbpx

Käytettyjen rakennusmateriaalien pop up-myyntitapahtuma Mikkelissä onnistui yli odotusten

Myyntipöytä Urheilupuiston koulun pääsisäänkäynnin edessä.

Kierrätyskeskus Uutta Elämää, Mikkelin kaupunki ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n EU-rahoitteinen KIELO-hanke järjestivät yhdessä kaikille avoimen käytettyjen rakennusmateriaalien pop up-myyntitapahtuman purkupäätöksen saaneella Urheilupuiston koululla aurinkoisena elokuun perjantaina 9.8.2024 klo 10-15. Tapahtuma oli osa Mikkelin kiertotalouspäiviä.

Pop up-myyntitapahtumassa mukavasti kävijöitä ja löytämisen iloa

Tapahtuma keräsi hyvin väkeä, noin 80 kävijää ikähaarukaltaan alle kouluikäisestä eläkeläiseen. Kävijöissä oli rakennusalan yrittäjiä sekä yksityisiä ihmisiä, joista osa oli tullut myyntipäivään ostamisen sijaan nostalgisoimaan vanhoja muistoja vuonna 1951 valmistuneen koulun tiloihin.

Tapahtuma toteutettiin niin, että ostajat saivat kierrellä ja tutustua kohteeseen vapaasti tapahtuman aikana. Mikäli kohteesta löytyi jotakin mieleistä ostettavaa, ostaja neuvotteli hinnasta kierrätyskeskuksen myyjän kanssa, maksoi tuotteen, irrotti tuotteet itse omin työkaluin ja vei ostoksensa pois kohteesta tapahtuman aikana.

Vaikka hinnat olivat alhaiset vaihdellen 0,5 eurosta 80 euroon, saatiin tapahtumasta mukavasti myyntituottoa kierrätyskeskukselle. Ennen kaikkea tärkeintä oli, että kävijät tekivät hyviä löytöjä ja että hyväkuntoisten tuotteiden elinkaarta saatiin pidennettyä sen sijaan, että ne olisi toimitettu rakennuksen purkamisen yhteydessä paikalliseen Metsäsairila Oy:n jätteiden lajittelu- ja kierrätyskeskukseen jatkojalostettavaksi materiaalina.

Suihkun sekoittajia, vessanpönttö ja käsienpesuallas pakettiauton kyydissä.
Suihkun sekoittajat, käsienpesualtaat ja vessanpöntöt tekivät kauppansa pop up-myyntitapahtumassa. Kuva: Jenina Luotolampi, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ostajia kiinnostivat erityisesti väliovet ja kostean tilan kalusteet

Kohteesta myytiin laidasta laitaan kohteessa kiinteästi kiinni olevia materiaaleja, kuten väliovia karmeineen, kaapistoja, käsienpesualtaita, vessanpönttöjä, suihkun sekoittajia, suihkuseiniä ja erikoisempia tuotteita, kuten puolapuita, metallisia suojakaiteita ja teknisen työn pöytiä. Ostajille tehtyjen haastattelujen perusteella materiaalit jatkoivat elämäänsä ihmisten autotalleissa, harrastetiloissa tai mökeillä.

Koska kohde oli ollut viisi vuotta tyhjillään ja todettu jo sitä ennen sisäilmaongelmaiseksi, tapahtumassa myytävistä oli rajattu pois tekstiilit ja kevyt irtaimisto. Myytävien tuotteiden turvallisuudesta, terveellisyydestä ja takuusta otti vastuun ostaja itse. Moni kävijä toivoi, että olisi voinut ostaa kotiinsa pienen palan kohteen historiaa esimerkiksi tuolin muodossa, koska eivät vie kotona niin paljoa tilaa kuin esimerkiksi kaapistot. Kävijöille kerrottiin sisäilmaongelmista ja tarjottiin hengityssuojainta rakennuksen ulko-ovella.

Ostajia olisi löytynyt myös mm. kohteen pihakiveyksille, ulkotilojen teräsportaille, räystäspelleille, mutta niitä kohteesta ei voitu myydä, koska kohteelle ei ollut vielä myönnetty purkulupaa.

Metalliset kaiteet nojaavat rakennuksen seinään odottaen uutta omistajaansa
Koulun sisätiloissa olleet suojakaiteet saavat uuden käyttötarkoituksen puutarhassa. Kuva: Jenina Luotolampi, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

 

 

 

 

Koulusta irrotetut väliovet pakattuna henkilöauton kyytiin
Väliovet karmeineen olivat yksi eniten myyty rakennusmateriaali tapahtumassa. Kuva: Jenina Luotolampi, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Positiiviset kokemukset tapahtumasta kannustavat jatkamaan materiaalien myyntiä

Koska tapahtuma onnistui yli odotusten, Mikkelin kaupunki haluaa tehdä jatkossa vastaavan tyyppistä yhteistyötä kierrätyskeskus Uutta Elämään kanssa tulevissa purkukohteissa.

Aina yhteistyö ei rajallisten resurssien takia ole kuitenkaan mahdollista kierrätyskeskuksen kanssa, jonka vuoksi alalle kaivattaisiin uutta liiketoimintaa erityisesti Etelä-Savon alueelle, jossa purkua ja saneerausta tullaan lähivuosina tekemään runsaasti.

Hyvä esimerkki liiketoiminnasta on pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeessä toimiva kierrätysoperaattori Risain Oy, jonka avulla kiinteistönomistaja saa myyntiprosessin lisäksi osan kohteen myyntituotosta ja myytyjen tuotteiden hiilikädenjälkilaskelmat.

Sisäilmaongelmien kannalta jatkoa ajatellen olisi ihanteellista, jos purkukohteiden hyväkuntoiset materiaalit saataisiin myyntiin kohteesta jo ennen lämmityksen ja ilmanvaihdon katkaisemista.

Innostuitko?

Lue vinkit oman käytettyjen rakennusmateriaalien pop up-myyntitapahtumasi järjestämiseen täältä.

Käytettyjen rakennusmateriaalien ehjänä irrotukseen, kunnostukseen ja myyntiin liittyvistä liiketoimintamahdollisuuksista voit ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä KIELO-hankkeen projektipäällikköön Jenina Luotolampeen jenina.luotolampi@mikseimikkeli.fi tai p. +358 50 3459 403.

 

Teksti ja kuvat: Jenina Luotolampi, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Artikkeli on osa KIELO – Kiertotalousloikka rakennusmateriaalien uudelleenkäytön parantamiseksi Mikkelissä -hankkeen toimenpiteitä. KIELO-hanke on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteinen ryhmähanke. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

 

Julkaistu: 28.08.2024